Yt-neuvottelut ovat mukavia!

27 maaliskuun, 2007

Yrityksessä, jossa työskentelen, alkoivat hiljattain yt-neuvottelut. Nämä ovat kolmannet yyteet kahden vuoden sisällä. Ja kaikkien tietojen mukaan tällä kertaa irtisanomisia tulee enemmän kuin koskaan aiemmin.

Olen huomannut, että monet kollegani pitävät tätä yt-neuvottelu-uutista jotenkin ikävänä asiana. Tuntuu jopa erittäin yleiseltä, että kukaan ei oikein tunnu pitävän yt-neuvotteluista. Mutta arvatkaa mitä! Minä pidän yt-neuvotteluista! Ne ovat ihan parasta!

Mikään ei sähköistä väljähtäneen työpaikan ilmapiiriä enemmän kuin tieto yt-neuvotteluiden alkamisesta. Niinä hetkinä minusta tuntuu, että elämällä on hetken aikaa jokin tarkoitus, nimittäin irtisanomisen välttäminen. Milloinkaan en tunne olevani elossa kuin niinä aikoina, jolloin yt-neuvottelut ovat käynnissä. Ja aina kun yt-neuvottelut päättyvät ja työt yrityksessä jatkuvat tavalliseen tapaan, minusta tuntuu, että pieni osa minun sisälläni kuolee. Tällaisina hetkinä alan jo haaveilla seuraavista yt-neuvotteluista! Kunpa ne tulisivat pian!

Nämä uusimmat yt-neuvottelut yrityksessämme tulivat aika lailla puun takaa. Me teemme ihan sievoista voittoa, ja tällekin vuodelle myynti on alkanut vetää hyvin. Silti kaksi viikkoa sitten tuli tieto, että nyt potkitaan viidennes väestä pihalle. Perusteluksi tälle tarjottiin ”innovaatiostrategian integroimista paradigmaattiseen diskurssianalyysiin”, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tarkoitti se mitä tahansa, minusta se kuulosti hyvältä. Kun kuulin perustelun ensimmäistä kertaa, puhkesin aplodeihin – ja jostain syystä olin avokonttorini ainoa suosionosoittaja.

Nykyisen työnantajani lisäksi olen työskennellyt muissakin yrityksissä, joissa on ollut yt-neuvotteluita. Tarpeetonta kai sanoakaan, että minua ei ole koskaan irtisanottu. En tiedä miksi – ehkä olen niin lihaksikas. Olen joskus jopa hakeutunut sellaisiin firmoihin, joissa menee huonosti ja joissa olen uskonut yt-neuvotteluiden pian alkavan. En vain saa tarpeekseni niistä!

Ja usein sellaisina aikoina, kun firmassa ei ole yt:t päällä, minä mielelläni lietson huhuja ja juoruja mahdollisista tulevista yt-neuvotteluista. Kaikki huhuni ovat tietysti itse päästä keksimiäni, mutta työtovereihin tekee hauskan säväyksen, kun heille sanoo, että ”Kuulin, että yt-neuvottelukunta on kutsuttu koolle: kuulemma tulosvaroitus on tulossa ja neljäsosa väestä ulos. Hmm! hyvää kahvia!”

Itse asiassa minä en juuri mistään muusta puhu työkavereilleni kuin yt-neuvotteluista. Joinakin päivinä istun täysin lohduttomana kahvihuoneessa ja sanon kaikille, että yt-neuvottelut tulevat varmasti, ennemmin tai myöhemmin. Ruokalassakin puhun vain yt-neuvotteluista suu täynnä stroganoffia.

Joten kun tieto oikeista yt-neuvotteluista sitten hiljattain taas tuli, minun täytyi kiljua riemusta ja vähän stepata. Jos muistan oikein, taisin mennä saman tien ottamaan itselleni tatuoinninkin, jossa lukee vain ”Yt-neuvottelut rules OK!!!!!1” Minun pakarani näyttää sen kanssa aika hyvältä.

Viime päivinä olen kierrellyt firmassamme paitsi levittämässä perättömiä huhuja, kuten että kaikki yli 40-vuotiaat irtisanotaan, olen käynyt juttelemassa yrityksemme yli 55-vuotiaiden naisten kanssa. Tiedättehän – he ovat niitä, joita kukaan ei edes harkitsisi ottavansa duuniin, jos vaihtoehtona on minun kaltaisiani paskaa puhuvia substanssiosaamattomia ja kokemattomia uraleijonia.

Ne vanhat naiset tietävät arvottomuutensa työmarkkinoilla. He ovat usein aika huolissaan. Ja silloin minä kysyn viattomasti: ”Niin, Pirjo, mitäs meinaat tehdä, jos saat kenkää?”

He näyttävät surkeilta, kaikki. ”En tiedä. Kuka minut palkkaisi? Vaikka olen todella asiantunteva ja pätevä työntekijä. Toivottavasti minua ei irtisanota. Tytär on vasta menossa lukioon. Häntä on kallista elättää.”

