Kuten hiljattain taisin kirjoittaa tähän päivityksiä pursuavaan blogiini, olen vaihtanut työpaikkaa. Jätin vakaan työpaikkaani Hesburgerin pihvinpaistajana ja siirryin pihvinpaistajaksi Kampin keskuksen Scanburgeriin. Hei, mitään ei elämässään saavuta, jos ei ota välillä uhkarohkeita riskejä!

Nyt kun olen ollut työssäni jonkin aikaa, täytyy sanoa, että alkaa vähän kaduttaa.

Olin kuvitellut Scanburgerin arvokkaaksi, hienoksi työympäristöksi, jossa voisin tehdä töitä ammattilaisten parissa ja kehittyä entistä paremmaksi pihvinpaistajaksi. Mutta ensimmäiset kokemukseni Scanburgerista ovat olleet pettymyksiä.

Yllätyin esimerkiksi siitä, että ne todella pistävät uudet tulokkaat koville. Kuvittelin, että viiden vuoden kokemukseni pihvien paistamisesta Hesburgerissa merkitsisi jotain. Kuvittelin, että maineeni pihvinpaistajani olisi levinnyt Helsingin roskaruokaravintolapiireissä, ja minut olisi palkattu siksi. Mutta ei! Siellä Scanburgerissa oli työntekijöitä, jotka kuvittelivat osaavansa minua paremmin läiskäistä sen jauhelihamötikän grillille!

Siksi jouduin heti ensimmäisenä päivänäni osoittamaan, että osasin siirtää pihvin grillille myös heittämällä sen ensin ilmaan siten, että se laskeutui grilllle pienen voltin jälkeen. Sitten jouduin näyttämään heille toisen temppuni: miten heitän pihvin grillille selkäni takaa jalkojeni välistä.

Lopuksi jouduin näyttämään heille erikoistemppuni, jossa ensin söin raa’an pihvin, sitten siirsin sen muutaman tunnin kuluttua grillille peräauk… Hetkinen. Meneeköhän tuo vitsi huonon maun puolelle? No jaa, minä tarvitsen sivulatauksia ja klikkauksia. Anti mennä vaan!

Uusille työtovereilleni ei riittänyt se, että he vakuuttuivat ammattitaidostani. Minun piti myös sulautua työporukkaan sosiaalisesti. Tässä ei auttanut se, että minulla on nykyään hieman erikoinen tapa ilmaista itseäni.

Tiedättehän ne nykyajan nettiuutisten otsikot, joissa ei voida sanoa, mistä asiassa oikeasti on kysymys? Esimerkiksi ”Tästä syystä Paris Hilton nukahti” tai ”Tässäkö syy maailmankaikkeuden sortumiseen?” tai ”Tämä ruumiinosa menee vaginaasi”? Tämäntyyliset vammaiset otsikot, joista olen kirjoittanut ennenkin, ovat vain yleistyneet – ilmeisesti siksi, että niiden avulla ihmiset saadaan klikkaamaan uutisia, joita he eivät ikinä klikkaisi, jos näkisivät otsikosta, mistä siinä oikeasti on kysymys.

Olen ajatellut, että minäkin tarvitsen lisää klikkauksia, ja olen alkanut käyttää puheessani samaa temppua mitä nettiuutispalvelut käyttävät – eli ilmaisen itseäni arvoituksellisilla otsikoilla.

Esimerkiksi kun minulta kysytään: ”Kukas sinä olet?”, vastaan nykysin: ”Tässä on nimeni!”

Tai kun työhaastattelussa minulta kysyttiin palkkatoivettani, vastasin: ”Näin paljon palkkaa haluaisin.”

Tai kun minulta kysyttiin, miksi hampurilaisen pihvin sisällä on varpaankynsiä, vastasin: ”Tästä syystä pihvin sisällä on varpaankynsiä.”

Tai kun pomoni kysyi minulta, kaivelenko minä muniani samalla kun teen töitä, vastasin: ”Wow! Näitä minä kaivelen – katso kuvat!”

En tiedä, miksi vastaukseni hämmentävät työkavereitani. Ehkä ne hämmentävät ihmisiä… tästä syystä.

No jaa. Muuten täytyy kyllä sanoa, että Scanburgerin työntekijöiden tinkimätön ammattitaito on tehnyt minuun vaikutuksen.

Ihastuneena olen seurannut vuoropäällikköäni, joka valvoo tarkasti sitä, että asiakkaat eivät saa ranskalaisia perunoita liian pian niiden valmistumisen jälkeen, vaan vasta sitten, kun ne ovat sopivasti jäähtyneet puolikylmiksi ja oudon veteliksi. Samalla tavalla Scanburger pitää tarkkaa huolta siitä, että hampurilaisten täytteet roiskitaan sinne sisälle miten sattuu ja että majoneesia varmasti on niin paljon, että asiakas ei voi syödä hampurilaista sotkematta itseään. Se on tarkkaa puuhaa: kuka tahansahan osaa tehdä epäterveellistä ruokaa, mutta sen tarjoilu mahdollisimman paskalla ja epäsiistillä tavalla on hyvin hienovireistä tiedettä.

