Sen jälkeen kun julkaisin äskettäin esseeni naisten perseistä, olen saanut naispuolisilta lukijoiltani palautetta kirjoituksestani. Näitä kirjeitä on tullut teiltä aika paljon! Eiköhän olisi mukava lukea yhdessä, mitä te olette minulle kirjoittaneet?

Lyhyt kertaus: esseeni pääpointti oli lähinnä se, että naisten perseet ovat liian isoja, paitsi anorektikoilla, joilla ne ovat liian pieniä. Esseessä oli myös veikeitä vitsejä kuolleista vauvoista, mutta en oikein itsekään enää ymmärrä, miten ne liittyivät asiaan.

Tämä kirjoitus ilmeisesti nostatti tunteita teissä naisissa, ja siksi te olette äityneet kirjoittamaan minulle kirjeitä. Olen hieman yllättynyt siitä, että te olette saaneet selville nimeni ja osoitteeni, mutta ilmeisesti petolliset kollegani Kampin Scanburgerissa ovat jakaneet tätä tietoa kaikille, jotka vain ovat hoksanneet kysyä.

Katsotaanpa. Ensimmäinen kirjekuori on pieni, A5-kokoinen, ja kovin ohut. Räpellän sen auki. Sieltä paljastuu… ei kirjettä, vaan naisten pikkuhousut. No mutta tämäpä mukava juttu! Tiedän, että te haluatte min… Hetkinen. Kirjekuoressa on jotain muutakin. Naisten rintaliivit. Okei. Miksipä ei. Ja… hetkinen, täällähän on myös naisten toppi. Ja mitä ihmettä, täällä on täyskokoinen hame, jakkupuku ja korkokengät, sekä iso hattu. Miten ihmeessä nämä kaikki mahtuivat näin pieneen kirjekuoreen? 

Mitään kirjettä mukaan ei ole valitettavasti muistettu laittaa, joten viesti jää arvoitukseksi. Arvostan silti tätä. Heh heh, pikkuhousut ovat näppärä vaatekappale väärän kokoisen perseen peittämiseen.

Toinen kirjekuori. Mitähän täältä paljastuu? Täällä sentään on oikea kirje, joka on kirjoitettu käsin. Katsotaanpa.

Hyvä H.H. Toivottavasti sinulla on aikaa perehtyä tähän kirjeeseen huolella, sillä tämä tärkein viesti, jonka koskaan tulet saamaan. Minulla on nimittäin synkkä salaisuus kerrottavana menneisyydestäsi, mutta samalla tämä salaisuus saattaa tehdä sinusta äärettömän rikkaan.”

Hypistelen kirjettä kärsimättömänä. Eikö tässä puhutakaan mitään persekirjoituksestani? Kirje jatkuu.

Sinun isoisäsi nimittäin on jättänyt sinulle valtavan omaisuuden, mutta sinua ehkä kiinnostaa tietää, että isoisäsi oli Adolh Hitl

Keskeytän kirjeen lukemisen. Tylsää! Minähän halusin lukea perseistä! 

Äkkiä huomaan, että kirjekuoresta putoaa vielä toinen paperilappu. Alan lukea sitä. Se alkaa näin: “Salainen aarre, joka tekee sinua rikkaan, on piilotettu keittiösi astiakaapin toiseksi ylimmälle tas

Tylsää! Rypistän paperin pois. Äkkiä kirjekuoresta lentää ulos papukaija, joka raakkuu: “Kraak! Sinun isoisäsi oli Adolf Hitl”, mutta raakkuminen loppuu nopeasti, kun väännän siltä kaulan poikki.

Hiljaisuus lankeaa huoneeseen. Tässäkö ne kaikki lukijakirjeet olivatkin? Eihän kukaan ole kommentoinut persejuttuani!

Pinnistän mieltäni ja sanon nnngh, kunnes käteeni materialisoituu vielä kolmas kirje. Huh, onneksi näissä blogeissa ei ole niin tarkkaa todellisuuden ja fiktion välinen raja. Avaan sen ja alan lukea.

