No niin, kuten otsikossakin ilmaisin, nyt on varmaan aika tehdä vielä välipostaus, ettei näiden postauksien välinen aika pääse venähtämään kiusallisen pitkäksi.

Kyllä vain, lukiolaistytöt, I’m still single! Ja reilusti yli kolmikymppinen! Aika vanha! Tulkaa hakem… äh. Okei, pojatkin saavat tulla. Lukiolaispojatkin ovat nimittäin nykyisin aika timmejä. Tai siltä he ainakin näyttävät, kun kurkistelen välitunneilla lukioiden pihoille. *Rasvaisella äänellä*: Tulkaa kokeilemaan heppiäni… Hetkinen. Tuohan on brutaalia.

Mutta saanen esittää pahoitteluni. Tämä blogi palasi mieleeni, kun selailin Facebookissa ihmisten uudenvuodenpäivityksiä. Kaikissa päivityksissä ihmisillä näytti olevan niin hauskaa, ja kuvissa he olivat hienoissa juhlissa, jossa oli upeita tarjoiluja ja kauniita vaatteita. Nämä päivitykset herättivät minussa raivoa ja halua purkautua jollain nimettömällä blogialustalla, jos minulla vain olisi sellainen… Ja sitten muistin, että minullahan on! Lopulta, kun en päässyt kirjautumaan PA:han tai Jäädykepiirikuntaan, muistin blogini nykyisen nimen ja kirjauduin tänne. Hah hah haa, kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan! (Teidän täytyy vielä vähän odottaa, että suunnitelmani paljastuu.)

Se asia mikä minua siis raivostutti oli epäilys siitä, että ihmiset antavat Facebookissa elämästään ruusuisamman kuvan kuin mitä todellisuus onkaan. Siinä muut kertoivat juhlistaan Facebookissa, kun taas minä itse julkaisin Facebookissa ahdistavia avunpyyntöjä, joissa kerroin olevani palavassa rakennuksessa, joka on romahtamassa päälleni ja eikö kukaan voisi tulla auttamaan ja imemään munaani. Kun en saanut vastakaikua, kerroin olevani grenoblelaisessa sairaassa vakavan aivovamman saaneena mutta upporikkaana miehenä, joten asiani eivät ole aivan huonosti.

No, nyt sain tuonkin asian pois sydämeltäni. Likapyykit on taas tuuletettu. Tästä on hyvä jatkaa! Olen elossa!