Todettakoon ensiksi, että Yhdysvalloissa Coloradossa sattunut ampumisvälikohtaus uuden Batman-elokuvan ensi-illassa on kaikin puolin traaginen ja järjetön välikohtaus. Syvimmät osanottoni menevät uhreille ja heidän omaisilleen, ja ajatuksemme ja jopa rukouksemme ovat heidän kanssa, vaikka Jumalaa ei olekaan olemassa ja koko uskonto pelkkää huijausta. Mieli ei tahdo taipua käsittämään tämän murhamiehen teon järjettömyyttä.

Nyt kun tuo on sanottu…

Come on, teidän täytyy myöntää, että tämän teon perusidea, premissi, oli tavallaan aika cool. Ei tietenkään silleen aidosti cool – siinähän kuoli ja loukkaantui paljon ihmisiä, mikä on traagista ja surullista. Mutta silti: pikkuisen cooliutta tässä on nähtävissä. Ajatushan on oikeastaan aika vänkä. Ihmiset menevät katsomaan elokuvaa, jonka he tietävät olevan hyvin väkivaltainen ja sisältävän paljon ammuskelukohtauksia. He vievät sinne pikkulapsiakin jne. Ja sitten kun elokuva alkaa – joku tuleekin oikeasti lataamaan jengiä kumoon kuin heinää.

Se on tietysti syvästi järkyttävää ja sopimatonta. Mutta jätkät hei, kai joku näkee tässä jotain koomista? Jollain meta-meta-tasolla?

Etenkin siinä, että viereisessä elokuvasalissa samaa elokuvaa katsomassa olleet kuulivat ampumista ja kuvittelivat, että se on varmaan ampumiskohtaus elokuvasta. Mutta se olikin oikean elämän ampumiskohtaus.

Zing!

Ihmiset saivat väkivaltaviihdettä koko rahan edestä, jos noin on sopivaa sanoa, ja aika tiukkaahan se kieltämättä tekee, ennen kuin häiriintyneitä nettitekstejä etsivät skoudet kiinnostuvat tällaisesta.

On vaikea arvioida, tekeekö tämä hyvää Batman-elokuvan lipputuotoille. Monien mielestä on varmasti nyt pelottavaa mennä katsomaan tätä elokuvaa. Mutta toisaalta: moni on odottanut sitä pitkään. Sitä on kehuttu paljon. Siinä on väkivaltaa ja kaikkea! Houkutus varmaan on monille tästä ikävästä välikohtauksesta huolimatta liian suuri. Se on sentään Batman! Tajuuttekste, Batman!

Joten tässä pieni vinkki kaikille, jotka menevät katsomaan kyseisen elokuvan. Olisi hauska jekku nousta ylös pian elokuvan alkamisen jälkeen ja alkaa osoitella sormella muita ihmisiä ja sanoa ”pam, pam!” Ja sitten, kun muut ihmiset nauravat tälle verrattomalle pilalle, komedian määrän voi nostaa toiseen potenssiin pukemalla päähän kaasunaamari ja heittämällä ilmaan savupommi. Ja sanoa sitten, hieman kovemmalla äänellä, uudestaan ”pam, pam!” Ihan niin kuin siinä elokuvassakin.

Ja sitten… Äh, ei näin vakavalla aiheella sovi vitsailla edes tällaisessa filosofiablogissa. Pam, pam!

Ei jumalauta, nyt mä kyllä tapan its

Siinä minä olin, seisoskelemassa kuntosalini pukuhuoneessa katsellen ympärilläni riisuutuvia ja pukeutuvia salskeita ja lihaksikkaita nuoria miehiä (Hetkinen, etkö ole jo käyttänyt tätä aloitusta jossain aiemmassa blogikirjoituksessasi? -editori), kun äkkiä yksi näistä muskelikkaista komistuksista kääntyi katsomaan minua ja purskahti nauruun.

Käännyin katsomaan taakseni siinä toivossa, että näkisin, mille hän nauroi. Yllätyksekseni huomasin, että takanani olevalle seinälle projisoitiin elokuvaa Uuno Epsanjassa, mikä kieltämättä oli ajoittain hieman koominen, etenkin jos ei tiennyt paremmasta elämästä. Tajusin pian kuitenkin, että kyseessä oli vain oma hallusinaationi (ei olisi pitänyt aloittaa samana päivänä karppaajaksi ja lakto-ovo-vegaaniksi) ja että takanani ei todellisuudessa näkynyt mitään. Mies ilmeisesti nauroi minulle.

”Anteeksi”, sanoi. ”Mille oikein naurat?”

Mies alkoi nauraa entistä villimmin ja hän osoitti jalkoväliini. Muutkin miehet kääntyivät katsomaan.

”Katsokaa miten pieni penis hänellä on!” mies ulvoi naurusta.