”Kyllä minä luulen, että sinut voidaan irtisanoa, Pirjo”, sanon. ”Kuulin sellaisen huhun”, lisään täysin omasta päästäni.

Pirjon alahuuli alkaa väpättää. ”Mutta minä putoan tyhjän pääll…” Tässä vaiheessa tungen kasvojani lähemmäs huulet töröllä. ”Haluatko suukon?” huohotan, ja lähden sitten nauraen pois. ”Yt, jeejee, yt, jeeje!” huudan käytävältä marssiessani työpisteelleni kirjoittelemaan blogeja.

Parhaita päiviä ovat tietysti ne, jolloin neuvottelut päättyvät ja irtisanomiset todella jaetaan. Viimeksi vuosi sitten edellisissä yt:issä meitä kehotettiin tulemaan työpisteillemme ja pysymään puhelimen äärellä, ja irtisanotuille asia kerrottaisiin päivän aikana puhelimessa, tai Skypessä, jos siltä sattuisi tuntumaan.

Minä tulin sinä päivänä töihin pukeutuen kuin vanhan ajan elokuvien steppaajat, raidalliseen kokopukuun, silinterihattuun ja mukanani minulla oli steppikeppi, jota heilutin villisti stepatessani työpisteelle. ”Tänään potkitaan väkeä pihalle”, lauloin äänekkäästi istuessani työpisteelleni kirjoittelemaan blogeja. Rakastan niitä päiviä – ilmassa on niin paljon sähköä ja pelkoa. Aina kun puhelin kännykkä soimaan, ihmiset katsoivat kauhuissaan siihen: oliko se tuttu numero – soittiko vaimo? Vai oliko pomon numero kännykässä?

Parille vierustoverilleni tuli soitto irtisanomisesta. He kumpikin puhkesivat itkuun sen jälkeen. Minä kuvasin puhelin kamerakännykälläni ja laitoin ne välittömästi YouTubeen. Sitten steppasin keskellä avokonttoriamme hieman lisää, ja menin taas teettämään itselleni tatuoinnin. Lopuksi kysyin toiselta itkevältä työtoveriltani, saisinko hänen työtuolinsa sitten kun hän lähtee, se ei nitissyt niin paljon kuin omani. Kun en heti saanut vastausta nyyhkytyksen alta, nykäisin tuolin hänen altaan ja sanoin: ”Lähde nyt vittuun täältä osakkeenomistajien rahoja tuhlaamasta!” Sitten potkin häntä hieman ja vein tuolini työpisteelleni. Se ei nitissyt yhtään, vaan oli miellyttävän pehmeä. En keksinyt yhtään blogikirjoituksen aihetta, joten kulutin loppupäivän stepaten työpöytäni päällä.

Sdp:n puoluehallitus päätti tiistaina, että puolueen vaalitappioon johtaneista syistä tehdään selvitys. Tätä työtä varten perustetaan toimikunta, jota ryhtyy johtamaan opetusministeri Antti Kalliomäki. – Helsingin Sanomat, 20.3.2007


TILANNEANALYYSI – ERITTÄIN SALAINEN – EI TIEDOTUSVÄLINEILLE EIKÄ YOUTUBEEN

Toverit,

näyttää siltä, että vaaleissa tuli takaiskua. Odotamme vielä tarkistuslaskentaa. Voimme iloita siitä, että perussuomalaiset jäivät kauaksi taakse. Ja jos keskustaa ja kokoomusta ei olisi ollut, me olisimme ylivoimaisesti suurin puolue. Mutta kaiken kaikkiaan pahalta näyttää. Mikä meni pieleen? Tässä pikainen analyysi.

1. Heinäluoma. Jokin meni pieleen: hänen persoonansa ei sytyttänyt kansaa toivotulla tavalla. Kaikki alfauroksen elkeet kyllä ovat, kuten kaljuuntuva pää, pyöreä olemus ja rauhallisen unettava ääni. Ehkä hän toi kansalle liikaa mieleen demarit? Ilmeisen paha virhe oli päästää Heinäluoma televisioon. Olisi pitänyt päästää hänet vain radioon. Mutta silloinkin ihmiset olisivat kuulleet hänen puhuvan. Viisainta olisi ollut antaa hänen vain faksailla lausuntoja lehtiin. Ja niissä lausunnoissa ei sitten sivuttaisi politiikkaa vaan lähinnä ruokaohjeita! Seuraavissa vaaleissa ehkä korvaamme hänet käsinukella, jolla on Sauli Niinistön kasvot? HUOM! Oli myös virhe yrittää Heinäluoman tv-esiintymisissä subliminaalista keinoa, jossa Heinäluoma sanoisi kesken puheidensa ”edistys” niin nopeasti, että katsojat eivät tietoisesti huomaisi sitä mutta heidän alitajuntaan jäisi ajatus Heinäluomasta edistyksellisenä ihmisenä. Aina kun Heinäluoma yritti sanoa ”edistys”, hän sanoi sen niin hitaasti, että kaikki muut pysähtyivät ja jäivät tuijottamaan häntä hämmentyneenä. Niinistö onnistui sanomaan nopeasti ”duunareilta nirri pois”, eikä kukaan huomannut sitä.

