Siinä minä olin, istumassa uskollisen Macbookini ääressä odottaen hetkeä, jolloin alkaisin jälleen kuulla ääniä päässäni, joita voisin kirjoittaa blogiini, kun yhtäkkiä aloin kuulla ääniä päässäni. Nuo äänet olivat kuitenkin sateen lenseää ropinaa keväällä, eikä siinä ole mitään kirjoitettavaa, joten aloin kuunnella lisää. Sormeni leijuivat malttamattomana näppäimistön yllä: minä hetkenä tahansa äänet alkaisivat puhua päässäni, ja kuivunut blogini saisi hieman vilvoittavaa vettä.

Lopulta aloin kuulla jotain, ja aloin jo laskea sormiani kohti näppäimistöä. Tästä syntyisi varmasti mainio blogiteksti, kun sormeni tanssisivat jumalaisen inspiraation innoittamina näppäimistöllä! Jumalan sijasta aloin kuitenkin kuulla kanssani paholaisen äänen.

Paholaisen ääni ei missään nimessä ole pelottavan uhkaava ääni, vaan pikemmin sellainen käheä, rasvaisia vitsejä kertovan ja omille vitseilleen nauravan ihmisen ääni. Itse asiassa hieman rasittava ääni: hauska muutaman minuutin ajan, mutta kun kuulee sen muutaman kerran kertovan puujalkavitsin, joka päättyy sanaan ’pillu’, se käy hieman vaivaannuttavaksi.

Painoin sormeni tietokoneeni näppäimistölle, lähinnä ruotsalaisen å:n kohdalle, siinä toivossa, että saisin lopulta jotain kirjoitettavaa. Paholaisen ääni kuitenkin hiljeni, ja kuulin vain hänen hengityksensä.

”Mitä sä oikein teet?” paholainen lopulta kysyi.

”Odotan, että antaisit minulle jonkin aiheen, josta voisin kirjoittaa”, sanoin.

Paholainen naurahti rasvaisesti. ”Niinkö? Hihii! Pitäisiköhän sinun kirjoittaa.. spermasta!”

Nostin käteni näppäimistöltä. Tiedän kyllä, että olen blogipaluuni jälkeen tehnyt muutaman kasuaalin viittauksen spermaan näissä uuden, kypsemmän aikakauden kirjoituksissani. En ollut kuitenkaan vakuuttunut, että spermasta olisi minulle kovin kantavaksi teemaksi, jonka voimalla blogi jaksaisi elää.

Enkä ollut ihan vakuuttunut, onko sperma loppujen lopuksi edes kauhean hauska asia.

Onhan se koominen sana, etenkin kun sitä toistelee uudestaan ja uudestaan. Sperma. Sperma. Sperma sperma. Ja hauskemmaksi se muuttuu, kun sen sanoo viekoitellen kuiskaten. Sperma. Mutta silti… Sanoin nämä epäilykseni paholaiselle.

”Spermahan on mitä hauskin asia!” paholainen puolustautui. ”Itse asiassa voisi sanoa, että spermassa kiteytyy kaiken huumorin olennainen ydin. Ajattele nyt. Ihmiset näkevät niin paljon vaivaa, rakentavat oikeastaan lähes koko elämänsä sen ympärille, että saisivat tiristettyä itsestään hieman spermaa.”

”Itse asiassa en tiedä, tiristävätkö nais…”

”Turpa kiinni!” paholainen sanoi. ”Kyllä naisillekin on tärkeää, kenen spermaa ne sisäänsä ottavat. Se on elämän tärkein valinta. Kaikki se vaivannäkö, jota ihmiset käyvät läpi, vain saadakseen sperman tulemaan ulos! Ja sitten kun se lopulta tulee… se on vain sellaista hassua mönjää. Pieni mitätön läntti. Pieni mitätön läntti keittiön pöydällä.”

”Keittiöm pöyd…?”

”Turpa kiinni!”

Sitten paholaisen ääni muuttui hetkeksi Aku Ankan ääneksi. ”Ihmiset pitävät spermasta. Joten jos blogissasi on spermaa, ihmiset pitävät blogistasi. Mitä enemmän spermaa, mitä tarttuvammaksi se muuttuu. Lopulta hieman tahmeaksi. Makean haj…”

”Turpa kiinni!” sanoin.

En ollut vieläkään saanut kirjoitettua sanaakaan blogiini.

”Voisithan aina kirjoittaa Pohjois-Koreasta”, paholainen ehdotti. ”Se on aika hauska maa.”

Nyökkäsin varovasti. Ehkä tässä olisi mahdollisuus… Ihmiset suhtautuvat yleensä Pohjois-Koreaan vakavan kunnioittavasti. Ehkä jos onnistuisin esittämään Pohjois-Korean jollain keinolla niin, että maa vaikuttaisi lievän absurdilta?

Itse ainakin sain kiksejä siitä, miten Kim Jong-unin julkisissa esiintymisissä alkoi hiljattain näkyä valokuvissa tämä yksi nainen – ja sitten maan media kertoi ohimennen, että hän on muuten Suuren johtajan vaimo! En ihmettelisi, jos seuraavaksi kävisi niin, että hänen kanssaan valokuvissa alkaisi näkyä lapsia – ja sitten paljastuisi, että ne ovat Kim Jong-unin ja sen vaimon lapsia, ja ne olisivat syntyneet aivan viime päivinä, vaikka olisivat kuvissa jo kouluikäisiä! Sen jälkeen kuvissa alkaisi ilmestyä elefantteja, yksisarvisia, ruokaa… Ei, sitä ihmiset eivät uskoisi.

”Tai ehkä voisit kirjoittaa… neekeri-Mannerheimistä?” paholainen kokeili.

”Neek… Mutta eihän sitä sanaa saa sanoa ääneen!” vastustin.

”Ei se ole sen pahempi kuin jutsku-Kekkonenkaan!” paholainen sanoi. ”Tai vinosilmä-Svinhufv…” hän ehti sanoa, ennen kuin tappoi itsensä.

Mielessäni alkoi hahmottua ajatus hauskaksi postaukseksi Mannerheim-elokuvasta. Olisi oikeastaan aika hauskaa, jos Ylen elokuvassa Mannerheim olisikin… nainen. Musta nainen. Joka puhuu suomea, mutta vahvalla venäläisellä murteella. Se voisi olla täyttä cämpiä, tyyliin Ponterosa, jos joku vielä muistaa. Elokuva olisi puoliksi pornahtava, ja musta nais -Mannerheim harrastaisi paljon seksiä neuvostoliittolaisten kanssa. Mutta kaikkein parasta olisi (ja tämä sallii minun käsitellä taas spermaa), että tämän naisen vaginasta roiskuisi seksin aikana aina spermaa miesten päälle. Ja sitten miehet tulisivat raskaiksi! Ja he synnyttäisivät pieniä Kim Jung-uneja, joilla on kaunis vaimo, joka pitää hauskaa tyhjässä huvipuistossa vinosilmä-Svinhufvudin… kans…ÄH