Näinä vaikeina aikoina

24 toukokuun, 2009

Yhä useammassa yrityksessä on viime päivinä vaadittu henkilökuntaa suostumaan palkanalennuksiin. (…) ”Yhdessä yrityksessä toimitusjohtaja sanoi suoraan, että kun tämä palkanalentaminen on maailmalla näin yleistä, niin olisiko mahdollista, että 20 prosenttia alennettaisiin myös meillä.” – Helsingin Sanomat, 23.5.2009

***

Lähettäjä: Toimitusjohtaja
Vastaanottaja: KAIKKI
Aihe: Palkanalennus?!

Hei kaikille,
Luin tänään lehdestä juttua, että monessa yrityksessä on alennettu palkkoja tai ehdotettu palkanalennuksia taantuman vuoksi. Uutinen innoitti minut kutsumaan kokoon johtoryhmän, ja pikapalaverin tuloksensa päätimme ehdottaa, että mitäs jos meilläkin leikattaisiin palkkoja? Esimerkiksi sellaiset 20 prosenttia? Tai  ehkä 30? Se olisi kauniin pyöreä tasaluku.

Kaikki varmaan ymmärtävät tarpeen tällaiselle liikkeelle. Ajat ovat mitä ovat, ja se on aivan riittävä perustelu palkanalennukselle. Ja jos kerran muut firmat suunnittelevat tekevänsä näin, on vain loogista, että mekin teemme niin. Tässä on kuitenkin takana muutama vaikea kuukausi, jolloin liikevoitomme on laskenut huomattavasti. Tarkat luvut tulevat myöhemmin. Älkää perehtykö niihin tarkemmin.

Joistakin yksityiskohdista pitää vielä päästä sopuun, kuten leikataanko palkkoja tämän kuun palkasta lähtien vai tehdäänkö takautuva palkanalennus. Olin ajatellut, että palkanalennuksen voisi toteuttaa takautuvasti tämän vuoden alusta. Silloinhan talouskriisi Suomessakin alkoi. Tai ehkä sen voisi aloittaa jo viime kesästä.

Palkanlaskentamme palaa asiaan yksityiskohtien kanssa. Toivotan tässä vaiheessa kuitenkin kaikille tsemppiä näinä vaikeina aikoina! Tekemällä enemmän vähemmällä palkalla ja pienemmällä henkilöstöllä selätämme varmasti tämän taantuman!

O-P

***

Lähettäjä: Toimitusjohtaja
Vastaanottaja: KAIKKI
Aihe: Palkanalennuksesta vielä

Hei taas,
Aamulla lähettämäni viesti on herättänyt runsaasti palautetta. On ehkä aihetta tarkentaa muutamaa ajatustani.

Palkanalennus ei ole vastikkeeton, tietenkään! Palkanalennuksen vastineeksi yrityksemme ei ryhdy irtisanomisiin.

On kyllä mahdollista, että ryhdymme yt-neuvotteluihin, jotka johtavat irtisanomisiin, mutta se on eri asia, ja sellaisesta asiasta tiedottaa sisäinen viestintämme.

Lisäksi 20 prosenttia ei ole mitenkään lukkoon lyöty palkanalennus. Jos ajatus saa tarpeeksi kannatusta, voimme leikata palkkaa 19 prosenttia ja ottaa pois lomarahat. Ymmärrätte kai, että lomarahoja ei voi tällaisina aikoina maksaa.

Vielä kerran, tsemppiä kaikille ja lippu korkealle! Jos olette lukeneet uutisia, taloudellinen suhdanne on jo kääntynyt parempaan päin, mitä suuremmalla syyllä näillä palkanalennuksilla on nyt tosi kiire!

O-P

P.S. Jos palkanalennukset eivät jostain syystä kelpaa, voimme aina tartuttaa teihin herpeksen.

***
Lähettäjä: Toimitusjohtaja
Vastaanottaja: KAIKKI
Aihe: Palkanalennuksesta vielä, osa 2

Ai niin, unohdin vielä äskeisestä viestistä sen, että 20 tai 25 prosentin palkanalennus huonossa suhdanteessa on vain reilua, ottaen huomioon sen, että silloin kun taloussuhdanteet olivat paremmat ja tuloksemme nousi hieman ylöspäin, annoimme kaikille 25 prosentin palkankorotuksen.