“Rakas H.H. Luin mielenkiinnolla lyyrisen kauniin tekstisi naisten perseistä, ja minulla on hyviä uutisia. Minulla on täydellinen perse, ja tulisin mielelläni esittelemään sitä sinulle. Voisimme tehdä jopa eräänlaisen persekatselmoinnin, jos sallit sanonnan!”

Tämä kirje vaikutti lupaavalta. Persekatselmointi on asia, josta olen aina haaveillut. Kerro lisää perseestäsi, huusin kirjeelle, ja yllättäen seuraava rivi kuului näin:

“Tottahan toki! Perseeni ääriviivat ovat kuin Michelangelon tai Da Vincin luonnostelemat, suorastaan ylväät ja leikkisät. Juuri kun luulet, että ne ovat liian isot, ne pienenevät hieman, jolloin ne muuttuvat anorektisiksi. Tästä ne värähtävät nopeasti taas liian isoiksi ja niin edelleen, kunnes näistä muodostuva yhteiskuva on täydellisen perseen muotoinen.”

Nyökkäilen tyytyväisenä. Juuri tuollainen perseen pitää olla. Ja tiedättehän, mitä aina sanon: millainen perse, sellainen ihminen!

Rypistän kirjeen tyytyväisenä pois. Joskus ajattelen, että jotkut perseet ovat sellaisia, että ne pitäisi jotenkin ikuistaa. Ehkä esimerkiksi valokuvan muotoon. Tai patsaan.

Joskus toisaalta myös ajattelen, että ehkä minun ei pitäisi kirjoitella niin paljon perseistä tässä blogissa. On se parempi kuin se muutaman vuoden takainen kauteni, jossa kirjoittelin aika paljon spermasta. Muistatteko, jätkät? Ne olivat nyt jälkiviisaasti ajatellen tämän blogini kulta-aikaa, la belle epoque’a.

Äkkiä maahan tappamani papukaija rääkäisee: “Sperm”, mutta se vaikenee nopeasti, kun astun sen pääl

***

No, se siitä postauksesta. Huomasin tuossa äsken, että luonnoksissa oli odottamassa minua tämä kesken jäänyt postauksen aloitus parin vuoden takaa. Miksipä en julkaisisi sitä saman tien tässä, siltä varalta että kuolen pian? Tässä olisi ollut ainekset hyvällekin postaukselle.

Hoh hoh hoo! Vai mitä, jätkät? Jätkät? Mihin te menitte? Tämän postauksen piti valmistua jo aikaisemminkin, mutta tähän ikään tullessa sitä huomaa, että porukkaa alkaa delata ympäriltä sen verran kiihtyvää tahtia, ettei blogiakaan ehdi enää päivittää. Siinä hyvin ystävien kuolinvuoteen äärellä istuessa on aika kovat paineet sanoa jotain fiksua, sen sijaan että kirjoittaa näitä blogipostauksia.

Onneksi minulla ei ollut ongelmaa fiksujen asioiden keksimisestä ja sanomisessa kuolemaa tekeville ystävilleni. Kuten: ”Ajattele asian valoisaa puolta: taivaassa sinun ei tarvitse hoitaa pieniä lapsiasi, jotka jäävät tänne kaipaamaan sinua – koska taivasta ei ole! Hoh hoh hoo!”

Minusta tuo oli aika hyvä. Ihmettelin vähän, miksi hän ei kirjoittanut sitä muistiin. Ehkä siksi, että hän teki kuolemaa. Mutta silti. Olen oikeastaan vähän loukkaantunut. Olen oikeastaan aika helvetin loukkaantunut. Vittuako hän siinä kuuntelee läppiäni, jos ei edes kirjoita niitä muistiin?