2. Se mainos. Myönnettäköön, ehkä ei olisi pitänyt laittaa sitä mainosta telkkariin. Mutta kun se oli totta. Totta! Miksi kansa ei ymmärrä? Toisaalta on onni, että emme laittaneet mainoksen vaihtoehtoista versiota julkisuuteen. Siis sitä, missä olimme laittaneet Sauli Niinistölle Hitler-viikset ja jossa hän seisoi kaasukammion edessä nauraen: ”Tänne vaan, duunarit! Katsotaan vaan, ettei ole kultapaikkoja hampaissa! Minä revin ne omin käsin pois ja jaan ne rikkaille! Hah haa! Rikkaille lisää köyhien kustannuksella!” minkä jälkeen hän valtasi Puolan ja muuttui Mussoliniksi. Mutta sekin on totta!

3. Luhtanen. Heh heh, tämän pikku korruptioepisodin olisi mielellään voinut julkistaa vasta vaalien jälkeenkin. Vai mitä, jätkät? Ja Luhtanen olisi voinut esittää jonkinlaista, mikä se sana nyt onkaan, tolkkua asian tultua julki? Onneksi saimme estettyä Luhtasen alkuperäisen suunnitelman, joka oli mennä tv-uutisiin sanomaan, että ”me demarit saamme tehdä mitä vaan” ja sitten kaatanut studion lavasteet nurin ja uhrannut elävän lampaan ihan vain koska hän voi tehdä niin.

4. Ohjelma. Osittain ongelmat on johdettavissa kauemmas menneisyyteen. Se Forssan ohjelma silloin sata vuotta sitten olisi voinut jäädä tekemättä… Ylipäänsä puolue leimautuu ehkä liikaa yhteiseen vastuunkantoon. Se on nyt selvästi out. Tässäkin ne käsinuket voisivat tulla hyödyksi. Jos ensi vaaleissa meillä olisi vain Idols-käsinukkeja, jotka tulevat kuuluisiksi ja saavat paljon osinkoja. Ja sitten kun katsotaan, mistä osingot tulevat, käy ilmi, että ne onkin tehty kuolevien vanhusten sisäelimistä. Sepä vasta olisi yllätyskäänne! Kuulen jo äänivyoryn äänen. Ja mikä on tuo toinen ääni? Oppositioon singahtava kokoomus?

5. Muut syyt. On mahdollista, että äänien menettäminen on gallupien syytä. Ajatelkaa nyt: gallupit antavat suuremman suosion kuin mitä vaaleissa tulee. Haiskahtaa tilastosalaliitolta!… On tosin mahdollista, että kun äänestäjämme näkevät gallupit, he luulevat jo äänestäneensä eivätkä mene uurnille. Vaalitilaisuuksistahan on ilmennyt, että meidän äänestäjiemme lettutaikinassa ei ole aina ihan tarpeeksi jauhoja… Aina on myös mahdollista, että 100 000 ääntä vain hukkui jonnekin ääntenlaskennan aikana. Vielä voi jostain koululuokan nurkasta löytyä valtava säkki täynnä ääniä, jotka kaikki kuuluvat demareille. Täytyy löytyä… Voisiko ilmastonmuutos liittyä asiaan? Kaukaa haettua, ehkä… El Niño -merivirtaus aiheuttaa yllättäviä luonnonilmiöitä, ehkä myös demareiden suosion vähenemisen?… Koska Turistikin on porvari, mitä toivoa on meillä demareilla… Turisti, näytä opetuslapsillesi valo… Onkohan pop-musiikissa joku laulanut viime aikoina demarien vastaisia sävelmiä? Jonkun pitäisi kai perehtyä pop-kulttuuriin… Kuun vetovoimakenttä on joskus ennenkin aiheuttanut häiriöitä demareiden kannatukseen… Perusteelliset tutkinnat Bermudan kolmiossa on myös syytä aloittaa: kadonneet äänet voivat olla siellä… Kenttätiedot kertovat myös, että aika-avaruus on kaareutunut joillakin äänestyspaikoilla ja lisännyt kokoomuksen suosiota. Kuka voisi tarkistaa?… Vai voisiko kyseessä olla vain se, kaikki me demarit olemme niin helvetin rumia? Sydän meillä on kultaa, mutta olemme susirumia ja meillä on mauttomat vaatteet. Onko yhteiskunnassa tapahtumassa paradigman siirtymä, jossa rumat ja älykkäät ihmiset eivät enää saavuta suurta kansansuosiota? Tämähän tarkoittaisi sitä että… ei helvetti, tuolla on peili! Minä olen niin RUMA!