Katsoin alaspäin jalkoväliini.

”Jos se pidätte tätä pienenä peniksenä”, sanoin, ”teidän pitäisi nähdä se lepotilassa!”

Nauru vaikeni. Nielaisin.

”Koska silloin… se olisi… vielä pienempi. Kuin nyt, erektiossa.”

Ja sitten (Ei jumalauta. -editori) Anteeksi keskeytys. Mitä asiaa sinulla oli, editori? (Ajattelin vain, että olet ollut pois yli kaksi vuotta, että olisit jotenkin, en tiedä, kypsynyt, aikuistunut. Kuinka vanha sinä oikein nykyisin edes olet? Aikuinen ihminen viitsii heittää tuollaista läppää vuodesta toiseen? -editori) Ei jumalauta, kohta lentelee päitä! Täällä alkavat editorit hyppiä silmille ennen kuin blogi pääsee edes vauhtiin. Jos minä haluan kirjoittaa pienistä peniksistä, minä kirjoitan pienistä peniksistä ja munavoista. Minulla on ollut paljon aikaa miettiä näitä juttuja ja nyt ne tulevat ulos, yksi spermatippa kerr(Okei, uskotaan, kunhan et kirjoita tuota ajatusta loppuun. -editori)

Palatakseni kuntosalin pukuhuoneeseen, seuraavaksi kysyin vuoristoneuvos Tuuran näköiseltä mieheltä, mitä vikaa pienissä peniksissä oikeastaan on. Tämä kysymys tuntui olevan hänestä tikahduttavan hauska.

”Mi-mitäkö vikaa?” hän sai hädin tuskin kysyttyä naurultaan. ”Jätkät, kuulitteko te? Tämä nuoren Tom Cruisen näköinen kaveri tässä kysyi juuri, mikä vikaa on pienissä klyyvareissa? Kerrotaanko hänelle?”

Niin he kertoivat ja tarjosivat tavalliset teoriansa siitä, että naiset rakastavat isoja moloja ja tekevät mitä vain saadakseen niitä, eikä isosta molosta ole haittaa myöskään esimerkiksi asuntolainaa hakiessa tai väitöskirjaa viimeistellessä (koska väitöskirjan alaviitteet voi kirjoittaa munallaan).

Sain lopulta suunvuoron ja muistutin lievää ylimielisyyttä tuntien, että pieni penis mahtuu paikkoihin, joihin iso penis ei mahdu.

”Ai mihin muka?” he kysyivät.

”No esimerkiksi korvaan”, sanoin ylpeänä. ”Ei sinne isolla jysällä ole asia, mutta pikku nysä menee sinne aika kivasti. Ja nenään myös.”

En ollut varma, kannattaisiko heille sanoa, että pienelle vehkeellä on helppo hoidella asiat myös pääkallon silmäkuopan läpi. Vanha kunnon skullfuck!

En ole itse asiassa ihan varma, kannattaako tuota ajatusta edes julkistaa tässä blogissakaan. Tällaisina hetkinä sitä kaipaisi editoria, joka kertoisi minulle, mistä kirjoittaa ja mistä ei.

Editori?

Joka tapauksessa. Nyt olen saanut tärkeimmät uudet ajatukseni julkistettua tässä blogissa. En voi valitettavasti luvata kovin tiheään päivittyvää blogia jatkossakaan, mutta ajoittaisia pohdintoja munavoin luonteesta saattaa olla tulossa. Munavoi on muuten hyvää raejuuston kan

***

Myöhemmin, kun tulin kotiin, tajusin, että kuntosalilla olleet miehet eivät olleetkaan kuittailleet minulle peniksestäni, vaan vieressäni olleesta koirastani! Koirahan on ennen muinoin ollut suomen kielessä myös tunnettu sanalla peni, josta on muisto muun muassa sanassa peninkulma, eli penin kuuluma, eli kuinka pitkälle koiran haukku kuuluu. Hehän vain nauroivat pienelle koiralleni! Kuinka hassua! Äkkiä näin edessäni Spede Pasasen, joka löi otsaansa ja nauroi tälle väärinkäsitykselle.

Tämä havainto tietysti asetti outoon valoon koko myöhemmän keskusteluni miesten kanssa, mutta ei aina voi olla niin tarkka kaikesta, koska se antaisi minusta todella anaalisen kuvan.

Miksi minä en päivittänyt blogiani yli kahteen vuoteen? Ei niin että ketään varsinaisesti kiinnostaa, paitsi kaikkia 15-17-vuotiaita tyttöjä ja 45-55-vuotiaita miehiä) mutta olen ehkä velkaa pienen selityksen. Etenkin 15-17-vuotiaille tytöille. (Soittakaa minulle, kaikki rakkaat nubiilit sukkubukseni!)

