Siinä minä olin, kotonani selailemessa Helsingin Sanomia ja lukemassa niitä takaperin Aku Ankan äänellä. Äkkiä käteeni osui sunnuntain Helsingin Sanomissa ollut laaja artikkeli, jossa käsiteltiin… blogeja!

Hengitykseni alkoi kiihtyä. Käteni alkoivat vapista. Valtamedia kirjoittaa blogeista! Aloin täristä niin, että nenästäni alkoi pursuta ulos niin paljon sinappia etten kyennyt lukemaan artikkelia, mutta oletettavasti siellä jotenkin dissattiin blogeja siitä, että ne eivät ole tarpeeksi kansalaisjournalistisia ja lisäksi bloggajat ovat rumia.

”Adolf, tänne!” huusin olohuoneeni nurkassa nukkuvalle rottweiler-koiralleni. Se nousi pystyyn ja tuli läähättäen viereeni.

(Olinhan maininnut aiemmin tässä blogissa, että minulla on rottweiler?)

”Minä vihaan Helsingin Sanomia”, huokaisin ja rapsutin Adolfia kaulasta. Se kuitenkin äkkiä haukahti minulle vihaisesti, ja sanoin: ”Kyllä herra! Saat ruokaa! Tulee aivan heti! Teen mitä vain, kunhan et pure!” Hain sille kiireesti ruokaa kuppiin ja jäin miettimään seuraavaa siirtoani.

Vai eivät blogit ole tarpeeksi kansalaisjournalistisia? Sehän nähdään! Riisuin housuni ja aloin hohottaa, mutta kun kukaan ei tullut, nostin housut ylös.

Koirani haukahti minulle ja osoitti tassullaan ovea. ”Kyllä herra!” sanoin. ”Nyt on aika mennä ulos kävelylle! Tottelen!”

Hoh hoh hoo, ajattelin. Niin, noin minä ajattelin, ei siinä sen kummempaa.

Käännyin katsomaan kameraan kohti yleisöäni ja sanoin hieman uhkaavammin: ”Hoh hoh hoo! Naurakaa!”

”Hei, ei se kamera ole siellä!” joku huusi minulle lavasteista. ”Sinä katsot seinää! Vittu mikä tunari!”

Käännyin katsomaan toiseen suuntaan, ja huomasin kameran, sinut ja kaikki tätä blogia lukevat ihmiset. ”Voi vittu tätä paskaa”, mutisin. ”Kuinka monta vuotta minäkin olen kirjoittanut blogeja? Kohta varmaan viisi vuotta. Enkä osaa vieläkään edes katsoa oikeaan kameraan.”

”Pidetään pieni tauko!” kuului miesääni, joka tuli ohjaajan tuolissa istuvalta ihmiseltä. Riisuin housuni ja kolme avustajaa tuli levittämään geeliä penikseeni.

”Koskaan ei tiedä…” mutisin tyytyväisenä toimitusta seuratessani tajuamatta itsekään, mihin viittasin. Nostin housuni ylös.

”No niin, jatketaan”, kuului nariseva ohjaajan ääni, ja blogipostaus jatkui.

Huomasin olevani kadulla rottweilerini kanssa. Jos se nyt oli oikea katu. Parin kerrostalon seinät olivat kaatuneet tuulessa, ja ne näyttivät olevan pelkkiä pahvisia lavasteita. Perässäni kulki mies, joka kannatteli yläpuolellani mikrofonia. Ja mitä nämä kamerat oikein olivat? No jaa…

”No niin, pidetään vähän hauskaa!” sanoin blogini lukijoille silmääni vinkaten. ”Harjoitetaan vähän kansalaisjournalismia!”

Vastaani käveli pari teiniä. Sieraimeni värähtivät, kun mielessäni heräsi kateus näiden teinien nuoruutta, elämäniloa ja ennakkoluulottomuutta kohtaan.

”Käy kiinni, Adolf!” sanoin rottweilerilleni, joka ryntäsi teinien kimppuun. Parin minuutin taistelun jälkeen se oli raadellut teinit kuoliaaksi ja hieman odottamattomasti tehnyt niistä tyhjiöpakattua nauta-sika-jauhelihaa.

Hmm… ajattelin. (Kyllä, joskus minä ajattelen ajatuksia, joiden ainoa sisältö on ’hmm…’) Edessäni on tilanne, jossa rottweiler on jälleen raadellut ihmisiä. Pitäisiköhän minun kunnon kansalaisjournalistin tavoin… raportoida tästä blogissani ja nostaa esiin uutisaiheita, joista valtamedia vaikenee? Vai pitäisikö minun vain laskea housuni alas ja hohottaa?

Koirani kääntyi muristen minuun päin, jolloin pelästyin ja sanoin: ”Kyllä herra! Menemme pian kauppaan ostamaan sinulle hienoa sisäfilettä! Mitä vain, kunhan et syö minua!”