Vaaleja ja munaa

18 maaliskuun, 2007

Siinä minä olin, painamassa partakoneen terää ranteelleni yrittäen lopettaa tämän surkean olemassaoloni irvikuvan, kun huomasin keittiön pöydällä auki olevan Maaseudun Tulevaisuuden. Siinä sanottiin, että tänään on eduskuntavaalit.

Ähkäisin, tyrehdytin verenvuodon liinalla ja sanoin: ”Ai helvetti sentään, unohdin koko vaalit! Pakko se on kai käydä äänestämässä!” katsoen koko ajan kameraan ja lukien vuorosanojani teleprompterista. Studioyleisö nauroi nokkeluudelleni, vaikkei se minusta mitenkään erityisen nokkelaa ollut – vain sellaista standardi Sellis… eiku siis Harmaata hattua.

Sitten ihmettelin, miksi minulle tulee Maaseudun Tulevaisuus. Minähän olen helsinkiläinen trendi-ihminen, jolle pitäisi tulla Helsingin Sanomat ja joka asuu kruunuhakalasessa trendikaksiossa ja joka… Mutta miksi minä olin maatalossa? Miksi minulla oli ylläni farmarin haalarit. Ja miksi lehmät odottivat lypsämistään? Miksi kaikialla oli kameroita? Mitä ihmettä oli tapahtunut?

No jaa. Piti mennä äänestämään. Ajoin siis traktorilla kylälle. Tarkistin, että äänestyslipuke oli mukana. Marssin polleana poikana äänestyspaikan ovesta sisään, hohottaen ja sanoen: ”Hoh hoh hoo! Kaikki menee suunnitelmieni mukaan!”

Sitten huomasin olevani sisällä äänestyspaikasta. Sen jälkeen minulla ei varsinaisesti ollutkaan suunnitelmaa. Ehkä siksi asiat alkoivat mennä hieman pieleen.

Tajusin nopeasti, että minun olisi kannattanut tehdä suunnitelma etukäteen. Tämä oli vähän niin kuin se kerta, kun olin roiskinut kaikkialle huoneeseen bensiiniä, mennyt nurkkaan ja viskannut lattialle palavan tulitikun – silloinkin olisi kannattanut tehdä etukäteen! Onneksi keksin silloin nopeasti improvisoidun suunnitelman ja lensin pois. Kokeilin nytkin samaa temppua, mutta törmäsin kattoon ja putosin takaisin lattialle. Nyt minä kyllä tapan its… Ei, pitää äänestää ensin.

Pitää äänestää ensin, vaikka henki menisi!

Ystävällisen näköinen vaalivirkailija oli huomaamatta hivuttautunut lähelleni. ”Anteeksi”, hän sanoi. ”Haluaisitteko kiksauttaa minua?”

”Mitä?” kysyin.

”Niin, haluaisitteko äänestää?” hän sanoi viattomalla äänellä.

”Äänes… Mutta minä kuulin jotain ihan muuta.”

”Olen haka tekemään fellaatioita”, virkailija sanoi.

”Mitä?”

”Tässä on äänestyslippunne”, hän sanoi. ”Voitte mennä tuonne koppiin äänestämään.”

Kuulo taitaa tehdä tepposia… Mutta minä oikeastaan aika usein kuulen naisten ensin sanovan minulle jotain härskiä, sitten sen jälkeen kuulen aivan tavallisia asioita. Ehkä siksi olen itsekin alkanut tehdä niin, että kun nainen sanoo minulle jotain, sanon ensin jotain todella rasvaista (”Haluutsä raastaa mun porkkanaa?”) ja sitten kun he kysyvät: ”Mitä?”, sanon jotain sellaista kuin että ”taitaa se keskusta olla ehdolla näissäkin vaaleissa”.

Joka tapauksessa, menin äänestyskoppiin ja aloin miettiä, ketäköhän minä nyt sitten äänestäisin.

Mutta ennen kuin ehdin ajatella asiaa, ajatukseni hieman harhailivat: aloin muistella nuoruusvuosinani kehittelemääni bisnesideaa. Mitä jos perustaisin kaupan, jossa myydään vain kananmunia? Kyllä! On kalakauppoja ja karkkikauppoja, miksei myös kananmunakauppoja? Se voisi olla vähän niin kuin ne Applen kaupat: tyylikkäitä, minimalistisia. Paitsi että kun Applen kaupoissa myydään iPodeja ja Macejä, munakaupassa myytäisiin… kananmunia! Sadoittain, tuhansittain kananmunia pahvisissa kennoissa, vain odottamassa ostajaansa. Kaupan nimi olisi: Isot munat. Tai ehkä Ye Olde Bacon Shoppe. Hah hah haa, mikään ei voi mennä pieleen tämän suunnitelman kanssa! Pian huomasin hohottavani äänestyskopissa ääneen, ja pakotin itseni ajattelemaan vaaleja.

