Siinä minä olin, lukemassa Helsingin Sanomista uutista, jonka mukaan Venäjällä Putinin puheen aikana yleisöstä oli esitetty hienovarainen vihjaus, jonka mukaan Suomi pitäisi vallata seuraavaksi.

Jätkät, en tiedä teistä, mutta minusta tässä ajatuksessa on jotain epämiellyttävää. Tiedän että tämä on varmaan aika poliittisesti epäkorrekti mielipide, mutta minusta olisi huono idea, jos Venäjä valtaisi Suomen.

Olette aivan oikeassa. Ei tällaista pitäisi sanoa ääneen. Mutta en mahda sille mitään. Minä en vain halua, että Venäjä valtaa Suomen nopealla ja väkivaltaisella sotilasoperaatiolla. En halua!

Tiedän että tämä on vain tällaista vanhan jäärän ikuista vastahankaisuutta. Vähän samalla tavalla kuin jotkut jäärät joskus vastustelivat lankapuhelimista luopumista, vaikka se oli vain teknologinen väistämättömyys. Ja samalla tavalla kuin jotkut vastustelivat Tinderiä, vaikka se nyt vain on tullut jäädäkseen parhaana tapana etsiä homosielunveli.

Mutta silti… Mitä mieltä olette, jätkät, narisenko minä tässä turhasta? Ehkä se on sittenkin parempi, jos Venäjä valtaa Suomen? Parempi vain hyväksyä faktat, vai mitä? Toisaalta on tosi tylsää kuunnella vaalikeskusteluja sitten venäjäksi, kun ei siitä ymmärrä mitään. Toisaalta olen kuullut, että Venäjällä tv:ssä on paljon isorintaisia naisia… Vai oliko se Italia…

(Blogipostauksen epäonnistumisen ääni. Olutpullon sihahtamisen ääni.)

Juttelin tästä aiheesta äskettin parin kaverini kanssa, ja he sanoivat pitävänsä ”homoina” kaikkia, jotka pelkäävät Venäjän valtaavan Suomen. Heidän mukaansa myös Suomi on ”homo”, Venäjästä puhumattakaan.

Huomasin tuossa muuten uutisen, että Venäjä järjestää juuri ison sotaharjoituksen Viron lähellä. Eikö olisi paljon parempi idea, että Venäjä veisi kuitenkin Viron? Mitä hyvää Viro koskaan on saanut aikaan? Niistä on pelkkää riesaa täällä Suomessa, vievät naiset ja työt ja foccacia-leipämme. Jos Venäjä valtaisi Viron, eiköhän siihen loppuisi Viron viinaralli, Suomen alkoholiverot lähtisivät nousuun ja kestävyysvaje on paikattu.

Toisaalta… Jos Venäjä valtaa Viron, olisiko se niin paha, jos Suomi menisi siinä samassa paketissa. Mitä hyvää Suomi on koskaan saanut aikaan? Pahuksen suomalaiset miehet, aina viemässä toisten suomalaisten miesten naisia, työpaikkoja ja foccacia-leipiä.

PS. Mitä yhteistä on auringonpimennyksellä ja naisella? Kumpaakaan ei saisi katsoa suoraan kohti, ja ne tulevat vain pari kertaa vuosisadas

Tämä on ehkä minulle aivan oikein. Kun olen vuosia vitsaillut tässä blogissa mehukkailla vitseilläni, jossa heitän ilmaan ajatuksen äitini kuolemasta, on aivan oikeutettua, että jotain tällaista tapahtuu.

Pari vuotta sitten äitini nimittäin kuoli. Tämä selittää suurelta osin blogini viime vuosien hiljaisuutta. En vain ole kyennyt kirjoittamaan, koska vuorotellen kyynelehdin ja vuorotellen katson mietteliäänä taivaanrantaan, jossa näkyy jääkaappini.

Olen loputa saanut tapaukseen sen verran etäisyyttä, että rohkenen kirjoittaa aiheesta hieman. Jos se vaikka auttaisi minua käsittelemään tätä tragediaa.

Äitini ei ollut erityisen iäkäs, ja hän on aina ollut perusterve. Sitä suurempi yllätys oli, kun hänellä todettiin rutiinitarkastuksessa kystinen fibroosi. Tai kuten minä sitä kutsuin omasta mielestäni hauskasti: mystinen fibroosi. Tuota vitsiä minä toistelin koko ajan, jopa hänen kuolinvuoteellaan ja hautajaisissa. Mystinen fibroosi.

Kaikille, jotka eivät tiedä, kystinen fibroosi on hyvin vakava asia. Hyvin vakava asia. Se johtaa yleiskunnon nopeaan heikkenemiseen ja lopulta kuolemaan, minkä jälkeen hoito on erittäin vaikeaa. Varsinaista lääkettä siihen ei ole. Äitini joutui parissa kuukaudessa diagnoosista sairaalahoitoon, ja hänen olonsa heikkeni.

Eräällä vierailulla sairaalassa satuin kysymään syrjäisellä käytävällä äitiäni hoitavalta lääkäriltä, että kuoleeko hän.

Kysymykseni ensin hämmensi lääkäriä, ja sitten se järkytti häntä. Lääkäri nieleskeli. ”Kuol… Sanoitko kuoleeko hän? Sehän on järkyttävä ajatus! Tietenkään hän ei kuole.”

”Mutta hänen olonsa on mennyt aika heikoksi, ja kuten olette sanoneet, parantumiskeinoa ei ole…”

Lääkäri kalpeni ja hiki alkoi valua hänen ohimoillaan.