O-P

P.S. Herpes on aika ikävä juttu – ne rakkulat ovat kipeitä, tosi kipeitä.

***
Lähettäjä: Toimitusjohtaja
Vastaanottaja: KAIKKI
Aihe: Täydennys

Juridiselta osastoltamme kerrottiin, että äskeinen viesti ei pidä paikkaansa emmekä ole nostaneet kenenkään palkkoja tuloksen noustessa. Nämä ovat juuri sellaisia epäolennaisuuksia, joihin meidän ei pitäisi takertua tällaisina vaikeina aikoina. Itse asiassa tämä on niin epäolennaista, että en vedä takaisin edellisen viestini sisältöä, vaikka se ei pohjaudu todellisuuteen.

Haluaisin myös korostaa, että jos palkanalennus aihettaa ongelmia, olemme valmiita lainaamaan työntekijöille heidän menettämänsä palkanosan. Lainoissa on samat reilut ehdot kuin tekstiviestitse otettavissa pikavipeissä. (Lisäksi järjestelymaksu 2000 euroa.) Tutkimme myös mahdollisuutta maksaa palkka tästä lähtien Monopoli-rahana. Totta, sillä ei ehkä ruokakaupassa saa ruokaa, mutta Monopoli-pelilaudan äärellä niistä rahoista voi olla yllättävän paljon apua tilanteessa, jossa haluat ostaa Vesijohtolaitoksen. Myös Habbo Hotel -valuuttaa on jaossa viidelle nopeimmalle.

O-P

P.S. Herpeksen levittäminen onnistuu halutessamme varsin kätevästi esimerkiksi kahviautomaatin kautta.

***

Lähettäjä: Toimitusjohtaja
Vastaanottaja: KAIKKI
Aihe: Vastaus

Vastauksena työntekijöiltä tulleeseen kysymykseen: johto ei suunnittele palkanalennuksia. Perustelu on, että ajat ovat nyt tällaiset. Myöskään osinkoihimme ei suunnitella leikkauksia, samoista yleisistä syistä johtuen.

Alan hiljalleen kyllästyä vastailemaan kysymyksiin tästä aihepiiristä. Emmekö me saa edes romuttaa yhteiskunnan yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja lakeja epämääräisiin perusteisiin vedoten, ilman että joku viheltää pilliin?

Tässä palataan filosofisesti perimmäisten kysymysten pariin: mikä on työn arvo? Mitä on lisäarvo? Miten työn hedelmät pitää jakaa reilusti omistajien ja työläisten kesken? Avaan aiheen keskustelulle. Pitäkää minut vain sen ulkopuolella.

O-P
P.S. Viikottaista työaikaa on kasvatettu 48 tuntiin, lisätietoja intrassa (maksullisella puolella)

Wolfram Alpha koeajossa

20 toukokuun, 2009

Hoh hoh hoo! Siinä minä olin, chillailemassa kotisohvallani, kun äkkiä kuulin pääni sisällä äänen: ”Psst! Pitäisiköhän sinun kokeilla Wolfram Alphaa, uutta semanttista hakukonetta?”

Harkitsin ehdotusta hetken. ”Mikäpä ettei”, sanoin pääni sisällä puhuvalle äänelle ja marssin tietokoneeni ääreen. ”Sinä olet söpö”, ääni sanoi minulle. ”Hyvä pepp…” mutta sitten ääni äkkiä katkesi. Hetken kuluttua ääni kuitenkin vielä sanoi vokaalin u.

Hieroin käsiäni yhteen innostuneena niin kauan, että iho alkoi kuoriutua irti ja verta roiskua näppäimistölle. Mitähän haluaisin kysyä Wolfram Alphalta? Olin kuullut, että hakukoneen tietokannoista on mahdollista hakea monenlaista käytännönläheistä tietoa, kuten Pariisin ja Lontoon välistä etäisyyttä sekä euron ja zlotyn vaihtosuhdetta kaksi vuotta sitten.