Kaiken kaikkiaan, täytyy sanoa että ei ollenkaan kusisempi duunipaikka. Enää puuttuu vain se, että tämän blogin lukijat tulisivat ottamaan minulta suih… Ei, miksi minä tuollaista sanoin? Ei pitäisi sanoa tuota ääneen. Mutta ihan oikeasti. Tulkaaa. Ottamaan minulta suihin. Siis hampurilaisia! Tulkaa ottamaan suihinne Scanburgerin hampurilaisia! Ne ovat hyviä! Ja pian suunne on täynnä majon

Hei, kaikki natsiystäväni! Näin uuden vuoden koittaessa on hyvä aika puhdistaa pöytä ja tehdä uusi alku elämässä. Tähän liittyen tein uudenvuodenaattona pari-kolmekymmentä uudenvuodenlupausta, joiden kautta aion muuttaa elämäni täysin. Uskon, että viimeistään lokakuussa olen menestyvä harmonikkaa soittava helmenkalastaja Nepalissa, ja etunimeni on silloin Juhana.

Rehellisyyden nimissä täytyy kuitenkin tunnustaa, että melko suuri osa uudenvuodenlupauksistani on jo ehtinyt rikkoutua. Ajattelin omistaa tämän syndikoidun kolumnitilani tällä viikolla muutaman pieleen menneen uudenvuodenlupaukseni tarkasteluun.

Lupasin muun muassa, että en söisi enää pekoniin käärittyjä nakkeja. Se on täysin tarpeeton pikkuinen paheeni ollut jo vuosia, ja siitä olisi hyvä ehkä hankkiutua eroon, koska kolmas keinosydämeni on alkanut piiputtaa. Eikö kukaan osaa enää rakentaa kunnon keinosydämiä?!

No, pikku hitlerini, lupaukseni kuitenkin rikkoutui kymmenen minuuttia yli puolenyön vuoden vaihtumisen jälkeen, kun joku toi eteeni tarjottimen täynnä pekoninakkeja niissä loistokkaissa juhlissa, joissa vietin vuoden vaihtumista. Tarjoilija jäi eteeni seisomaan tarjottimen kanssa ja yskähti merkitsevästi. Kun en hetkeen ottanut pekoninakkia, tarjoilija oksensi merkitsevästi ja työnsi tarjotinta lähemmäs.

What the hell, ajattelin englanniksi – nythän on pimeää, joten Jumala ei näe, mitä teen! Nappasin suuhuni kaksi pekoninakkia ja söin ne hyvällä ruokahalulla. Valitettavasti olin muistanut sen Jumala-jutun väärin: sehän olikin niin, että Allah ei näe pimeässä tehtyjä syntejä, mutta Jumala näkee ne.

Kohautin olkapäitäni, pyysin syntini anteeksi ja vietin kaiken kaikkiaan hauskan illan. Aika näppärä tuo juttu, että voi pyytää syntinsä anteeksi – ja sitten ne saa anteeksi! Hah hah haa, järjestäytynyt uskonto – olen löytänyt porsaanreiän teidän muuten aukottomassa loogisessa rakennelmassanne!

Moni muukin lupaukseni on rikkoutunut. Minun piti alkaa käydä kuntosalilla, mutta aina kun yritin mennä sinne, minun alkoi tehdä kamalasti mieli pekoninakkeja. Sitten minun piti tehdä niitä, ja siinä nyt vain menee aikaa, jos ne tekee kunnolla, siis siten, että ne paistaa ruokakermassa kolmeen kertaan.

Ja Görich sentään, myös lupaukseni poistaa maailmasta sodat epäonnistui: kaikki meni muuten suunnitelmieni mukaan, mutta en huomioinut sitä, että veden kiehumispiste yli viiden kilometrin korkeudessa on matalampi kuin merenpinnan tasolla.

Kaikkein tärkein lupaukseni oli, että lopettaisin vitsien vääntämisen seksin aikana, sitä ennen ja sen jälkeen. Viime viikonloppuna olinkin jälleen viettämässä iltaa ravitsemusliikkeessä etsimässä seuraa tunteetonta yhden illan suhdetta varten. Paikallistin viehättävän nuoren naisen tätä tarkoitusta varten ja menin viihdyttämään tätä naista vitsirepertuaarillani, eli käytännössä luin siis vanhoja Karu sellin postauksiani.

Hän alkoi nauraa siinä vaiheessa, kun pyysin häntä jatkoille juokseni, jolloin tiesin vitsieni tehneen tehtävänsä. Otin esille kloroformitupon ja tainnutin hänet sillä. Raahasin hänet narikan ohitse vinkaten silmää portsarille ja sanoen kovaan ääneen: ”Ei sinun tarvitse sentään pyörtyä vitseistäni. Tule, mennään harrastamaan seksi-yhdyntää!” ja sitten hirnuen kuin hevonen.

Kotona nainen alkoi virota juuri kun olin riisumassa sukkiani. Laitoin lampunvarjostimen päähäni ja kysyin, eikö meidän pitäisi nyt aloittaa heti ”poraaminen”, vai pitäisikö minun vain ”rapsuttaa ensin vähän kariesta pois”, jotta voisin ”ujuttaa paikka-aineeni reikään jähmettymään” hieman kivuttomammin sen jälkeen, on minulla vaseliiniakin *hirnuu kuin hevonen*.

Niin, seksin pitäisi olla hauskaa, mutta jos ei kerran hyvällä, niin sitten klorofor