Ja sitten minä näköjään vain jätin tuon postauksen kesken. Taso alkaa lask

Voi pojat, kylläpä 2020-luku etenee nopeasti, ja olen ehtinyt vasta toiseen postaukseeni. En tajua, miten te kaikki muut pystytte päivittämään verkkopäiväkirjojanne monta kertaa vuodessa! Miten te kaikki nousette edes sängystä joka kuukausi? Aika on alkanut hidaaasstttt

Tosiasiassa hidas päivitystahtini johtuu siitä, että olen yrittänyt saada tällä blogilleni uutta vauhtia TikTokin kautta. Ajatukseni on ollut, että loisin TikTokissa hienoja viraalivideoita, josta sitten linkkaa tähän blogiin. Olen saanut innoituksen niistä videosta, joissa heitetään vesipulloa ilmaan ja yritetään saada se laskeutumaan oikeinpäin maahan. Ongelma on ollut, että on yllättävän vaikeaa saada onnistumaan videota, jossa heitän ilmaan pyörimään lautasellisen spagetti bolognesea ja yritän saada sen laskeutumaan oikeinpäin, niin että kastike ei sekoitu lainkaan. 

Nyt minulla on täällä kotonani lattialla satoja lautasia, ja kaikkialla on valtavasti spagettia ja kastiketta. Ympäriltäni kuuluu lasten itkua ja vauvan rääkymistä. 

Vauvoista puheen ollen, olen yrittänyt turhaan tehdä myös viraalivideota, jossa heitän ilmaan vauvan ja yritän saada sen laskeutumaan jaloilleen. Milloin se laskeutuu lattialle pää edellä, milloin selälleen. Ja se vauva on jo niin veltto, että se luultavasti on kuollut kauan sitten. 

Mutta en aio luovuttaa! Villeissä fantasioissani saan aikaiseksi videon, jossa heitän ilmaan vauvan, joka laskeutuu jaloilleen. Sitten kamera zuumaa lähemmäs vauvan kasvoja, ja katsojat näkevät, että vauva onkin kuollut kauan sitten! Ja sitten se kaatuisi hitaasti lattialle tömähtäen. Jos jotenkin saisin laitettua siihen kohtaan videota sen emojin, jossa on kyynelehtien naurava naama, viraalimenestys olisi taattu. 

Hoh hoh hoo, ajattelen mielessäni pyörittäessäni mielessäni kuvaa ilmaan heittämästäni kuolleesta vauvasta. Vatsaihrani alkaa hytkyä matalalla taajuudella, joka saa naisten kohdut haluamaan tehdä lisää kuolleita vauvoja kanssani. Hoh hoh hoo! Tästä tulee hyvä blogipostaus… 

Tosiaan, blogipostauksista puheen ollen, en ole päivittänyt tätä aikoihin. Minulla ei vain ole ollut tarpeeksi painavaa sanottavaa. Melkein tein postauksen teoriastani, että joutsenet ovat todellisuudessa vain aikuiseksi kasvaneita ankkoja, mutta tein itsemurhayrityksen pian sen jälkeen, ja sanotaanko niin, että lääkäreillä oli aika paljon työtä teippailla minua kasaan, jotta kaikki ihra saatiin mahtumaan takaisin vatsaani. (Oliko osa ihrasta pakko kiinnittää ihon ulkopuolelle, kysyn vaan.)

Nyt mielessäni on kuitenkin niin painavaa asiaa, että minun on pakko jakaa se teidän kanssanne. 

Asiani on se, että… anteeksi, otan piippuni mietteliäästi pois suustani ja puhaltelen savurenkaita ensin ilmaan, jotta vaikuttaisin syvällisemmältä. Asiani on se, että minun mielestäni… naisten perseet ovat liian isoja. 

Nyt se on sanottu. Jonkun täytyi sanoa se. 

Sallikaa minun tarkentaa. Tämä ajatus tuli mieleeni eilen rannalla, kun tapani mukaan tsekkailin naisten perseitä. Niitä oli monenlaisia, mutta havaitsin niissä yhdistävän teeman: ne olivat järjestään liian suuria. Naiset, mitä teidän perseille on tapahtunut? Miksi te annatte niiden levitä? 

No, näin kyllä muutaman naisen, joiden perse ei ollut liian iso. Mutta he olivat kaikki anorektikkoja. Naisilla on siis kaksi vaihtoehtoa. Joko perseesi on liian iso. Tai sitten olet anorektikko. Ja olet anorektikko… soita minulle. Olet luultavasti minun makuuni. 