”Anna kotisi avain minulle”, koirani sanoi minulle.

”Kyllä, siinä, ota!” heitin avaimen sille, ja koirani juoksi pois, ilmeisesti omaan kotiini, sotkemaan paikat. Jonkun pitäisi näyttää sille kuka on herra talossa… Tosin en minä.

Kun käännyin ympäri, huomasin Aku Ankan seisovan takanani.

”Wanna fuck?” se sanoi Aku Ankan äänellä – vai oliko se sittenkin Mikki Hiiren äänellä? Ei taas tätä paskaa… Näkökenttäni reunoilla näin viikinkikypäriä käyttäviä jättiläismuurahaisia tanssimassa, sekä salaperäisen Rikuollin profiilin. ”Sinä painat 235 kiloa”, yksi jättiläismuurahaisista huusi minulle. Hah hah haa, kaikki menee suunnitelmieni muk

Kun käännyin vielä, näin pimeän huoneen, jossa yksin istuva nuorehko mies kirjoitti mietteliäänä blogimerkintää Macbookillaan. Hän huomasi minut ja sanoi: ”Aika alkaa hidaaastuaaaaa, vale-Sellisti!”, minkä jälkeen hän muuttui Vt:ksi ja katosi. Kohta lentelee päitä! Se huora jätti minut! Äitini kuoli! Nyt minä kyllä tapan its

Hmm, olen minä tässä vuosien varrella lanseerannut aika monta lentävää lausetta tässä blogissa. Ne leviävät tuolla kaduilla. Aina lähikaupassa ostaessani jauhelihapekonia minä kuuntelen muita ihmisiä, ja varsin usein he toistelevat näitä lauseita. ”Se huora jätti minut!” mutisi esimerkiksi eräs vanha rouva eilen ostaessaan purkillisen piimää.

Ja sitten… Ja sitten… Anteeksi, lukijat, miljoonat lukijani. Minulla ei mene nyt kovin hyvin. Ehkä voisin… hirttää its

200 viestiä

12 maaliskuun, 2008

1. Testing, testing. Yksi kaksi kolme. Toimiiko tämä?

2. Ike tässä terve. Muistatko vielä? Istuttiin vierekkäin koneessa hiljan.

3. Ei tässä mitään. Ajattelin vain kysellä kuulumisia. Jäi sen verran hyvä maku tapaamisestamme.

4. Oli todella kiintoisaa kuunnella ajatuksiasi tanssista ja liikkumisen ilosta. Todella mielenkiintoista. Siitä kuulisi mielellään lisääkin.

5. Minulla on paljon virkakiireitä päivisin, mutta miten olisi illalla tapaaminen esimerkiksi drinksujen merkeissä?

6. Minä tietysti tarjoaisin.

7. Olisi todella kiinnostavaa tavata vielä ja kuulla lisää.

8. Okei. No, harkitse. Tekstaillaan.

9. Ike terve taas. Miten menee?

10. Ihan hyvin. Olen Kirgisiassa vienninedistämismatkalla. Vai oliko se Kazakstanissa? On tässä pieni luppohetki. Ajattelin kysellä, miten menee.

11. Täällä menee mukavasti, kiitos kysymästä. Olen tavannut paljon ihmisiä, ja kaikki ovat ystävällisiä.

12. Muistatko vielä pienen tarjoukseni?

13. Niin siis sen, että käytäisiin drinkeillä joku ilta…

14. Ajattelin, että se voisi olla mukavaa. Tutustuttaisiin vähän tarkemmin.

15. Siellä lentokoneessa olit niin mielenkiintoista seuraa. Oikein simpsakka tyttö. Ajattelin, että tuollaista kuuntelisi lisääkin.

16. Ja ehkä muutakin kuin vain kuuntelisi…

17. Miten niin mitä minä tarkoitan? 🙂

18. No, tiedäthän sinä… 😉

19. Sanotaanko niin , että olet ilo miehen silmälle.

20. Etkä vain silmälle.

21. Miten niin mitä minä tarkoitan?

22. 😉

23. Mitä sinä luulet että minä tarkoitan?

24. Kyllä sinä taidat tietää…

25. No, se jääköön mielikuvituksen varaan.

26. Eikä vain mielikuvituksen…

27. Mutta vakavasti puhuen. Miten ne drinksut?

28. Sinun poikaystäväsi ei tykkäisi siitä? Jaa jaa. Mutta miksi hänen tarvitsee saada tietää?

29. Tarkoitan, että sehän voi olla meidän kahden pikku salaisuus…

30. 😉

31. En sanoisi, että se olisi valehtelemista. Jos jätät jotain sanomatta, se on kuin puu kaatuisi metsässä, eikä kukaan kuule sitä. Silloin sitä ei ole koskaan tapahtunut.

