Hoh hoh hoo! Luulit varmaan jo, että olin unohtanut tämän koko blogin. Ja tämä ei ole edes ensimmäinen kerta tämän blogin historiassa, jossa olen aloittanut blogitekstin sillä, että olen vakuutellut kaikille, että en ole unohtanut tätä blogia. Jos minulta kysytään, sellaisista postauksista tunnistaa hyvän blogin. 

Mutta ei. Nyt on korkea aika korkata tämä 2020-luku ja puhkaista sen pinkeä immenkalv…o. Joo, miksi ei? Immenkalvo. Luulit varmaan jo, että kun olisin pitkällä neljänkympin paremmalla puolella, että en enää kirjoittaisi tai ajattelisi tuollaisia. Mutta onneksi olen edelleen parikymppinen nuorehko mies, joka kirjoittaa näitä juttuja yksiössään Krunikassa Macbookilla ja käy töissä Kampin Scanburgerissa.

Katsotaanpa. Onkos nyt 2020-luvulla tapahtunut mitään, josta voisin hersytellä hieman blogissani? Toistaiseksi tämä vuosi on ollut aika tapahtumaköyhä. Mitään erityistä ei tule mieleen, jos ei lasketa sitä kertaa, kun nousin TikTokissa trendaavaksi videoksi, kun tungin silmääni lusikan ja kaivoin sen nenästä ulos, samalla kun Despacito soi taustalla. 

Ja sitten… *epäonnistuneen blogipostauksen ääni* *lurpahtavan erektion ääni* Lurpahtavista erektioista tuli mieleen, että on yllättävän vaikea työntää omaa penistä naisen vaginaan, jos erektion lurpahtaa kesken kaiken. Se on siis aivan mielettömän vaikeaa! Sehän ei mene sinne millään, vaikka kuinka puhisisi ja puhkisi: ”Äh! Hetkinen vain, kyllä minä sen vielä sinne saan vaikka henki lähtisi! Jospa käyttäisin vain omaa vartaloa painonani… Äh, ei sekään toimi. Jumalauta, nyt mä kyllä tapan itseni!” 

Tuollaista ei siis ole tapahtunut minulle. Kaverit ovat kertoneet. 

Ketä minä huijaan? Tuota tapahtuu minulle koko ajan nykyisin. Miten saisin sen loppumaan? Olen kokeillut kaikkea painonnostosta ja steroidien käytöstä… No, tuossa on itse asiassa kaikki, mitä olen kokeillut. 

Tässä vaiheessa lukijat saattavat kysyä itseltään, tätäkö postausta minä olen odottanut puolitoista vuotta, ja minut palkitaan sekavalla horinalla löysistä peniksistä? Paras blogi ikinä! 

Ai niin! Koronavirus! Minun piti ottaa siihen jotenkin kantaa, koska se tuntuu olevan nyt trendaava aihe. Bubbling under, niin kuin sanotaan. Vähän niin kuin blogit vuonna 2013.

Aika monet ihmiset ovat suhtautuneet koronavirukseen niin, että he ovat halunneet olla jotenkin avuksi muille ihmisille. Itse olen ajatellut, että olisi ehkä parempi, että en yrittäisi olla lainkaan avuksi kenellekään.

Kun virus esimerkiksi alkoi levitä Suomeen, levittelin ahkerasti sosiaalisessa mediassa itse tekemiäni “mallinnuksia”, joilla todistelin, että THL:n ennusteet koronaviruksen uhkasta ovat liian varovaisia. Omissa mallinnuksissani päädyin siihen, että ainakin ziljoona ihmistä kuolisi. “Miksei THL herää?” kysyin päivin ja öin kaikilta kuudelta Twitter-seuraajaltani, ja pyysin heitä levittämään itse tekemään Exceliä, jossa ei ollut edes mitään laskukaavoja, vain päästäni vetäistyjä numeroita siellä sun täällä ilman selityksiä.

Ja sitten kun tauti levitä enemmänkin, sain suurta iloa siitä, että menin istumaan metroon ruuhka-aikaan nenäliinan kanssa ja pärskin aivastuksiani ympäriinsä. 

“Aat-aat-aatshiiii!” kirkaisin monta kertaa matkani aikana ympärillä oleville ihmisille ennen kuin niistin huolimattomasti nenäliinaan.

“Huh-huh, tämä on varmaan sitä koronaa!” sanoin ympärilläni istuville ihmisille. “Sitä on nyt kovasti liikkeellä. Tälläkin hetkellä, tässä metrovaunussa”, jatkoin kikattaen. “Se leviää!”

“Minunkin pitäisi olla kotona karanteenissa”, sanoin. “Niin, pitäisi. Mutta kyllästyin parissa tunnissa. Minun oli ihan pakko päästä näkemään teitä ihania ihmish… ihmishäääätshuu!”

Ja sitten… Ja sitten

No, parempi säästää kamaa muihin 2020-luvun postauksiin. Tärkeintä on, että 2020-luku on nyt korkattu. Mahtavasti korkattu, ja nyt 2020-luku makaa jossain sängyllään verisissä lakanoissa nyyhkyttäen ja miettien, tapahtuiko äskeinen hänen suostumuksellaan ja onko hän nyt raskaaana. Mutta tietenkään hän ei ole raskaana, minä tulin vatsansa päälle, koska minä olen herrasmies! Hah haa! Muah hah haa! Black lives ma