Presidentinlinnan itsenäisyyspäiväjuhliin on lähetettu väärennettyjä kutsuja. Asia paljastui, kun yksi kutsun saaneista alkoi epäillä kutsukortin aitoutta ja tarkisti asian presidentin kansliasta. – Helsingin Sanomat, 19.11.

No johan minä ajattelinkin, että siinä kutsussa oli jotain outoa.

Kun taannoisena päivänä selailin postiani, siellä oli vain sitä tavallista roinaa: uhkaavan oloinen kirje kirjastostani, tukuittain sadan euron seteleitä äidiltäni ja kolme häätöilmoitusta. Mutta sitten huomioni kiinni komean näköinen kirjekuori, jonka lähettäjäksi oli merkattu Tasavallan presidentin kansnlia (sic).

”Miksi ne kirjoittavat lähettäjän nimen jälkeen (sic)?” ihmettelin ääneen, mutta avasin kuoren. Sisällön nähtyäni olin pyörtyä hämmästyksestä. Jumalauta! Meitsi on saanut kutsun Linnan juhliin! Kelatkaa, jätkät! Meitsi!

Kutsu hämmensi minua hieman. Miksi minulle oli lähetetty kutsu? Muistaakseni en ole tänä vuonna saavuttanut mitään erityisen merkittävää. Paitsi julkaissut Youtubessa sen videon, jossa ammuskelen aseella – ylösalaisin. Siis siten, että pidän asetta ylösalaisin kädessäni, mutta myös itse seison päälläni, ja ammuskelen kohti sivuttain olevia ihmisnukkeja, ja puhun samalla takaperin, ja ylösalaisin.

Itse asiassa minä sain tuon videon takia postissa kutsun linnaan, mutta se taisi olla vähän eri linna kuin mistä nyt oli puhetta…

Mitä muuta olen saavuttanut tämän vuoden aikana? No, työn alla olevassa romaanissani olen kyllä edistynyt hieman. Olen keksinyt nimen räjähtävälle papukaijalle, joka räjähtää sivulla 1 ja uudestaan sivulla 5. Se nimi oli… Hetkinen. Pahus, olisi pitänyt kirjoittaa se muistiin. Sivu 5 on muutenkin aika problemaattinen. En keksinyt mitään muita tapahtumia, joten sivulla 5 ei ole mitään muuta kuin se, että papukaija räjähtää, ja muu sivu on pelkkää valkoista. Kuten sivu 6, 7 ja 8. Pidemmälle en ole romaanissani päässyt. Odotin kyllä kutsua Linnaan ensi vuonna romaanini vuoksi, mutta en vielä tänä vuonna…

Sen lisäksi en kyllä ole saavuttanut varsinaisesti mitään. No, syyskuussa minä huuhtelin kivekseni. Niissä alkoi ikävästi kasvaa jotain kummallista vihreää nöyhtää.

Ei se huuhtelu sinänsä paljon auttanut, mutta tulipa huuhtaistua.

Se tuntui oikeastaan aika hyvältä. Muutenkin kivesten koskettelu tuottaa minulle nautintoa, olen huomannut. Onkohan siellä suunnalla joitakin muitakin ruumiinosia, joita kannattaisi kosketellÄH

No joo. Ajattelin, että ehkä olen saanut kutsun Linnaan siksi, että olen muuten vain ansioitunut kansalainen. Tämä meidän presidenttimmehän on niin sekoboltsi, että hän kutsuu aina ajoittain tavallisia ihmisiä Linnaan juhlimaan.

Tai ehkä hän kutsui minut siksi, että hän on viime aikoina ollut usein iltaisin luonani syömässä tekemiäni kanatortilloja. Hän kyllä sanoo olevansa kasvissyöjä, mutta sitten aina sanon uhkaavalla äänellä: ”Syö nyt vain kanatortillasi, big shot!” ja hän syö.

Mistä näitä tietää.