Siis: ketä äänestäisin? No, vanhempani äänestivät aina demareita. Joten jospa minäkin… Tosin vanhempani olivat myös ilottomia ja vähämielisiä proletaareja, jotka rikastuttivat kaltaisiani kapitalisteja työnsä tuottamalla lisäarvolla. (Minun vanhempani olivat aika surkeita tapauksia. Isäni joi ja joi, eikä se vanha alkkis lopettanut edes, vaikka sanoin hänelle, että jos hän juo koko ajan viinaa, hänen hampaissaan on koko ajan happohyökkäys. ”Mutta hampaat kestävät vain viisi happohyökkäystä päivässä, isi! Anna sen kalliin konjakin olla! Anna se minulle!”) Lisäksi vanhempani tappoivat toisensa riidan vuoksi, johon jollain tavalla liittyivät chilikastike ja riisi. Mutta he olivat aina sanoneet minulle, että jos ihmisellä on omatunto, hän äänestää demareita.

Mutta onko minulla omatuntoa? Minulla on maksa, perna, kolme kivestä (pitkä tarina) ja keuhkot, mutta omatunto? Ketä pitää äänestää, jos ei ole omatuntoa? Ai niin, vanhempanihan kertoivat tämänkin: kokoomusta…

Hetkinen. Minähän olen aikuinen ihminen. Minä voin äänestää omien mielipiteiteni mukaan. Muistellaanpas… mitä mielipiteitä minulla olikaan? Pidän pekonileivistä? Ulkomaalaiset asuvat ulkomailla? Aion tappaa itseni? Niin, onhan näitä. Mutta mikä auttaa minua tekemään äänestyspäät…

Samassa kuulin äänen vaalikopin takaa. ”Mitä helvettiä siellä oikein kupataan? Jono seisoo!” vihainen miesääni sanoi.

Olin kuitenkin taas unohtunut haaveisiini sen munakaupan perustamisesta. Minähän voisin myydä… niitä munia alennuksella! Niin, tosi isolla alennuksella! Tai miksi en saman tien myisi niitä ilmaiseksi? Sitten näkyisi niitä asiakk…

Äkkiä vaalivirkailija tuli luokseni. ”Anteeksi, mutta teidän pitäisi nyt valita ehdokkaanne”, hän sanoi.

No, oiotaan pari tarinan juonnetta, ja sanotaan vielä, että sitten minä äänestin ja perustin sen munakaupan. Ja täällä minä nyt olen munakaupassa keskellä kaukaista aarniometsää odottaen asiakka

Äidinkieleen ylioppilaskokeen uudet kysymykset ovat ilmestyneet.

Ja te tiedätte, mitä se tarkoittaa. Drag-bilee… Eiku hetkinen. Kokeilen vanhoja taitojani. Vieläkö pärjäisin kokeessa? Mitäpä jos vastaisi kokeeksi viiteen ensimmäiseen kysymykseen?

1. Miltä näyttää sota kirjailijoiden kuvaamana?

No, huonoltahan se näyttää, tai pikemmin voisi sanoa, että sotaa on kirjoissa aivan liian vähän. Tuntuu, kuin kirjailijat eivät ymmärtäisi, miten hieno keino juonen eteenpäin kuljettamiseen on iso sota. Eikö Reijon avioliitto Riitan kanssa tunnu millään etenevän?  Esikoisrunokokoelma polkee paikallaan? Kirjailijahan voisi heittää kunnon sodan kuvioihin, jolloin juoni saisi kummasti ytyä. Tai ainakin valokuvia sodasta. Kafkankin kirjoissa oli ihan liian vähän sotia. Ja Tommy Tabermannin. Jos kirjassa ei ole ainakin kahta sotaa, minä en lue sitä enää uudestaan. Kolme sotaa on sitten jo hieman päälleliimatun tuntuista.

2. Seuraamme muotia, haaveilemme upeista autoista ja matkustaisimme mielihyvin maailman ympäri. Samaan aikaan huoli ympäristöstä lisääntyy. Sopivatko tavoittelemalle elämäntyyli ja ympäristötietoisuus yhteen?

Eiväthän ne sovi. Mutta sellaista elämä on. Ihmisen täytyy elää ristiriitojen kanssa. Samalla kun ajaa jättimaasturillaan viereisen korttelin lähikauppaan ostamaam kananmunia kultaisissa kengissään, se on vain se ristiriita, joka ihmisen täytyy kestää. Mutta kyllä me kestämme! Me olemme paksunahkaisia! Ja siksi me olemme vahvoja! King of the world! Yeah!

3 Jättääkö teollisuus Suomen?

Siltähän se voisi äkkiseltään katsoen näyttää. Tehtaat siirtyvät täältä Kiinaan. Mutta voisiko kyse olla näköharhasta? Ehkä teollisuus ei jätäkään Suomea… vaan Suomi jättää teollisuuden? Kyllä! Ehkä Suomi hiljalleen siirtyy pois teollisuuden alta, niin että näyttää siltä, että teollisuus jättää Suomen, mutta todellisuudessa Suomi vain siirtyy kauemman teollisuudesta. Samaan aikaan Kiina siirtyy hiljalleen lähemmäs teollisuutta, kunnes kaikki teollisuus on Kiinassa.