Päätin ensimmäisenä kysyä hakukoneelta kysymyksen, joka minua on askarruttanut jo pitkään: Miksi naisilla ei ole peniksiä?

Ihan vakavasti. Tämä kysymys on askarruttanut minua pitkään. Naiset olisivat muuten niin mukavaa seuraa – mutta mitä hauskaa heissä lopulta on, jos heillä ei ole peniksiä, joita voisin hyväillä hellinä hetkinämme? Ette uskoisi, kuinka moni orastava suhteeni naisten kanssa on katkennut siinä vaiheessa, kun olemme juuri antautumassa intohimoiseen seksikohtaukseen – ja sitten huomautan naiselle, että hänellä ei näköjään ole penistä.

”Mitä minä tuollaisella vaginalla teen?” minä aina sanon heille. ”Voiko siihen muka tarttua? Ymmärtääkseni ei. Ja sitten… Hei, mitä sinä teet? Miksi sinä aloit itkeä? Ei sinun kannata ottaa peniksettömyyttäsi henkilökoht… Hei, älä nyt turhaan ala pukemaan pikkuhousuja päällesi! Ei niin, että sinulla olisi mitään peitettävää, mutta… Kamoon, älä nyt hermoile! Mennään keittiöön vaikka syömään vähän raakaa kebab-lih… Hei, miksi sinä aloit pukea rintaliivejäsi päälle? Minähän en  näe rintojasi, jos sinä puet ne! Ja älä nyt ala pukemaan mitään paitoja tai housuja päälle! Kyllä me jonkun ratkaisun keksimme. Ehkä voisimme kiinnittää vyötäröllesi jonkinlaisen vyön, jossa olisi kiinni jonkinlainen tekopenis. Hei, minulla sattuukin olemaan vaatekaapissani sellainen. Itse asiassa minulla on niitä useampia. Haluaisitko ottaa Turbo-mallin vai Kyöhmyinen Kostaja 5000 –mall…? Hei, minne sinä menet? Etkö sinä rakasta minua enää!? Miksi sinä lähdit ulos ulko-ovesta? Kuuletko sinä minua enää? Missä kaikki ovat? Miksi minulle aina käy näin? Mihin minä laitoin kebabini?”

Mutta mikä pettymys! Wolfram Alpha ei tiennyt vastausta kysymykseeni!

“Wolfram|Alpha isn’t sure what to do with your input.” Niin ne naisetkin aina sanovat…

Mitähän muuta voisin kysyä? No, aina voisin kysyä, kuinka paljon kaloreita on tuhannessa kilossa pekonia.

Hmm… 5,3 miljoonaa kaloria… Kuolausta… Aika paljon kaloreita.

Ja sitten… En minä paljon muuta halua kyllä tietää. Paitsi että minähän ilmenee hakusanalla anal?

Ilmeisesti anal on Intiassa puhuttava kieli, jolla on 13 900 puhujaa. Mielenkiintoista. Erittäin mielenkiint… Vittu, tämähän on ihan paska hakukone! Kun Googleen pistää hakusanan anal, sieltä tulee paljon parempaa shittiä.

Ja Googlessa on paljon vastauksia myös kysymykseen, miksi naisilla ei ole peniksiä, kuten tässä.

No, onneksi miehillä on sentään penis.

Hihii, penis!

Mamma mia, mikä peba!

7 toukokuun, 2009

Aah, kevät!

On taas se aika vuodesta, jolloin monilla ihmisillä sydän pompahtaa tavallista keveämmin. Lempi hirnahtelee, rakkaus leimahtelee. On se aika vuodesta, kun monet ihmiset syventyvät katsomaan onnesta huokaillen toistensa silmiin ja nauttimaan rakkaudesta, tuosta elämän suurimmasta lahjasta. Kevät on rakkauden ja lemmen aikaa!

Edes minä en ole immuuni kevään vaikutukselle. Olen huomannut, että olen alkanut tuijotella naisten perseitä.