Joka tapauksessa aloin heti suunnitella illan kulkua. Ensimmäiseksi tarvitsisin jonkinlaisen puvun. Tumman, ehkä. Tai sellaisen, jossa on liekkien kuvia. Joo, ne ovat aika pahoja! Cowboy-hatunkin, ehkä. Ja voisin pukea sen jalkaani.

Tietysti tarvitsisin daamin. Voisin aina kysyä vaimoani, mutta hän on niin rasittavaa seuraa… Ehkä joku Ressun lukiosta? Ei kuitenkaan abeja. En jaksa sitä, kun ne stressaavat kirjoituksista. Tokaluokkalaiset ovat paljon iloluonteisempia. Niitä ei haittaa pieni muhina heinäladossa tällaisen kolmekymppisen äijän kanssa, kun kirjoituksetkin ovat niin kaukana. Vähän kun siteeraa niiille Sartrea, niin… No, te tiedätte, jätkät…

Aloin kuvitella mielessäni itseäni linnan juhlissa – kuinka ihmiset kokoontuisivat ympärilleni kuuntelemaan kaskuja. Kaskuni olisivat niin hyviä, että yhä suurempi joukko ihmisiä kokoontuisi ympärilleni, kunnes kukaan ei pystyisi tanssimaan. Sitten teeskentelisin saavani kouristuksen siinä toivossa, että joku koettaisi virottaa minua juottamalla minulle boolia.

”Kaada vähän kiveksienikin päälle”, voisin mutista siinä lattialla maatessani. ”Alkoholi voi liuottaa sen nöyhdän… Tästä tilanteesta tulee hyvä aloituskohtaus romaanill…”

Heräsin ajatuksistani ja käänsin päälle teksti-tv:n. Siellä huomasin uutisen, että Linnan kutsuihin on lähetetty väärennettyjä kutsuja. Ja tajusin, että minun kutsuni on väärennetty – nimeni ei ollut tekstattu kutsuun käsin, vaan verellä.

Samassa puhelimeni soi. Se oli paras ystäväni Pete.

”Hoh hoh hoo!” hän nauroi minulle. ”Joko sait väärennetyn kutsusi Linnaan? Lankesitko lankaan?”

Nauroin sydämellisesti hänen kepposelleen. Sitten kuulin laukauksen puhelimen toisesta päästä.

”Pete?” huusin kauhuissani. ”Pete? Et kai sinä tappanut itseäsi? Peteee?”

Pitkän hiljaisuuden jälkeen kuulin äänen puhelimen toisesta päästä. ”Pete täällä, kuka siellä?”

”Minä täällä vain”, huudahdin huojentuneena. ”Pete! Mahtavaa kuulla sinusta! Et sitten tappanutkaan itseäsi!”

”Ei, minä olen ambulanssimies-Pete”, ääni sanoi. ”Ja tulin noutamaan ruumiin.”

Sitten kuulin pahaenteisen laukauksen puhelimen toisesta päästä.

”Ambulanssi-Pete? Et kai sinäkin tappanut its

Barack Obama siis voitti vaalit, eh? Ja minunko pitäisi nyt siitä pakinoida tässä blogissani, eh? Ja sitten tappaa its… eh?

Kun Obama voitti vaalit, minä olin vielä syvässä unessa. Keskiviikkona varhain aamulla vaalit ratkesivat, ja minä poika vain vetelin sikeitä. Aamu eteni, kännykkäni piippaili, kun ystäväni lähettivät minulle jostain syystä onnittelu- ja (uhkaus)viestejä siksi, että Obama oli voittanut vaalit. Mutta minä vain nukuin. Näin pitkiä, syviä unia. Unia, joissa johdin valtavaa monialayritystä, joka toimi vain yhdellä alalla ja yritti keksiä kemialliasta prosessia, joka muuttaisi soijarouheen ruostumattomaksi teräkseksi.