32. Tai jotain sinnepäin.

33. No, harkitse. Olen kaupungissa ensi viikolla joka ilta. Tekstaillaan sitten.

34. Ike tässä taas terve. Mitä kuuluu?

35. Et arvaa missä olen. Hallituksen istunnossa. Tylsä kokous. On aikaa tekstailla.

36. Olen aika hyvä tässä. Osaan pitää kännykkää pöydän alla ja tekstata katsomatta edes ruutua. Useimmiten se onngiutuuu aika hcciuivin.

37. Virkakännykkää. Miten niin?

38. Kuule, näissä meidän laitteissa ei ole saldorajoitusta.

39. Ministeri voi lähettää niin paljon viestejä kuin haluaa. Haluatko nähdä jotain siistiä?

40. M

41. i

42. n

43. ä

44.

45. o

46. l

47. e

48. n

49.

50. I

51. l

52. k

53. k

54. a

55.

56. K

57. a

58. n

59. e

60. r

61. v

62. a

63. .

64. Aika hienoa? Siinä meni aika monta tekstiviestiä. Taisi kännykkäsi vähän piippailla.

65. Ei ole muuten ainoa asia, jota haluaisin sinussa piippauttaa.

66. No, vitsi vitsi. Kai sinä leikkiä ymmärrät?

67. Tämä on todella tylsä kokous.

68. Sinun kanssasi on todella mukava tekstailla. Olet niin aito.

69. Kerro jotain piristävää sinun päivästäsi.

70. Kuten… oletko tanssinut tänään?

71. Sinä olet? Sehän on kiintoisaa… Olet varmaan… ollut pukeutuneena tanssiasuun?

72. Niin arvelinkin. Millainen tanssiasusi on?

73. Hamekin siis. Onko se lyhyt hame?

74. Kuinka lyhyt tarkalleen ottaen? Kuvaile tarkemmin.

75. Niin lyhyt. Siellä alla varmaan kannattaa pitää pikkuhousuja.

76. Sinä varmaan pidät pikkuhousuja?

77. Ajattelin vain, että jos sinulla ei olisi pikkuhousuja siellä alla ja jos hame sattuisi nousemaan ylös…

78. Mutta sinulla on varmaan siis pikkuhousut.

79. Ehkä sellaiset pitsiset?

80. Ei, älä kerro, minä voin arvailla! Pitsiset, valkoiset?

81. Stringit?

82. En keksi enempää, kerro nyt!

83. Miten niin mitä minä sillä tiedolla teen? Olen vain utelias. Teit minuun vaikutuksen, silloin kun tapasimme.

84. Okei, tekstaillaan myöhemmin.

85. Ike tässä taas terve. Et arvaa, missä olen.

86. Olen Yleisradion tv-studiossa, minua haastatellaan suorassa lähetyksessä. Ja samalla minä tekstailen. Käännä ykköselle!

87. Joo, nyt sinä näet minut! Täällä minä olen.

88. Huomaatko tuon pullistuman tuolla studion pöydän alla? Se on minun… kännykkäni.

89. Vaikka voisihan se olla jotain muutakin… 😉

90. No, mikä nyt voisi pullistua siellä pöydän alla. Olet fiksu tyttö. Kai sinä nyt tiedät…

91. Minulla olisi lähetyksen jälkeen aikaa niille drinksuille… En ole unohtanut.

92. Hei, älä viitsi. Tule nyt.

93. Kamoon. Tule nyt.

94. Ihan oikeasti. Tule nyt.

95. EIku ihan oikeasti. Tule nyt.

96. Joo joo, mutta silti. Tule nyt.

97. Toi on hyvä pointti. Minä sympatiseeraan. Mutta kuitenkin, tule nyt.

98. Hei, tuu nyt vaan.

99. Pliis! Minä maksan!

100. Pliis! Minä todella haluan!

101. Okei, jos ei drinksuille baariin, niin hotellihuoneeseen?

102. Sviittiin? Huonepalvelu? Koko hoito? Otettaisiin parit drinkit?

103. Tulisit nyt.

104. Sydämeni vuotaa verta. Mitä minun pitää tehdä tai sanoa? Tule nyt vaan.

105. Ehkä jos toistelisin pyyntöäni? Tule nyt. Tule nyt. Tule nyt.

106. We go room. I sleep you.

107. Vitsi vitsi.

108. Hei, pitää mennä. Olen kotona. Mutta älä unohda tarjoustani. Palaan asiaan.

109. Ike tässä vielä terve. Uni ei tule. Mentäisiinkö niille drinksuille? Sittenkin?

110. Minä tiedän että kello on kaksi aamuyöllä. Mutta mennään silti.

111. Mitä sinulla on päälläsi?

112. Mikset halua kertoa? Olisiko vastaus jotain… paheellista?

113. Nukutko sinä alasti?

114. Et? Kai sinä jossain olet alasti? Kai sinä edes suihkussa olet alasti?

115. Sitähän minäkin. Hei, ne drinksut?

116. Okei. Uskonhan minä. En halua vängätä. Myöhemmin, beibi!

117. Ike terve. Nyt et arvaa missä olen.

118. Olen Washingtonissa, Valkoisessa talossa. Vastapäätä minua seisoo presidentti George W. Bush.

119. Ihan oikeasti. Hän on tässä! Minulle sovitettiin 20 minuutin tapaaminen hänen kanssaan. Ja nyt olen siinä tapaamisessa!