Nyt joku voi kysyä, millä oikeudella minä arvostelen naisten perseiden kokoa. Ikään kuin oma perseeni olisi yhtään parempi. Niin niin, mutta minä olenkin mies. Ei kai miesten ulkonäköä kuulu arvioida samoilla kriteereillä kuin naisten! Sehän olisi sietämätöntä! 

Heh heh, vanha kunnon patriarkaatti ei petä koskaan. 

No, tämä naisten perse -asia alkaa nyt olla loppuun käsitelty. Haluan vielä lopuksi esittää muutaman hajahuomion Jeesuksesta ja Hitleristä. Olen nimittäin vähän ajatellut asiaa piippuani polttaessa ja havainnut, että Jeesuksen ja Hitlerin välillä on monia kiintoisia yhteyksiä. 

Onko joku muu esimerkiksi havainnut, että molemmat käyttävät symbolinaan ristiä? Jeesus perusristiä, Hitler hakaristiä. Ainakin minun silmääni ne näyttävät samoilta. 

(Kaikki edellä kirjoitettu on muuten syntynyt samalla kertaa kun olen puhaltanut piipustani savua ulospäin.)

Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Jeesus puolestaan oli epäonnistunut puuseppä (jos muistan Raamatun oikein). Molemmat olivat nuorena vähän hukassa mutta saivat homman järjestykseen keski-iässä. Jeesus alkoi jo tehdä ihmeitä muuttamalla esimerkiksi veden viiniksi. Hitler alkoi tehdä ihmeitä muuttamalla juutalaisia… kuolleiksi. Joo, menköön.

Molemmat tekivät lopulta itsemurhan epäselvissä oloissa. Hitler ampui itsensä bunkkerisssaan. Jeesus puolestaan… (toivon todella tällaisina hetkinä että olisin joskus lukenut Raamattua) hirtti itsensä saatuaan kuulla, että mirhami… olisi… loppunut kesken. 

Jeesus nousi hengistä epäselvissä olosuhteissa. Hitler muutti asumaan Etelä-Amerikkaan. Molemmilla miehillä on edelleen fanaattinen seuraajakuntansa. 

En sano että Jeesus olisi Hitler. Se ei olisi mahdollista, koska Jeesus tuli ennen Hitleriä. Mutta sen minä sanon että Hitler oli Jeesus. (Soittakaa minulle, anorektikot.)

Ja hei, jos jossain on keski-ikäisten naisten kirjakerho, joka kokoontuu viikon välein keskustelemaan uusista kirjoista ja tällä kertaa he keskustelevat tästä blogista viiniä siemaillen, olen varma, että joku löytää tästäkin tekstistä naputettavaa. Etenkin siitä naisten perseitä koskevasta osuudesta, joka olikin tämän postauksen varsin keskeinen pointti.

Näillä naisille minä sanoisin vain, että soittakaa minulle, anorektikot. Hoh hoh hoo, kuolleiden vauvojen heittelyä. Naisten isoja perseitä. Hitler oli Jeesus. Paras postaus ik

Hoh hoh hoo! Luulit varmaan jo, että olin unohtanut tämän koko blogin. Ja tämä ei ole edes ensimmäinen kerta tämän blogin historiassa, jossa olen aloittanut blogitekstin sillä, että olen vakuutellut kaikille, että en ole unohtanut tätä blogia. Jos minulta kysytään, sellaisista postauksista tunnistaa hyvän blogin. 

Mutta ei. Nyt on korkea aika korkata tämä 2020-luku ja puhkaista sen pinkeä immenkalv…o. Joo, miksi ei? Immenkalvo. Luulit varmaan jo, että kun olisin pitkällä neljänkympin paremmalla puolella, että en enää kirjoittaisi tai ajattelisi tuollaisia. Mutta onneksi olen edelleen parikymppinen nuorehko mies, joka kirjoittaa näitä juttuja yksiössään Krunikassa Macbookilla ja käy töissä Kampin Scanburgerissa.