Heräsin vasta myöhään keskiviikkoiltapäivänä. Ja mikä oli ensimmäinen asia, jonka huomasin? Kaikki kännykässäni olevat viestit? Ei! Huomasin ensimmäiseksi aamukankeni! Mutta se oli iltapäivällä! Hih hii! Millähän humoristisella nimellä voisin kutsua iltapäivällä tulevaa aamukankea? Voisiko se olla… iltapäiväkankÄH!

Rauhoitu, big boy, sanoin itselleni. Iltapäivä on vielä nuori… Puin päälleni – mikä ei ole ollenkaan helppoa aamukangen ollessa käynnissä, etenkään kireisiin soijarouheesta valmistettuihin nahkahousuihini. Narinan säestämänä ja ähkien sain ne kuitenkin jalkaani.

Aloin muistella – tänään oli jokin erityinen päivä, mutta mikä? Mitä minun piti tänään muistaa? Mieleeni palasi, että erikoista tänään oli se, että jossain maassa oli vaalit. Jossain isossa maassa. Mutta missä? Missä minä olen? Miksi kaikkialla on soijarouhetta?

Ai niin. Tsekkasin kännykkäni. Se oli täynnä viestejä ystäviltäni. ”Obama voitti!!!1”,  ”Barack voitti”, ”Barack Obama voitti!!!!11”, ”Obama Barack voittti!!!! Jee, vittu! Mä tapansut!” Ja niin edelleen.

Ai niin, Obama. Se musta kaveri… Uutinen huoletti minua hieman. Itse olisin nähnyt presidentinvaalien voittajana mieluummin sen John McCainin. Miksi? Lyhyesti sanoen: maailma kaipaa rakkautta. Rakkaus puolestaan on sama asia kuin erotiikka. Uskon, että John McCain olisi ollut maailmalle parempi rakastaja kuin tämä Obama Barack tai Barack Obama. Paljon parempi rakastaja. Näen mielessäni, kuinka John McCain olisi rakastellut koko maailmaa pehmeästi ja lempeästi… Näin, kuinka hänen melanoomainen takapuolensa olisi noussut ylös ja alas, kun hän hiljalleen olisi höylännyt meitä… Vastoin kuin tämä Barack Obama.

Toisaalta, monet naisystäväni usein kehuvat minulle mustien miesten rakastelutaitoja. Voisi jopa sanoa, että he tuntuvat preferoivan mustia miehiä. Kuinka monta kertaa olenkaan joutunut istumaan vaikkapa kahvilla jonkun vanhan naisystäväni kanssa ja kuuntelemaan tunnista toiseen, kuinka he kehuvat minulle mustien miesten  rakastajantaitoja. ”Pyysinkö minä kuulla, kuinka kauan mustat miehet jaksavat kestää?” minä huudahdan, ja naiset aina vastaavat: ”Kyllä. Sinähä anelit kuuila, millaisia mustat miehet ovat sängyssä. Ja sinähän piirrät lehtiöösi kuvia, kun kuuntelet puheitamme!”

”Niin, tuota…” mutisen punastuneena ja laitan  alastomia mustien miesten piirustuksia sisältävän lehtiöni sivuun.

Minä olen realisti. En kuvittele liikoja omista rakastajan taidoistani, mutta olen minä sentään kohtuullinen. Sellainen seiska plus. Tai seiska miinus? Olen saanut sentään aika monta nelosta, mutta en kymppejä. Tai ysejä… Rakastajana minä käytännössä olen musta mies, mutta minulla on vain valkoisen miehen penis. Heh heh… Kiusallista. Miksi minun piti sanoa tuo ääneen? Toivottavasti en julkaise tätä tekstiä blogiini, tai toivottavasti kukaan ei ainakaan lue tätä blogia… Itse asiassa minulla taitaa olla aasialaisen miehen penis, jos tiedättte, mitäe tarkostandhusjätkät+++??