120. Ei se haittaa. Minä kirjoitan näitä viestejä samalla kun kuuntelen hänen puhuvan.

121. Joo, George antaa aika pitkiä vastauksia, ja ehdin hyvin naputtaa.

122. EI, en minä häntä niin kuuntele. Jotain ulkopoliittisia juttuja hän vain puhuu.

123. Mitä sinulla on päälläsi?

124. Kerro nyt vain. Tai hei, minä arvaan… Pitsialusvaatteet, ei mitään muuta?

125. Uuh. Seksikästä.

126. Käyn todella kuumana. Todella kuumana.

127. Hetkinen, presidentti tuijottaa.

128. Hups, en ollut kysynyt häneltä mitään ja hän jäi odottamaan kysymystä. Nyt hän taas puhuu. Voimme jatkaa.

129. Käyn kuumana.

130. Käyn todella kuumana.

131. Käyn todella, todella kuumana.

132. Hetkinen, ethän sinä vain pilaile kustannuksellani?

133. Ok. Joo, käyn todella kuumana. Ajattelen alusvaatteitasi.

134. Käyn kuum… Hetkinen, presidentin tapaaminen loppui. Lähetän lisää viestejä virka-autosta matkalla lentokentälle.

135. Ike terve. En malttanut odottaa, olen vasta kävelemässä kohti virka-autoa.

136. Nyt minulle avataan auton ovi.

137. Nyt olen astumassa sisään autoon.

138. Mitä sinulla on päälläsi?

139. Mikset muuten koskaan kysy, mitä minulla on päälläni?

140. Vastaus voisi yllättää sinut…

141. No, minulla on tämä Bossin puku.

142. Jutun clue onkin, mitä minulla on sen alla..

143. Alushousut, tietysti. Mutta entä niiden alla?…

144. Osaatko yhtään arvata?

145. Minä voin antaa pari vinkkiä.

146. Miten tämän nyt diplomaattisesti ilmaisisin…

147. Sanotaan niin, että Ikellä on painava ministerinsalkku.

148. Tai niin, että työkalupakissa löytyy ihan jykevä vasara.

149. Täällä olisi kunnon meetvurstia tarjolla.

150. Ihan hervoton tykki.

151. Kanuuna, joka kaipaa kesyttäjäänsä.

152. Kyllä, sitä voi silittää…

153. … mutta jos sitä silittää tarpeeksi, se voi räjähtää.

154. Tajusitko?

155. Voin toki tarjota live-demonstraation.

156. Takaan, ettet pety.

157. Tämä on kaikki siis vain vertauskuvaa. Kevyttä flirttiä!

158. Kun saisin työntää munani sinun munakennoosi…

159. Heh heh, tarkoitin siis, että jos löydän kotisi lattialta kananmunan, laittaisin sen takaisin jääkaappiin munakennoon.