Selitys on lopulta yksinkertainen. Lukijat voivat kiinnittää huomiota siihen, milloin Harmaa hattu lakkasi ilmestymästä. Se oli vuoden 2010 alussa. Hmm… mitä erityistä tapahtui noihin aikoihin? Aivan oikein: silloin ilmestyi ensimmäinen Angry Birds -peli!

Minä muistan, kun se tapahtui. Siinä minä olin, roikkumassa ylösalaisin hirttonarussani, kun satuin huomaamaan pelin nousseen App Storen listoille ja latasin sen iPhonelleni. ”Miksipäs ei?” sanoin itselleni. ”Miksipäs vitussa ei? Mitä väliä on millään, sen jälkeen kun nenäkarvani kasvoivat yhteen viiksieni kanssa?”

Kun sain pelin käyntiin, tajusin, että juuri tällaista peliä olen odottanut lapsuudestani asti. Nerokasta – lopulta voisin singota vihaisia lintuja kohti rakennuksia, jotka romahtavat vihreiden sikojen päälle! Hih hih hii! Olen lopultakin löytänyt arvoistani tekemistä!

Ja niinpä käytin viimeksi kuluneet kaksi ja puoli vuotta Angry Birdsin ja sen eri inkarnaatioiden pelaamiseen. Otin pyhäksi tavoitteekseni saavuttaa kaikissa tasoissa kolme tähteä ja löytää kaikki kultaisen munat ynnä muut bonarit. En lepäisi, ennen kuin saavuttaisin tämän tavoitteen!

Nyt minun täytyy myöntää, että hanke ei ole edennyt aivan suunnitelmien mukaan. En ole saanut kaikista tasoista kolmea tähteä. En ole itse asiassa saanut mistään tasosta yhtä ainuttakaan tähteä! Vaikka miten yritän, en saa niitä vitun sikoja kuolemaan! Aina joku rakennus jää pystyyn, vaikka miten tähtään. Jumalauta, jos se vihreä sika vielä kerran virnistää minulle ivallisesti, en enää tiedä mitä teen, paitsi ehkä kokeilen uudestaan. Miten tämä voi olla niin vaikeaa?

Yritykseni saada vihreät possut tapetuksi johtivat minut lopulta kärsimyksiin, joihin vetävät vertoja lähinnä Kristuksen kärsimyksiin ristillä, etenkin siinä vaiheessa kun hänen vasen kätensä alkoi puutua oltuaan rautanaulan läpäisemä seitsemän tunnin ajan.

Ja sitten Amazing Alex ilmestyi, mikä sai minut muistamaan taas tämän blogin.

Anyway. Painiskelin useita sekunteja sen kanssa, kirjoittaisinko tähän blogiin enää mitään. Onhan kulunut yli kaksi vuotta, kun viimeksi tänne mitään kirjoitin. Olisiko mikään enää samaa? Pystyisinkö olemaan yhtä hauska, yhtä hervottoman hauska kuin silloin ennen?

Muistattehan? Silloin vanhoina hyvinä aikoina riitti, että vain hieman jäykistin ylähuultani valmistautuessani sanomaan jotain, niin yleisöni räjähti nauruun ja ulvoi villisti. Minun ei tarvinnut edes sanoa mitään – riitti, että otin kasvoilleni sen veikeän ilmeeni, joka vihjasi suustani loikkavan pian mehevän sukkeluuden, ja naurunremakka raikui ympärilläni ja minut kukitettiin aplodimeressä. Olin niin hauska. (Jos muistan oikein.) Mitä jos tuo taito olisi tässä ajassa kadonnut? Mitä jos ensimmäisessä postauksessani vain heittäisin jotain väsynyttä Angry Birds -läppää, siirtyisin sitten heti metapohdintaan ja lopussa kaikkien muiden keinojen pettäessä turvautuisin johonkin mauttomaan vitsiin, joka liittyy spermaan. Kyllä, spermaan! Hih hii – sperma on ainoa asia, mikä minusta on enää hauskaa!

Vitseissähän on usein ensin alustus ja sitten varsinainen loppuhuipennus, punchline. Olen edelleen hyvä keksimään alustuksia, kuten ”Pappi, hevonen ja plasma-Adolf Hitler menivät baariin” ja punchlinejä, kuten: ”Koska se oli täynnä spermaa!” – mutta olen menettänyt kyvyn yhdistää oikeita alustuksia oikeisiin punchlineihin. Siksi vitsini liikkuvat nykyään tasolla ”Miksi elefantti ylitti kadun? Munavoita ja spermaa!”

Ja sitt… Ei jumalauta, nyt mä kyllä tapan its

Mitä voin sanoa? Joskus elämä vain on niin kiireistä. No okei, ei ole, mutta karjalanpiirakat ovat hyviä, etenkin munavoin kanssa. Hihi, munavoin.

Harkitsen paluuta. Harkitsen sitä vakavasti.