”En ole koskaan ajatellutkaan tätä”, lääkäri mutisi itsekseen. ”Ei kai joku voi kuolla? Ei jumalauta! Sellaista ei saa tapahtua! Hoitaja!” hän ärjäisi käytävällä kulkevalle hoitajalle, joka sipsutteli luoksemme.

”Tämä mies” – lääkäri osoitti minua – ”sanoi pelkäävänsä, että hänen äitinsä kuolee. Menkää heti varmistamaan, että niin ei tapahdu. Niin ei saa tapahtua! Täällähän ei vittu kuolla!” hän kohotti ääntään.

”Arvostan kovasti huolenpit…” sanoin, mutta lääkärin paniikki näytti yltyvän. Hän kutsui muitakin hoitaja avukseen.

”Äkkiä huoneeseen 210!” hän huusi. ”Tätä  potilasta ei saa päästää kuolemaan! Sehän olisi hirveää! Mitä siitä tulisi, jos joku kuolisi”

Hälytyssireenit alkoivat soida sairaalassa, ja joka puolella näkyi sairaanhoitajia, jotka ryntäsivät kohti äitini huonetta. ”Hän ei saa kuolla! Hän ei saa kuolla koskaan! Kukaan ei saa kuolla!” hoitajat kirkuivat. Lääkäri soitti hätäpuhelun ja hälytti paikalle poliisin ja palokunnan.

”Älkää huolehtiko!” hän sanoi minulle. ”Minä pidän huolen siitä, että kuolema ei tähän sairaalaan yllä. Huh! MIkä ajatuskin!”

Valot alkoivat vilkkua sairaalassa, ja tilanne alkoi mennä kaoottiseksi. Koko sairaala keskitti kaiken voimavaransa sen estämiseen, ettei äitini kuolisi. Paikalle tuli poliiseja ja palomiehiä, sekä Kiinan armeijan virka-apuosasto. Jostain syystä eräällä käytävällä liikkui myös letkajenkkaa tanssiva jono ankkoja, ja yhtäkkiä huomasin mustavalkoisen Tarzanin, jota esitti näyttelijä Johnny Weismuller, syöksyvän liaanin kanssa jodlaten minun ohi. Hän kuitenkin törmäsi sairaalan seinään ja jäi maahan kitumaan ja kouristelemaan.

Ryntäsimme äitini huoneeseen, jossa oli kymmeniä ihmisiä hoitamassa häntä. Yllätyksekseni myös paavi oli saapunut paikalle, ja hän rukoili kovaan ääneen Jumalaa, että hän ei tappaisi äitiäni. Myös presidentti oli polvistunut äitini sänkyni juurelle. Siis Venäjän presidentti Vladimir Putin. Paikalle tulivat myös muun muassa Jon Bon Jovi ja Bono, sekä Jon Bono Jovi, kuka hän lieneekään.

Heidän lisäkseen paikalle tulivat kaikki muutkin ihmiset, jotka ovat koskaan eläneet eivätkä ikinä kuolleet. Huoneen nurkassa pistin merkille itsensä Elviksen. Ovensuussa seisoskeli vuoroaan odottaen Hitler. Isaac Newton koputteli oveen, samoin Tutankhamon, Jeesus ja Khingis Khan. Koska kukaan ei koskaan kuole!

Erikoista kyllä, paikalle tulivat myös kaikki tulevaisuuden ihmiset. Omat lapseni, lapsenlapseni, lapsenlapsenlapseni, lapsenlapsenlapsenlapseni ja satoja sukupolvia eteenpäin ihmisiä, kunnes ihmissuvun evoluutio alkaa taas muuttaa ihmistä, ja lopulta huone alkoi täyttyä vihreistä suomuisista liskoista, jotka sihisivät toisilleen ja lähinnä tekivät erilaisia nettitestejä. (Koko tämän ajan Tarzan kuitenkin kitui lattialla kouristellen.) Olimme siirtyneet jo miljardeja vuosia tulevaisuuteen, kun yhtäkkiä… aika alkoi hidastua!

Kyllä! Maailmankaikkeus oli tullut siihen pisteeseen, että sen laajeneminen päättyi ja maailmankaikkeus alkoi vetäytyä kasaan. Aika alkoi kulkea taaksepäin, yhä kiihtyvällä vauhdilla. Vihreät ihmisliskot katosivat ja jäljelle jäi vain ihmisiä. Syöksyimme nykyhetkeen, sekä muutamia vuosia taaksepäin aikaan, jolloin Kysyn vaan ja Schizoblog kilvoittelivat blogimaailman kuninkuudesta. Pysähdyimme siihen muutamaksi hetkeksi, kunnes aloimme mennä taas taaksepäin ajassa, yhä nopeammin. Maailmankaikkeus kutistui koko ajan pienemmäksi, kohti singulariteettiä. Maapallo oli tuhoutunut kauan sitten, ja siitä jäi jäljelle vain kituva Tarzan. Lopulta koko maailmankeikkeus oli supistunut yhdeksi ainoaksi pisteeksi, ja aika ja paikka menettivät merkityksensä.

Kituva Tarzan sanoi viimeisillä voimillaan: ”Kukaan ei koskaan kuole”, minkä jälkeen hänkin kuoli ja maailmankaikkeus syntyi uudestaan.

Ja sitten… Ja sitten… Äh.

(Heh heh, tietenkään äitini ei ole oikeasti kuollut.)

***

Edit: Kaksi minuuttia tämän jutun julkaisun jälkeen äitini kuoii oikeasti.