160. Mitä sinä luulit, että tarkoitan?

161. Mitä sinä haluaisit, että tarkoittaisin?

162. Drinksut?

163. Edes yhdet? Joku syrjäinen paikka…? Voin varata hotellihuoneenkin.

164. Voisin työntää äeksen multaasi ja kylvää vähän siementäni.

165. Niin, olen siis tällainen maalaispoika vaan.

166. Voisin työntää kolikkoni sinun lemmen pajatsoosi.

167. Tai voisin työntää aika suuren liitetiedoston sinun inboxiisi.

168. Kamoon, meikäläiseltä loppuvat kielikuvat!

169. Ei Ikekään mihin tahansa veny. Anna nyt miehelle mahdollisuus?

170. Anna nyt! Mennään drinksuille!

171. Edes yhdelle!

172. Hei, asiasta toiseen, oliko sinulla pikkusiskoa?

173. Et viitsi lähettää hänen numeroaan minulle?

174. Et? No, annatko puhelimen hänelle?

175. Jos sinä et suostu drinksuille, ehkä hän suostuu. Siksi.

176. Mutta jos hän ei suostu, niin sinä voisit suostuakin.

177. Yhdet drinkit. Mitä haittaa siitä on? Otetaan vähän kuoharia. Katsotaan, miten tilanne kehittyy.

178. Mitäkö tarkoitan? Mitä luulet minun tarkoittavan?

179. Mitä sinä haluat minun tarkoittavan?

180. Okei okei. Myöhemmin. Älä unohda Ikeä.

181. Ike tässä taas. Oletko hereillä?

182. Kyllä, tiedän, että kello on kuusi aamulla. Satuin vain ajattelemaan sinua. Ja sitä pientä tanssihamettasi.

183. Onko sinulla se nyt päälläsi? Minä vain ajattelin, miltä näytät se päälläsi…

184. Drinksut?

185. Okei, kysyin liian aikaisin. Jutellaan muusta. Ja onhan se ehkä outo idea mennä drinksuille aamukuudelta.

186. Niin. Vaikka kyllähän sitä ihmiset kaikenlaista aamulla harrastavat. Sängyssä peiton allakin…

187. Mitä sinä luulet, että minä tarkoitan?

188. Drinksut?

189. Anna nyt.

190. Anna nyt!!

191. En minä ole liian vanha.

192. Mieleltäni olen yhtä nuori kuin aina. Ajatukseni kirmaavat kuin villileijonat… Mieleeni tulee kielikuvia… Työnnän mäntäni sinun sylinteriisi… Työnnän junani sinun tunneliisi..

193. Miten niin ällöttävää? Entäs nämä. Voisin painaa nappuloita sinun hedelmävaa’allasi… Voisin tunkea makkarani sinun suoleesi…

194. Mitä sinä luulet että minä tarkoitan?

195. Tai entäs tämä: Voisin tulla rinnoillesi…

196. Hetkinen. Tuossahan ei ollut mitään vertauskuvallista.

197. Tarkoitin sanoa, että voisin kylvää lemmen siemeneni sinun… tisseillesi.

198. Hetkinen. Ei sen pitänyt tulla ulos ihan noin.

199. Näytä tissit!

200. Drinksut?

Siinä minä olin, asettumassa eväineni pulpettiin istumaan, siirtäen kivekseni ähkäisten syrjään. Olin päättänyt lopultakin osallistua ylioppilaskirjoituksiin, jotka järjestettiin tänään.

”Mitä toi setä täällä tekee”, kuulin nubiilien 18-vuotiaiden neitosten kuiskivan takanani, ilmeisesti himoiten minua.

Viis minä heistä! Minä olin siellä vain osallistumassa ylioppilaskirjoituksiin. Ja koska olen kunnianhimoinen ihminen, minä kirjoitin yhden aineen sijasta peräti kuudesta aiheesta pienen esseen.

1. Kaunokirjallisuus oppaana vieraisiin maihin

Kirjat toimivat usein hyvänä oppaana vieraisiin maihin, koska kirjat sisältävät paljon tietoa, ja joskus tuo tieto käsittelee vieraita maita.

Tätä mantraa itselleni hokien matkustin viime kesänä Mosambikiin, mukanani vain Laila Hirvisaaren uusin teos Grand Hotel.

Jo lentokentällä ajauduin ongelmiin. Kysyin tullissa minut pysäyttäneeltä tummaihoiselta mieheltä: ”Hei mister cock-sucker, missä täällä on baari?” Avasin Laila Hirvisaaren kirjan ja pyysin häntä osoittamaan minulle tien lähimpään baariin.

Paljastui, että tullivirkailija oli valepukuinen Laila Hirvisaari, joka oli tekemässä tutkimusta seuraavaa kirjaansa varten. Hän kehotti minut lukemaan Grand Hotelista sivut 88-95, joilla neuvottiin yksityiskohtaisesti reitti Mosambikin lentolentältä maan isoimpaan baariin.

2. Väestö keskittyy Suomessakin yhä voimakkaammin suuriin asutuskeskuksiin. Pohdi, mitä yhteiskunnallisia vaikutuksia tällä kehityksellä on.

Mitä enemmän kaupunkeihin muuttaa ihmisiä, sitä suuremmiksi kaupungit kasvavat. Mitä suuremmiksi kaupungit kasvavat, sitä enemmän maaseutu pienenee. Mitä enemmän maaseutu pienenee, sitä enemmän kaikkialla on vain kaupunkeja. Kun kaikkialla on vain kaupunkeja, tarvitaan enemmän pysäköintitilaa.

Lopulta syntyy yhteiskunta, jossa on pelkkiä pysäköintipaikkoja, jotka ympäröivät valtavia pysäköintitaloja. Jos tässä yhteiskunnassa haluaa saavuttaa seksuaalisen hekuman huipun, pitää vain tehdä käsijarrukäännös ja pysäköidä auto invapaikalle.

3. ”Ranskassa kansalaiset ryntäävät kaduille, suuttuivatpa he mistä tahansa. Suomalaiset menevät verkkoon. Lopputulos on vähemmän näyttävä mutta tehokas.” Näin arvioi toimittaja Ritva-Liisa Snellman. Kirjoita verkkovaikuttamisesta ja vertaile sitä muihin vaikuttamisen keinoihin.

Internetin paras puoli on, että se sallii täydellisen nimettömyyden. Jos esimerkiksi haluan sanoa, että Matti Vanhanen on tunteeton ja säälittävä ihmisen irvikuva, minä voin sanoa sen, eikä kukaan voi ikinä saada selville, kuka sen sanoi vai sanoiko kukaan oikeastaan mitään, koska tällä blogilla on niin vähän lukijoita. Mutta jos menisin huutelemaan jotain tuollaista Matti Vanhasen vaalitilaisuuteen, en varmasti saisi tilaisuudessa pullaa. Tai piparia. Pimpsaa. Miksei kukaan anna meitsille pimpsaa? Anna edes kerran! Säälistä!