Pitää vain toivoa, että Kiina osaa pysähtyä ajoissa, ettei teollisuus päädy lopulta Tyynen Valtameren pohjaan. Apua, mitä jos se päätyy sinne? APU

4. Sattumaa vai suunnitelmaa?

Monet ihmiset näkevät suunnitelmaa siinä, missä oli sattumaa. Se on luontainen ominaisuus, ihminen haluaa nähdä narratiiveja, koska se saa maailman vaikuttamaan järjellisemmältä paikalta. Minä olen vähän toisenlainen ihminen. Minä näen usein sattumaa siinä, missä on suunnitelmaa. Esimerkiksi tv-uutiset. Jotkut ihmiset väittävät, että niiden käsikirjoitus on suunniteltu etukäteen. Mutta minä uskon, että uutisankkuri vain hölisee kameralle, mitä mieleen sattuu tulemaan, täysin satunnaisesti. Sitten ruutuun tulee ihan säkällä jotain satunnaisia kuvia – ja kuin sattumalta kaikki näyttää olevan suunniteltua. Mutta niin he haluavat sinun uskovan. Niin he haluavat sinun uskovan, mies.

5. ”Suomalaisessa perheessä lapset ovat ottaneet vallan ja naiset miehen paikan” kuvattiin erässä aikakauslehtihaastattelussa suomalaisen perheen nykytilaa. Onko näin, vai mihin suuntaan suomalainen perhe on kehittymässä?

Suomalainen perhe on kehittymässä siihen suuntaan, että jokainen perheenjäsen muuttuu hiljalleen vanhemmaksi, kunnes he kaikki kuolevat. KUOLEVAT! Mutta tähän kysymykseen palatakseni, kysymys jättää auki, mikä on miehen uusi rooli perheessä. Jos valta on lapsilla ja nainen on uusi mies, mies on ilmeisesti vallaton nainen. Ja me tiedämme, mitä se tarkoittaa, vai mitä, jätkät? Drag-bileet! Ristiinpukeutu

Kiinteistövälitysala karistelee huijarin mainetta harteiltaan. (…) Huoneistomyynti käynnisti kampanjan, jossa ihmiset voivat kertoa välittäjistä hyviä tarinoita. – Taloussanomat, 9.3.2007

Räiskyvä välittäjä

Olimme etsineet unelmiemme asuntoa jo vuosia, ja lopulta sellainen löytyi Käpylästä. Kaikki oli täydellistä, asunto oli priimakunnossa ja kohtuuhintainen, eikä edes liekeissä. Lisäksi olismme ainoa kävijä asunnon ensimmäisessä näytössä. Olimme valmiit allekirjoittamaan kauppakirjan vaikka heti, ja menimme puhumaan välittäjälle. Kun sanoimme, että haluaisimme ostaa talon, hän sanoi: ”Ei käy.” ”Miksi ei?” mieheni kysyi hölmistyneenä. ”En tiedä”, välittäjä vastasi. Sitten hän räjähti, ja koko talo syttyi palamaan. Juoksimme viime tipassa ulos talosta, ennen kuin se paloi maan tasalle. Sitä välittäjää emme unohda koskaan!

Kahvia ja pullaa

Olimme katsomassa erästä asuntoa Kalliossa, ja huomasimme, että välittäjä oli erittäin väsyneen näköinen, nukahtamaisillaan. ”Ei tässä mitään”, hän sanoi. ”Otin vain vähän kahvia ja pullaa. Itse asiassa olen juuri virkistymässä, enkä ole lainkaan vaaraksi kenellekään.” Sen jälkeen hän nukahti ja löi päänsä lattiaan. Näimme tilaisuutemme tulleen ja otimme avaimet nukkuvalta välittäjältä. Sitten me söimme hänet, koska olemme kannibaaleja. Lopuksi söimme kahvia ja pullaa ja nukahdimme.

Välittäjä ja kummitus

Olin katsomassa erästä vanhaa puutaloa, jossa oli natisevat lautalankut ja ikkunalaudat, joita tuuli paukutti. Välittäjä sanoi, että se oli vain ”pienen pintaremontin tarpeessa, jos pienellä tarkoitetaan sitä, että koko talo räjäytetään ja tilalle rakennetaan uusi”. Äkkiä kuulin ullakolta huhuilua. Se kuulosti pelottavalta. Kysyin välittäjältä,mikä se oli. ”Ai tuo, se on vain tämän talon kummitus.” Sanoin, etten uskonut kummitusten olemassaoloon. ”Entä uskotko maahisiin?” välittäjä kysyi. ”Täällä on niitäkin. Örkkejä? Löytyy. Enttejä? Check. Kyklooppeja? Jääkaappi täynnä. Chipsejä? Minä syön niitä par’aikaa.” Ja totta tosiaan, hänellä oli perunalastuja kädessä, joita hän söi! Ja sitÄH