Katsotaanpa. Onkos nyt 2020-luvulla tapahtunut mitään, josta voisin hersytellä hieman blogissani? Toistaiseksi tämä vuosi on ollut aika tapahtumaköyhä. Mitään erityistä ei tule mieleen, jos ei lasketa sitä kertaa, kun nousin TikTokissa trendaavaksi videoksi, kun tungin silmääni lusikan ja kaivoin sen nenästä ulos, samalla kun Despacito soi taustalla. 

Ja sitten… *epäonnistuneen blogipostauksen ääni* *lurpahtavan erektion ääni* Lurpahtavista erektioista tuli mieleen, että on yllättävän vaikea työntää omaa penistä naisen vaginaan, jos erektion lurpahtaa kesken kaiken. Se on siis aivan mielettömän vaikeaa! Sehän ei mene sinne millään, vaikka kuinka puhisisi ja puhkisi: ”Äh! Hetkinen vain, kyllä minä sen vielä sinne saan vaikka henki lähtisi! Jospa käyttäisin vain omaa vartaloa painonani… Äh, ei sekään toimi. Jumalauta, nyt mä kyllä tapan itseni!” 

Tuollaista ei siis ole tapahtunut minulle. Kaverit ovat kertoneet. 

Ketä minä huijaan? Tuota tapahtuu minulle koko ajan nykyisin. Miten saisin sen loppumaan? Olen kokeillut kaikkea painonnostosta ja steroidien käytöstä… No, tuossa on itse asiassa kaikki, mitä olen kokeillut. 

Tässä vaiheessa lukijat saattavat kysyä itseltään, tätäkö postausta minä olen odottanut puolitoista vuotta, ja minut palkitaan sekavalla horinalla löysistä peniksistä? Paras blogi ikinä! 

Ai niin! Koronavirus! Minun piti ottaa siihen jotenkin kantaa, koska se tuntuu olevan nyt trendaava aihe. Bubbling under, niin kuin sanotaan. Vähän niin kuin blogit vuonna 2013.

Aika monet ihmiset ovat suhtautuneet koronavirukseen niin, että he ovat halunneet olla jotenkin avuksi muille ihmisille. Itse olen ajatellut, että olisi ehkä parempi, että en yrittäisi olla lainkaan avuksi kenellekään.

Kun virus esimerkiksi alkoi levitä Suomeen, levittelin ahkerasti sosiaalisessa mediassa itse tekemiäni “mallinnuksia”, joilla todistelin, että THL:n ennusteet koronaviruksen uhkasta ovat liian varovaisia. Omissa mallinnuksissani päädyin siihen, että ainakin ziljoona ihmistä kuolisi. “Miksei THL herää?” kysyin päivin ja öin kaikilta kuudelta Twitter-seuraajaltani, ja pyysin heitä levittämään itse tekemään Exceliä, jossa ei ollut edes mitään laskukaavoja, vain päästäni vetäistyjä numeroita siellä sun täällä ilman selityksiä.

Ja sitten kun tauti levitä enemmänkin, sain suurta iloa siitä, että menin istumaan metroon ruuhka-aikaan nenäliinan kanssa ja pärskin aivastuksiani ympäriinsä. 

“Aat-aat-aatshiiii!” kirkaisin monta kertaa matkani aikana ympärillä oleville ihmisille ennen kuin niistin huolimattomasti nenäliinaan.

“Huh-huh, tämä on varmaan sitä koronaa!” sanoin ympärilläni istuville ihmisille. “Sitä on nyt kovasti liikkeellä. Tälläkin hetkellä, tässä metrovaunussa”, jatkoin kikattaen. “Se leviää!”

“Minunkin pitäisi olla kotona karanteenissa”, sanoin. “Niin, pitäisi. Mutta kyllästyin parissa tunnissa. Minun oli ihan pakko päästä näkemään teitä ihania ihmish… ihmishäääätshuu!”

