Surupornoa

24 syyskuun, 2008

Siinä minä olin, asettautumassa mukavaan asentoon ja huokaisemassa raskaasti. Käynnistin tietokoneeni ja melkein tärisin innosta. Hetki jota olin odottanut koko päivän. Nyt minä imuroisin koneelleni vähän surupornoa!

Verhot alas ikkunoista ensin, ettei kukaan näe. Heh heh, siinä olisikin selittämistä naapurin Hilda-tädille, joka sattuu myös olemaan isoäitini, jos jäisin kiinni.

Katsotaanpa. Safari auki. Surupornomoodi päälle. Jäljet pitää aina kätkeä. Räpsyttelen hieman silmiäni ja alan klikkailla auki suosikki-surupornosivustojani. Tosi ammattilaissurffaaja ei tyydy avaamaan vain yhtä ikkunaa, vaan minulla on tapana avata eri täbeihin vähän eri sävyistä surupornoa. Ja sitten voin klikkailla niillä mieleni mukaan, rytmiä vaihdellen.

Yhteen täbiin voin avata silminnäkijäkertomuksia. Toiseen täbiin aikajanoja: näin kaikki kävi. Kolmanteen täbiin kuvauksia hiljaisesta kylänraitista, jolla poliisit partioivat. Neljännellä haastatteluja murtuneista ihmisistä, jotka eivät ymmärrä, miksi näin kävi. Viidenteen täbiin ehkä kuvia surukynttilöistä. Ja niin edelleen. Kiitos lehdistön, valinnanvaraa riittää!

Sitten minä surffailen niiden sivujen välillä. Haluan lähteä liikkeelle pehmeästi. Esileikki on tärkeää miehill… No ei nyt sentään, menen heti asiaan ja käyn läpi henkiinjääneiden haastatteluja. Sitten vähän aikaa aikajanan selailua. Noin kaikki kävi… Sitten pari surevaa ministerilausuntoa, jotta homma ei kävisi monotoniseksi. Ja pari kuvaa puolitangossa olevasta lipusta… Uuh, alan käydä aika kuumana.

Suruporno on mahtavaa. Tällaisena päivänä kaikkea löytyy ilmaiseksi vaikka miten paljon. Ei mitään luottokorttikyselyitä! Suruporno on parempaa kuin oikea suru. Voin itse päättää, missä tahdissa suren ja minkä asioiden tähden.

Pian en voi enää hillitä itseäni. Muutama kommentti luokkatovereilta. Pari tunnelmakuvausta hautajaisista. Luoja, en voi pidätellä enää enempää! Pakko yrittää ajatella välillä vähän iloisia as… Ei, katsoin vahingossa taas faktalaatikkoa! Siinä ovat tapahtumat… aah, minuutin tarkkuudella!  Kolme kuumaa kyyneltä roiskahtaa kovalla paineella silmistäni, ja sen jälkeen muutama kevyempi katkeransuloinen kyynel. Huoahdan helpotuksesta. Vapahdus. Nirvana. Nyt tarvitaan nenäliinaa.

Tyhjä olo valtaa mieleni. Tässäkö se taas oli? Kaikki ne nytkytys parin kyyneleen tähden? Toisaalta, jotenkin ne paineet ovat taas purettava. Vedän kyyneleistä myttyneen nenäliinan vessanpöntöstä alas.

Huomenna taas.

Eroottisissa tunnelmissa

8 syyskuun, 2008

Siinä minä olin, keskellä sitä herkkää hetkeä naisen ja miehen välillä, kun molemmat ovat riisuutumassa ja olisi pakko lohkaista jokin mehevä vitsi. Aina kun eroottinen jännite alkaa kasvaa liian suureksi, minun on pakko laukaista se pläjäyttämällä vitsi. Mikä tahansa vitsi, kunhan me molemmat tyrskähtäisimme nauruun ja tajuaisimme tilanteen naurettavuuden ja voisimme keskeyttää toimituksen!

Olisin aina tietysti voinut käyttää vanhaa klassikkovitsiäni. Kun nainen olisi täysin alasti, voisin kirkaista, osoittaa hänen jalkoväliinsä ja sanoa: ”Kauhea syntymämerkki! Taitaa olla äitisi puolelta…”

Se yleensä kuitenkin uppoaa aika huonosti naisiin – vastoin kuin eräät muut asiat, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Tietysti olisin voinut osoittaa sukupuolielintäni ja kysyä: ”Käytkö täällä useinkin?” mutta… en oikein tiedä. Onkohan tasoni alkanut laskea?

***

Seksin aikana aloin keskustella armeijamuistoistani. Olin hiljattain lukenut armeijaan joutuneen PA:n blogia ja alkanut siitä muistella omia aikojani sotaväessä. En pärjännyt siellä kovin hyvin, koska en koskaan muistanut, miten päin asetta täytyy pitää. Kouluttajilla oli vaikeuksia löytää minulle sopivaa hommaa, ja lopulta minun sodanaikaiseksi tehtäväksi määrättiin sotilasstrategi.

Minulla on aina tapana alkaa muistella armeija-aikojani, kun rakastelen naisen kanssa. Aihe kiihottaa minua. Ah, ne lihaksikkaat miehet smurffipuvuiss… Hetkinen. Piti ajatella lihaksikkaita miehiä sotapuvuissa. Aah. Tuo on parempi. Paljon parempi.

Seksi jatkui. Eikö se koskaan lopu? Sanoin hänelle, että strategisesti Suomi menetti äskettäin hienon tilaisuuden. Silloin kun Venäjä hyökkäsi Georgiaan, Suomen olisi pitänyt hyökätä Venäjälle ja vallata Karjala takaisin.

”Tajuatko?” sähisin sängyssä. ”Venäjällä oli selusta auki! Venäjä olisi ollut heikko! Meidän olisi pitänyt iskeä! Viipuri olisi ainakin saatu takaisin. Ehkä Pietarikin. Takaisin. Se kuuluu Suomelle. Moskovakin, perkele! Perkele!” korotin ääntäni ja huomasin sen yllättävän sointuisaksi. Miltähän ääneni kuulostaisi isossa tunnelissa humalassa?

”Anteeksi, olen täällä”, kuului oikealta puoleltani. Huomasin, että viimeiset kaksi minuuttia olin ollut niin ajatusteni lumoissa, että olin nylkyttänyt yöpöytää.

***

Seksi oli ohi. Oli maksun aika.

Kaivoin lompakkoni esiin ja aloin pudotella lattialle viiden euron seteleitä.

”Kuinkas monta sinä näitä halusitkaan maksuksi?” kysyin.

”Kolme riittää”, kuului sängystä.

”Aika vähän”, sanoin. ”No, toisaalta minä halusinkin halvan huoran!” naurahdan itsekseni. Aika hyvä sutkaus, oikeastaan. Vai oliko sittenkään? Joskus tuntuu, että elän sellaisessa tyhjiössä, että on vaikea arvioida itse, ovatko vitsini hauskoja. Toisaalta minä halusinkin halvan huoran! On se aika hauskasti sanottu, kuitenkin.

Nyt pitäisi vain keksiä joku mauton lopetus tälle blo… eikun siis postaukselle.

Jumalauta se huora jätti min… Ei, se on käytetty jo. Nyt minä kyllä tapan its