4. Mies ja virkkuukoukku – uskomatonta! Kirjoita sukupuoliroolien ylityksestä pakinoiden tai vakavasti pohtien.

Minusta virkkuukoukun pitäminen kädessä on hyvinkin miehekästä. Toinen asia on, mitä sillä virkkuukoukulla tekee. Jos sillä esimerkiksi kutoo kashmirvillaisen kaulahuivin rakkaalle äidilleen pääsiäislahjaksi, se on aika miehekästä. Mutta vielä miehekkäämpää on riisua itsensä alastomaksi ja ohjata piikkiä koko ajan lähemmäs omaa siitintään. Lähemmäs… Lähemmäs… Koko ajan lähemmäs… Kunnes se koskettaa sitä… Painuu syvemmälle… Vielä syvemmälle… Aah, beibi! Puhkaisee! Jii-haa! Läpi meni! Ja siinä menivät testikkelitkin! Voiko muuten olla sattumaa, että sanat testikkeli ja kikkeli rimmaavat? Ei, Jumala on olemassa.

Asiasta toiseen, hiljattain päätin tuoda hieman väriä elämääni ja värjäsin pubiikkikarvani punaiseksi ja lisäsin sinne valkoisia pisteitä, niin että karvat näyttivät kärpässienen hatulta. En kuitenkaan sitten keksinyt, mistä löytäisin kärpässienelleni varr

5. Kyborgilla tarkoitetaan ihmisen ja koneen yhdistelmää. Aikaisemmin kyborgeja oli vain tieteiselokuvissa ja kirjoissa, mutta nykyisen tekniikan avulla kyborgeista on tulossa todellisuutta. Jo nyt osataan tehdä esimerkiksi robottikäsiä, joita ohjataan hermoimpulsseilla. Ovatko kyborgit mahdollisuus tai uhka ihmiskunnalle?

On kapeakatseista määritellä kyborgit pelkästään uhkaksi tai mahdollisuudeksi. Voihan olla, että kyborgit ovat myös hyviä tanssijoita. Oikein suunniteltu kyborgi osaa nytkyttää hartioitaan todella siististi ja se pysyy aina rytmissä. Paitsi jos kyborgi hermostuu, näkee yleisön joukossa jonkun epämiellyttävän näköisen tyypin, jolloin kyborgi muuttuu viikinkikypärää käyttäväksi jättiläismuurahaiseksi ja puhkaisee silmänsä kypärällään.

6. Pohdi, millaisen kuvan luonnosta luontodokumentit antavat ja millaisia eettisiä kysymyksiä luontodokumentteihin liittyy.

Luontodokumentit antavat luonnosta sellaisen kuvan, että ne eläimet siellä vain syövät toisiaan, parittelevat ja yrittävät selvitä hengissä päivästä toiseen. Tällaiseen liittyy eettisiä kysymyksiä, joita kuvaan tässä esseessä heti, kun keksin ne.

Hiljattain näin todella pelottavan luontodokumentin apinayhteiskunnasta, jossa nuori naarasapina flirttaili vanhentuneelle ja elähtäneelle urosapinalle, jonka seurauksena urosapina lähetti 200 tekstiviestiä, jossa hän yritti saada selville naarasapinan alusvaatteiden koostumuksen. Lopuksi näin Matti Vanhasen kopeloimassa useita eri naisia, ja koko ajan hänen ilmeensä oli hyvin vakava.

7. Kirjoita nuoruudesta. Valitse otsikoksi yksi seuraavista nuoruutta kuvaavista aforismeista. ”Jalat kasvavat usein järkeä nopeammin.” (Itämainen viisaus.)

Jalat kasvavat usein järkeä nopeammin, mutta aina ajoittain käy niin, että järki kasvaa jalkoja nopeammin. Näin käy usein etenkin kääpiöneroille, jotka muuttuvat koko ajan älykkäämmiksi, vaikka niiden jalat eivät kasva. Kääpiönerot ovat sinänsä ihan jees porukkaa, mutta koska niiden pää on niin alhaalla, on vaikea huomata, mistä niiden nerokkaat lausunnot oikein kuuluvat. Siksi muut ihmiset ottavat usein kunnian kääpiönerojen saavutuksista.

Mutta eivät ne saavutukset lopultakaan niin kummoisia ole. Eräskin kääpiönero formuloi hiljattain väitteen, jonka mukaan yhteiskunnassa tapahtuvien itsemurhien määrä on yhteiskunnan sosiaalisen koheesion käänteisfunktio. Vitun nerokasta, vitun kääpiö! Durkheim keksi tuonkin, niinku, sata vuotta sitten.