Mitään en oo ottanut

Kun menimme katsomaan erästä seinäjokelaista omakotitaloa, huomasimme sinne tullessamme, että asuntoväittäjä näytti olevan melkoisessa humalassa. Pöydällä hänellä oli melkein tyhjäksi juotu viskipullo. Huomautimme hänelle, että on epäsopivaa olla humalassa asuntonäytössä. Hän huojui pahasti, mutta äkkiä hän näytti virkistyvän hetkeksi. ”Humalatilani meni ohitse”, hän sanoi, minkä jälkeen hän kaatui ja löi päänsä lattiaan. Sitten nostimme verensokeritasoamme syömällä kahvia ja pullaa.

Minä tulen!

Olen parikymppinen nainen, ja seurustelin asuntovälittäjän kanssa. Eräänä iltana hempeillessämme päätimme tehdä ”sen” ilman kondomia, mutta hän lupasi keskeyttää yhdynnän ajoissa. ”Lopeta sitten ajoissa”, minä sanoin. ”En todellakaan halua tulla raskaaksi.” Jonkin ajan kuluttua aloittamisesta hän huohotti ja sanoi: ”Minä luulen, että tulen ihan kohta!” Sitten hän sanoi: ”Ei, se tunne menikin ohi.” Ja heti sen jälkeen hän tuli sisääni. Tyytyväisesti huokaisten hän poistui keittiöön juomaan kahvia ja syömään pull

Keskeytys lähetykseen

Hei, minä olen Kimmo Sasi, soitan kännykästäni täältä Helsingin ja Tampereen väliseltä tieosuudelta, ja minä olen hyvin loukkaantunut tästä blogitekstistä. Ymmärsin alustuksesta niin, että tämän tekstinhän piti vinoilla asuntovälittäjille eikä minulle. Minun mielestäni… *Haukotus* Kylläpä minua nyt alkoikin väsyttää. Uni tulee väkisin silmiin. Pitäisi kai ajaa tien reunaan… Eikun hetkinen. Se meni ohi. Kaikki menee suunnitelmieni muk

Siinä minä olin, lueskelemassa omaa blogiani, kun huomasin blogini nimen alla sloganini: ”Parhaat ideani syntyvät masturboidessa.” Tämä synnytti minulla idean: mitäpä jos välillä vähän masturboisin? Yleensä saan aika hyviä ideoita masturboimisen aikana!

Niinpä minä käväisin vessassa vähän ”kuorimassa porkkanaa” (jos tajuatte), ja sinä aikana minulle tuli mieleen hieno idea. Minä taidan kirjoittaa blogipostauksen masturboimisesta!

Olenkin pistänyt lievästi kummastuneena merkille, että aika harvassa blogissa puhutaan masturboimisesta mitään. Kun ottaa huomioon, miten paljon detaljeja kirjoittajien muusta elämästä ja mielenliikkeistä blogeissa paljastetaan, masturbaatioon liittyvät ajatukset ja teot ovat yleensä oudon taka-alalla.

Voisiko kyse olla siitä, että bloggaajat eivät koskaan masturboi? Tätä on jokseenkin vaikea uskoa, etenkin kun ottaa huomioon, miten lähellä toisiaan bloggaaminen ja masturbaatio ovat konseptuaalisella tasolla. Niin masturboija kuin bloggaaja läväyttää masturbaatioprosessinsa päätteeksi jotain inhottavaa muiden silmille – paitsi bloggaajilla on yleensä muutama katsoja enemmän. Masturboijan huippukohta on orgasmin saavuttaminen; bloggaamisen orgasmi lienee Publish-nappulan painaminen blogieditorissa. Molemmilla hetkillä tekijän mielessä pyörii vain mantra: Härifrån tvättas!

Kaikki masturboivat! Joskus minusta tuntuu  jopa siltä, että pääministerikin masturboi!

Niin, hänessä on jotain sellaista hänen harmaan ulkokuorensa alla…

Joka tapauksessa, vastoin kuin muut bloggaajat ja useimmat muutkin ihmiset, minä suhtaudun masturbaatioon rennon luontevasti. Joidenkin mielestä ehkä liiankin rennosti. Työpaikallani minulla on usein kesken vaikeita palavereita tapana sanoa: ”Keskustellaan hei Jaskan budjettiehdotuksesta viiden minuutin tauon jälkeen: minun on pakko käydä vessassa masturboimassa, että pystyn ajattelemaan selkeästi.” Tällaisina hetkinä kokouksen läsnäolijat hiljenevät, eikä siihen auta edes se, että lupaan kyllä lukita vessan oven ja ehkä vetää vessankin.