Noh,tuo oli ehkä hieman vulgääristi ilmaistu. Olisi ehkä parempi käyttää sana ’peppu’. Tai ’peba’. Tai jopa ’pylly’? Minä vain katselen naisten pyllyjä? Perämunkkeja? Takahinkkejä? Oli miten oli, huomaan, että viime aikoina kaupungilla kulkiessani katseeni on kerran jos toisenkin kiertynyt katsomaan ohikulkevien naisten takapuolia.

Täytyy sanoa, että pidän siitä, mitä näen.

Aluksi ajattelin, että on hieman noloa tsekkailla tällä tavalla julkisesti nuorten naisten takapuolia. Ikään kuin olisin joku perverssi vanha mies, joka kuolaa nuorten naisten perseiden perään. Mutta ehkä minä todella olen sellainen! Miksi siinä olisi oikeastaan mitään hävettävää? Mikä on luonnollisempaa kuin peput!

Olen viime aikoina alkanut jopa tietoisesti etsiä kadulla lähiympäristöstäni viehättäviä nuorten naisten peppuja. Ja voi veljet sentään, minkälaisia peppuja olenkaan nähnyt! Jotkut peput ovat viehkon piukkoja, terhakkaan ryhdikkäitä, jotka ovat sonnustautuneet kireisiin, ihoa nuoleviin farkkuihin. Ja sitten on vähän reilumpia peppuja, ronskin kaarevia peppuja, jotka eivät kuitenkaan mitenkään tursuile yli häiritsevästi. Niissä on vain kurvia kuin Imolan radassa. On peruspeppua, joka ei ensi katsomalla mitenkään säväytä, mutta joka tarkemmalla katsomisella saa kohottamaan kulmakarvoja merkitsevästi ja pienen hymynhäiveen suupieleen. Ja sitten on tietysti aika paljon näitä hieman ylisuuria peppuja, jotka suoraan sanoen ovat rikos ihmisyyttä vastaan.

Naispuoliset ystäväni kertovat minulle mieleen kevään korvilla uusista heiloistaan, tyyliin: ”Ah, Kimmo-Lorenzo on niin ihana. Etenkin hänen tapansa käyttää salihousuja nukkuessaan! Olen niin rakastunut! Ihq!”

”Ihq?” sanon kummastuneena. ”Vieläkö joku käyttää tuota sanaa? Joka tapauksessa, minä näin tänään perseen, joka oli kuin Michelangelon kynästä! Mikä symmetria, mikä pakaroiden rytmi! Jos voisin mennä naimisiin yhden perseen kanssa, se olisi se!”

Aloin haaveilla mielessäni häistä, joissa seisoisin alttarilla kahden pakaran kans… Äh.

Peppuja on paljon helpompi tsekkailla julkisella paikolla kuin naisten rintoja, jotka useimmiten ovat monien vaatekerrosten alla ja muutenkin niiden tsekkailu kiinnittää helposti huomion. (Sivuhuomautus: pidän eniten pienistä, kiinteistä, persikanomaisista rinnoista, jotka maistuvat suklaamaidolle.) Enkä minä muutenkaan ole erityisesti rintaihmisiä. En tosin ollut aiemmin peppuihmisiäkään, mutta nyt olen havainnut näkemään pepuista lankeavan valon.

Minua ei varsinaisesti niinkään kiinnosta nähdä, minkälaiselta peput näyttäisivät ilman housuja. Tai no, ehkä vähän. Nautin vain peppujen muotojen ihailusta. Rintojen näkemisestä minä tosin nautin myös jonkin verran. Oikeastaan kaikista ruumiinosista. Paitsi ehkä vaginasta. Siinä on jotain pelottavaa ja uhkaavaa. Ikään kuin… naisen seksuaalinen valta asuisi siellä. Täytyy… alistaa… seksuaalinen… valta… Tämä… teksti… muuttuu… pelottavaksi…

Joskus olen miettinyt, tsekkaileeko kukaan koskaan minun peppuani. Sitä on yllättävän vaikea nimittäin tsekata itse! Joskus käännän päätäni olkapääni yli ja oikein kurotan, mutta… Tiedättehän. Kai se ihan hyvä on. Hetkinen, mitä sieltä tulee ul[Ei jumalauta. –editori]