Äh

15 lokakuun, 2017

Mieleeni tuli muuten eräs ajatus. Jos tappaa vaimonsa, paloittelee hänet pieniksi palasiksi ja sitten laittaa palaset pakastearkkuun, onko sopivaa kutsua häntä silloin rakasteeksi?

Siis koska pakaste, ja… äh

Siinä minä olin, istumassa vessanpöntöllä numero kakkosella (get it?) (tarkoitan siis verensekaista ulostetta, koska tällaista tämä keski-iässä ilmeisesti on ja lääkäriin en mene) ja kirjoittamassa kännykälläni työsähköpostejani, kun aloin yhtäkkiä käydä päässäni läpi loppuvuoden to do -listaani.

Tee punnerrus. Check. Saata presidentin rouva raskaaksi. Check. Meikäläinenhän on onnistunut tänä vuonna tavoitteissani aika hyvin!

Mutta sitten muistin jotain. Kylmä hiki alkoi helmeillä ryppyisellä otsallani. Kirjoita Harmaan hatun vuoden 2017 blogipostaus. Olenko unohtanut sen kokonaan? Vuoden 2016 postauksen kyllä muistin tehdä noin 22 kuukautta sitten… Ja joka vuonna olen postannut, paitsi vuonna 2011. Minä olin kyllä kuollut silloin, joten minulla on mielestäni hyvä selitys.

Vilkaisin vessanpönttöön. Jaahas, verensekaista ulostetta on tänään tulossa näköjään tavallista enemmän. Ehkäpä ehtisin… ehkäpä ehtisin näiden työsähköpostieni jälkeen kirjoittaa tässä vessanpöntöllä istuessani vuoden 2017 postauksen.

Aihekin minulla oli mielessä, nimittäin se, että olen viime aikoina pohdiskellut, missä vaiheessa elämä muuttui sellaiseksi, että me aloimme tehdä töitä kännykällä samalla kun istumme vessanpöntöllä?

Olen ihan varma, että vielä 1990-luvulla tällaista ei tapahtunut. 2000-luvulla kännykällä ehkä vähän pelattiin vessanpöntöllä istuessa, ja ehkä vähän katseltiin anime-lonkero-pornoa, mutta ei mitään sen vakavampaa. Milloin se alkoi, että vessanpöntöllä istuessamme automaattisesti otamme kännykän esiin ja alamme tehdä töitä?

Sähköpostejahan sitä ennen kaikkea tulee läheteltyä. Lyhyitä viestejä. ”Saat potkut.” ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä olen tekemässä.” ”Saat potkut, mutta minulla ei ole aavistustakaan, kuka sinä olet.” Ja niin edelleen. Ehkä Twitteriä. Facebookia.

Aluksi se hävetti, lähettää sähköpostia työkavereille vessanpöntöltä. Mutta siihen tottui nopeasti. Nyt se tuntuu normaalilta. Se tuntuu jopa oikealta. Ja varmasti kaikki muutkin tekevät niin. Aina kun saan viestin tai Twitter-twiitti-tviitin joltakulta, ajattelen heti, että tämä näyttää paskalla kirjoitetulta viestiltä. Sitten ajattelen, miltä kyseinen henkilö on näyttänyt viestiä lähettäessään. Ehkä ei pitäisi ajatella. Minä ajattelen liikaa.

Tämän postauksen opetus on siis se, että on hyvä hoitaa työasioita paskalla ollessa, koska näin aika ei mene hukkaan. Etenkin jos on erityisen paljon veristä ulostettavaa. Hetkinen, nyt sieltä tulee jo enemmän verta kuin ulostetta. Onko tämä todella normaalia? Pahuksen keski-ikä.