Ja sitten… Ja sitten

No, parempi säästää kamaa muihin 2020-luvun postauksiin. Tärkeintä on, että 2020-luku on nyt korkattu. Mahtavasti korkattu, ja nyt 2020-luku makaa jossain sängyllään verisissä lakanoissa nyyhkyttäen ja miettien, tapahtuiko äskeinen hänen suostumuksellaan ja onko hän nyt raskaaana. Mutta tietenkään hän ei ole raskaana, minä tulin vatsansa päälle, koska minä olen herrasmies! Hah haa! Muah hah haa! Black lives ma

 

Pahus, kuulokkeet unohtuivat! Pitäisikö mennä takaisin hakemaan niitä?

En viitsi. Kyllä minä yhden juoksulenkin voin tehdä ilman että kuuntelen musiikkia niin, että se peittää alleen ajatukseni! En olekaan pitkään aikaan kuunnellut ajatuksiani. Mitähän sieltä mahtaa tulla?

Tämä on itse asiassa aika mukavaa.

Kerrankin voin juosta ilman että kuuntelen sitä typerää musiikkiani. Vain minä ja ajatukseni. Vain me kaksi.

Minun elämäni on mennyt hukkaan.

Hetkinen, mikä tuo oli? Mistä tuo ajatus tuli? Ehkä se oli vain jokin satunnainen ajatus. Olisi hienoa, jos mieleeni tulisi aina yleviä ja älykkäitä ajatuksia. Kuten “Se joka teistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.”

Tuo ei tietenkään ole itse keksimäni ajatus. Löysin sen Googlesta. Pitää käyttää sitä joskus, jos tulee vastaan tilanne, jossa on synnillisiä ihmisiä ja kiviä.

Tekisi mieli heittää ihmisiä kivillä.

Dum de dum. Ei haittaa ollenkaan, ettei ole musiikkia. Voin ajatella jotain mukavaa.

Miltähän mahtaisi tuntua se, jos minut leikattaisiin elävältä kappaleiksi luusahalla? Se voisi aluksi sattua, mutta sitten kun sen vain hyväksyy, siitä voi pitääkin. Se on ihan korvien välissä, miten elämän vastoinkäymisiin suhtautuu. Tosin jos ne saudit leikkaavat luusahalla korvan pois, ollaan ongelmissa.

Mitähän tapahtuisi, jos huomenna lähijunassa istuessani pitäisi suussani verta valuvaa luusahaa ja irvistelisin ihmisille? Hoh hoh hoo, se olisi hauskaa!

Minulla on parhaat ajatukset.

Vielä kuusi vuotta työntekoa, niin saan asuntolainani maksettua. Sitten voin lopulta tappaa itseni.

Hetkinen, sanoinko että ‘tappaa itseni’? Tarkoitin että sitten voin matkustaa rakkaan vaimoni ja lapsieni kanssa vuoden pituiselle ihanalle maailmanympärimatkalle.

Ja sitten vasta tappaa itseni.

Heh heh, nähdä Pariisi ja kuolla… oman kätensä kautta!

Oikeastaan on aika mukavaa juosta ilman kuulokkeita. Kun ajatukset pääsevät virtaamaan vapaasti, pääsen tutustumaan omaan sisimpääni. Minä olen aika mätä sisältä! Ei ihme että olen vältellyt viimeiseen asti itseeni tutustumista.

Kumpikohan tuli ensin: masturbaatio vai seksi?

Kaiken järjen mukaan masturbaatio tuli ensin. Sitähän voi kuka tahansa harrastaa milloin vain. Mutta jos haluaa harrastaa seksiä, pitää mennä ensin Tinderiin ja homma menee nopeasti aika vaikeaksi. Veikkaan että seksi on tullut vasta ihan parin viime vuosikymmenen aikana, ja sitä ennen oli vain masturbaatiota.

Pitää katsoa Wikipediasta kun tulen kotiin.

Jatkokysymys: kumpi tuli ensin: avioseksi vai aviomasturbaatio? Tämähän on liian helppo! Vai mitä jätkät? Olenko minä oikeassa, jätkät? Sanokaa että minä olen oikeassa! Gimme five!

Jätkät?

Jotenkin aina nuorena ajattelin, että kun tulisin tähän ikään, en enää ajattelisi tällaisia asioita. Ajattelin, että nelikymppisenä ajattelisin jotain älyllisempää. Hioisin esimerkiksi suuryritysten strategioita. Tai oppisin sanomaan sanan ”strategia”. Srate… Ei. Vittu!