EU:n avioerolakihanke uhkaa palauttaa syyllisen etsinnän Suomeenkin – Helsingin Sanomat, 26.2.2008

***

Siinä minä olin, lukemassa hikeä ja sinappia otsaltani valuen etsimässä epätoivoisesti Helsingin Sanomista aihetta, josta voisin blogata. Mauri Pekkarinen kaatumassa lumihankeen… Äh. Mauri Pekkarinen juomassa puolikkaan lasillisen viiniä ja innostumassa kaunopuheiseksi… Äh. Edes tämä eilen lukemani uutinen, jonka mukaan Steven Spielberg valmistelee elokuvaa Mauri Pekkarisesta, jossa Pekkarista esittäisi Johnny Depp ja Matti Vanhasta humalainen hampurilaista syövä David Hasselhoff (Hasselhoff esittää elokuvassa myös Paavo Lipposta ja Tarja Filatovia ja kaikkia muitakin hahmoja), ei innostanut minua bloggaamaan.

Mutta sitten silmiini sattui otsikko, jonka mukaan EU saattaa tuoda syyllisen etsinnän takaisin avioeroihin. Ennen muinoin, kuten me kaikki muistamme, avioeron yhteydessä osapuolet olivat velvollisia etsimään keskuudestaan syyllisen osapuolen avioliiton purkautumiseen.

Tämä ajatus vei minut muisteloiden polulle. Kaikki nuoruuteni pieleen menneet seurustelusuhteet – kenen syytä niiden rikkoutuminen olikaan viime kädessä ollut? Kaikki naiset kyllä aina syyttivät kaikesta minua, mutta oliko se oikeutettua?

Okei, enhän minä täydellinen ole. Varsin moni kanssani seurustellut nainen on sanonut, että tapani siirtää raskaasti huokaisten kivekseni syrjään aina istuessani alas on rasittavaa seurattavaa. Ja aina kun nojaudun esimerkiksi pöytää vasten, siirrän suurella vaivalla kivekseni pois tieltä. Mutta onko se todella riittävä syy katkaista seurustelusuhde? Enpä usko. Ja näin ollen voimme vetää johtopäätöksen, että mikään eroon päättyneistä suhteistani ei ole minun syytäni.

Kas niin, sepä oli helppoa! Mistähän sitä seuraavaksi bloggaisi?

No, ehkä tätä voisi vielä venyttää, vaikka tämän postauksen varsinainen vitsi on jo kerrottu.

Jotkut suhteeni ovat päättyneet siihen, että minua on syytetty liiasta intohimoisuudesta! Siis tajuatteko? Minähän olen siis vain päivin ja öin kähissyt seurustelukumppanini korvaan: ”Anna nyt! Anna nyyyyy! Kamoon! Kamooon!” ja sitten toistanut pyyntöäni vuoroin Mikki Hiiren, vuoroin Aku Ankan äänellä. Ehkä kaikki ihmiset eivät vain ole kykeneväisiä kohtaamaan intohimoni loimuavaa ja rikkidioksidin tuoksuista savua erittävää liekkiä.

Toisaalta minä toistelen ”Anna nyt!”-mantraani paitsi naisille myös kaikille kotini elottomille olennoille, kuten leivänpaahtimelle, kun olen laittanut sinne leipää. Ja sitten kun leivät ponnahtavat ulos paahtimesta, minulla on tapana sanoa naisystävilleni: ”Katsos nyt! Leivänpaahdin sentään ymmärtää antaa eikä vain antaa ymmärtää, tai antaa ymmärtää antaa, tai ymmärtää antaa ymmääashfuihfisdbiudsf.”

Siihenkin on moni suhteeni kaatunut, että naiset ovat niin herkkiä provosoitumaan. Tämä kaipaa ehkä hieman selvennystä, niin kuin kaikki muukin sanomani, koska suussani on kolme kananmunaa hautumassa. Hah hah haa, kohta meikäläinen saa vastasyntynyttä kananpoikasta!

Minä olen sitä ihmistyyppiä, jonka mukaan parisuhteessa ajoittainen riitely puhdistaa ilmaa. Siksi minä yritän koko ajan käynnistää riitoja. En tarvitse siihen edes aihetta: on jopa hauskempaa yrittää saada riita käynnistymään täysin tyhjästä. Aika hedelmällinen lähtökohta on tietysti syyttää tilanteessa kuin tilanteessa naisystävääni siitä, että hän ei ole tarpeeksi samanlainen kuin äitini. Mutta yleensä riidan saa keitettyä kokoon myös kaivelemalla vanhoja asioita, kuten sitä lievästi liian raa’aksi jäänyttä lehtipihviä kaksi vuotta tai kaikkia niitä kertoja, kun hän on harrastanut seksiä edellisissä parisuhteissaan muiden miesten kanssa. ”Sinun olisi pitänyt odottaa!” minä jyrähdän. ”Minä olen sen arvoinen, koska kaikki virkkeeni päättyvät sekasoitkjoiehferneiuei.”