Mutta sen minä sanon, että jokainen masturbointisessio on kannattanut – vain viina, pekoni ja masturbaatio ovat aina hintansa väärtejä! Usein kun palaan työpalavereihini pikaisen masturbaation jälkeen, huomaan ajatukseni kulkevan jälleen kirkkaasti kuin norjalainen vuoripuro, jossa loikkii hopeisesti kimmeltävä herkullinen norjanlohi, jonka minä aion pian syödä, merisuolalla maustettuna, masturboiden…

Masturboinnissa on jotain puhdistavaa. Siinä tuntee olevansa yhtä maailmankaikkeuden kanssa, tai ainakin nyt itsensä kanssa. Vaikka maailma ja elämä muuten saattaa tuntua ahdistavalta ja masentavalta, masturboinnin aikana kaikki nuo murheet taianomaisesti häipyvät pois kuin tuulen puhaltamana. Jäljellä on vain minä itse, oma käsi ja polku kohti nirvanaa. Ajatus alkaa virrata selkeästi; syy-seuraussuhteet hahmottuvat kirkkaasti; siinä missä oli ennen hämmentäviä kysymyksiä, onkin yhtäkkiä selkeitä vastauksia, tai ainakin näsäviisaita one-linereita. Ja kun pääsen huippuhetkeen, keksin yleensä jotain todella nerokasta, ellen sitten vain huuda: ”Hasselhooooooooffffffff!

Kuten joku joskus sanoi, parasta masturbaatiossa on itsensä pitäminen hyvänä jälkeenpäin. Näin minäkin toki teen, mutta järkevämpää olisi yleensä kirjoittaa masturboinnin aikana mieleen tulleet ajatukset muistiin. Ne haihtuvat nopeasti, niin kuin haihtuu auringonlasku… Ja sitten niitä ei enää ole. Ja ainoa tapa saada hienot ajatukset takaisin on masturboida uudelleen.

Olen ollut elämäni aikana sekä sinkku että seurustelusuhteessa. Kumpikaan elämäntilanne ei ole oikeastaan millään tavalla vaikuttanut masturbointihalukkuuteeni. Jotkut ovat petoja sängyssä, minä olen peto masturbaattori! Masturbaattoriterminaattori, sanoisin jopa! Sinkkuna masturboimiseen on tietysti enemmän aikaa. Paljon enemmän. Niin paljon enemmän, että joskus meinaa karata vähän mopo käsistä, jos tiedätte suunnilleen, mitä ehkä voin tarkoittaa. Mutta jollakinhan ne aterioiden väliajat pitää täyttää! Mitä muuta ihminen voi tehdä, kun hän lopettaa syömisen.

(Ohimennen sanoen: tietysti olen kokeillani saanut selville, että mikään ei varsinaisesti estä masturboimasta ja syömästä samaan aikaan! Se ei ole edes kovin vaikeaa, kunhan ruoka on jotain sellaista, jota voi mässäillä yhdellä kädellä. Esimerkiksi perunalastujen rouskutus tuo miellyttävän äänimaiseman masturboinnille. Siinä minä siis olen, masturboiden toisella kädellä ja syöden perunalastuja toisella – ja usein minua alkaa kikatuttaa, minkä jälkeen laulan joko Swing low, sweet chariotia tai sitä biisiä, joka alkaa matalalla äänellä: Nobody knows the trouble I’ve seen… Nobody knows the sorrow… – koko ajan masturboiden tarmokkaasti.)

Aina välillä joku kaverini soittaa ja kysyy, mitä olen tekemässä. Vastaan aina: ”No, tiedäthän. Syön ja masturboin.” Mihin ystäväni aina vastaavat: ”O…kei.” ”Hei, pitäähän ihmisen syödä!” puolustaudun.

Seurustelusuhteissani masturbointini on joskus aiheuttanut ongelmia. Älä ymmärrä väärin, minä pidän toki seksistä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Masturbointi on vain jotenkin kivempaa. Se on rennon mutkatonta, eikä siinä tarvitse ottaa huomioon toisen ihmisen ikäviä tarpeita. Ja minuahan ei ”helvetinmoinen päänsärky” koskaan estä masturboimasta, vastoin kuin naisia! Minä masturboin vaikka hampaat irvessä!

Jotkut vain ovat kokeneet loukkaavana, että pidän enemmän masturboimisesta kuin seksistä heidän kanssaan. Mutta jos on todella niin herkkänahkainen, niin sitten pitää kai vain seurustella jonkun sellaisen kanssa, joka pitää masturbaatiosta vähemmän kuin seksistä. Koittakaapa löytää sellainen, naiset! Hah haa! Eipä olekaan niin helppoa! Hah haa!

Sitä paitsi: jos olemme oikein rehellisiä itsellemme, mitä muuta seksi toisen ihmisen kanssa on kuin masturbaatiota, jossa käytetään toisen ihmisen sukuelimiä itsensä kiihottamiseen?

Jätkät, ihan oikeasti. Mitä muuta se on?

Jätk