Ja jos riitaa ei millään synny, minä voin aina narista ”Miksi sinä aina…” ja ”Miksi sinä et koskaan…” –alkuisia virkkeitä, kuten ”Miksi sinä aina pidät painoindeksiäsi 17:n yläpuolella?”, ”Miksi sinä aina suljet silmäsi nukkuessasifoifiwoefoieo?” tai ”Miksi sinä et koskaan strippaa minulle julkisilla paikoilla?” tai ”Miksi sinä et koskaan ylitä valon nopeutta?”

Aika moni suhteeni on kaatunut ruoanlaittokysymyksiin. Monessa muussa asiassa en ole niin turhantarkka, mutta siitä minä pidän kiinni, että naisystäväni täytyy tehdä minulle hyvää ruokaa – ja täsmälleen oikealla tavalla. Perunamuusissa on oltava täsmälleen oikea löysyysaste ja tarkka määrä suolaa. Marengin pitää olla juuri oikea aika uunissa. Lyhyesti sanoen ruoan pitää olla täsmälleen samanlaista kuin millaisena äitini aina sen valmisti. Lisäksi naisystäväni pitää hyväksyä se, että hänen valmistaessaan ruokaa minä istun pöydässä ja huudan: ”Äitiii! Ruokaa!”

Naiset, jos rakastatte minua, rakastatte minua myös silloin, kun huudan: ”Äitiii! Ruokaa!”

Naiset?

No, viime vuodet olen elellyt sinkkuna, mitä nyt välillä joku huora aina jättää minut. Sen sijaan että avioerotilanteissa alettaisiin etsiä syyllisiä, voisi olla viisasta alkaa etsiä syyllisiä siihen, että minä olen sinkku. Luonnollista olisi hakea syyllistä muista naisista, mutta ehkä kysymys ei ole niin yksinkertainen. Voihan syyllinen sinkkuuteni olla… leivänpaahtimeni. Mikä siinä onkin, että se antaa minulle täydellisesti paahtuneen leivän vasta pitkän vonkaamisen ja nurkumisen jälkeen? Joskus menee toista minuuttia, ennen kuin rapea leipä tulee ulos leivänpaahtimesta. Mutta minulla ei ole aikaa odottaa toista minuuttia! En voi vastustaa viettejäni! Oli kyse sitten seksistä tai paahtoleivästä, minun pitää saada sitä nyt! Nyt, minä sanoin!

Jotkut eroni ovat myös johtuneet ilmavaivoistani. Tämä ei tarkoita sitä, että suoranaisesti piereskelisin ääneen naisseurassa. Pois se minusta! Sen sijaan olen kehittänyt pitkälle taitoani piereskellä äänettömästi. Se on aika näppärä taito – istua paikallaan ja päästää hiljalleen ilmoille pitkä, katkeransuloiselta tuoksuva pieru. Valitettavasti ennemmin tai myöhemmin naiset alkavat kysellä minulla, että pieraisinko minä.

Tietysti näissä tilanteissa yritän kääntää kysymyksen aina niin päin, että ehkä minä en pieraissut, vaan hän pieraisi. Olen aina ajatellut, että jos esitän tämän kysymyksen tarpeeksi usein, nainen voi hämmentyä ja alkaa epäillä omaa tervejärkisyyttään. Ehkä hänen sisäinen tasapainonsa alkaa järkkyä – ja lopulta naiseni päättää tehdä näyttävän polttoitsemurhan.

Varsin usein olen täyttänytkin yhteisen kotimme erilaisilla tarvikkeilla, jotka helpottaisivat naisystäväni polttoitsemurhaa. Nurkissa lojuu polttoainekanistereita ja tulitikkuja, ja usein valelen naisystävieni vaatteita bensiinillä. ”Nyt jos sytyttäisit vaatteesi tuleen, pääsisit eroon kaikista ilmavaivoihisi liittyvistä epäilyksistä”, olen sanonut heille puolihuolimattomasti lukiessani lehteä.

Useimmiten naiset ovat kieltäytyneet tekemästä polttoitsemurhaa. Muutama nainen on kuitenkin surmannut itsensä näyttävästi polttoitsemurhalla – ja aina kun näin on käynyt, minua on alkanut myöhemmin harmittaa, koska olen aina tajunnut, että juuri se nainen olisi ollut elämäni suurin rakkaus. Joskus suru on kasvanut niin suureksi, että en ole kyennyt santsamaan spagetti carbonaraa kuin puoli lautasellista (ja sen jälkeen olen vielä santsannut lisää uudestaan ja uudestaan, kunnes kaikki spagetti carbonara on tullut syödyksi, ja lopuksi olen syönyt kaikki talossa olleet dominokeksit ja valkosipulit kuorineen).

Ja sitten… No jaa, anti olla. Okei, pakko sanoa. Äitii, seksiä!