Juoksemisessa on se hyvä puoli, että siinä ei tule ajateltua seksiä. Se on itse asiassa ainoa paikka, jossa ei tule ajateltua seksiä. Toisaalta seksi on ainoa paikka, jossa ei tule ajateltua juoksemista, joten tasoissa ollaan.

Olisikohan outoa, jos masturboisin samalla kun juoksen tässä kadulla? Onkohan se edes mahd… Joo, kyllä se on mahdollista. Mutta se olisi väärin. Vai olisiko se? Ajattele ajansäästöä, mies! Ajattele ajansäästöä!

Palkkapäivä on taas parin päivän päästä. Tulee kiire käyttää kaikki edellinen palkka loppuun niin, että minulla ei palkkapäivänäni ole jäljellä edellistä palkastani ja koko elämäni aikana tekemästä työstä enää vittu mitään.

Ne voivat viedä mieheltä vapauden, mutta yhtä asiaa ne eivät voi viedä pois: sitä että me voimme itse päättää, ketä ajattelemme, silloin kun me masturboimme. Kyllä! Ja minä puhun sinulle, Jenni! Minä voin ajatella sinua masturboidessani joka ikinen kerta! Eikö joululahjani kelvannut? Ehkä tämä lahja kelpaa! Kohta lentelee sperm… Ei. Ei voi ajatella tuota ajatusta ääneen. Aa. Pahus. Minä ajattelin sen silti.

En tiedä, olenko minä harhainen ihminen. Mutta ajattelen usein, että todennäköisesti kaikki tuntemani naiset ajattelevat masturboidessaan minua. Itse asiassa aina kun kukaan nainen näkee minut, hän todennäköisesti on jo viiden minuutin päästä vessassa masturboimassa ja ajattelemassa lihaksiani… jos ne ovat lihaksia! Jiihaa!

Ne eivät ole lihaksia.

Eikä siinä kaikki: miksi ei voisi olla niinkin, että myös kaikki miehet ajattelevat minua masturboidessaan? Ei se ole mahdotonta. Ja hevoset. Ennen kaikkea hevoset. Ne kerääntyvät rinkiin, ajattelevat minua ja laukaisevat ilmaan hevosenspermaiset last…

No niin, kotona ollaan. Olipa virkistävää viettää hetki kahden omien ajatusten kanssa.

 

Kerron:

Se hetki trendikkäässä aamiaisravintolassa, kun saa eteensä täydellisen avokadoleivän. Avokadoviipaleet ovat herkullisen mehevän ja muhkean näköisiä, ja ne on leikattu kauniin symmetriseen muodostelmaan leivän päälle. Tästä lähtee kyllä kuva Facebookiin ja miksei vaikka Instagramiinkin jollain kivalla filtterillä!

En kerro:

Se hetki, kun olen haukannut ensimmäisen suupalan avokadoleivästäni ja tajuan koko kauniin asetelman menneen täysin vituiksi. Se on pilalla! Kaikki on pilalla!

Kerron:

Se hetki helsinkiläisessä Michelin-ravintolassa, kun eteeni tuodaan Hans Välimäen itsensä minua varten loihtima annos savulohiväkkäröitä ja timjamilla maustettuja spiraalin muotoisia perunoita. Ainekset ovat sommiteltu lautaselle kuin Picasson kubistinen maalaus; värit lumoavat niin, että hengitys salpautuu.

En kerro:

Se hetki, kun kosken annosta ensimmäistä kertaa haarukalla, jolloin sen täydellisyys särkyy ja kaadan pöydän karjuen raivosta kuin karhu. Miksi kaiken pitää aina mennä pieleen?

En kerro:

Se hetki kun tajuan Hans Välimäen tekemän ruoka-annoksen olevan nyt ravintolan lattialla ja menen lusikoimaan sitä kuuliaisesti suuhuni.

Kerron:

Se hetki, kun olen tullut kotiin viiden kilometrin juoksulenkiltä raikkaassa auringonpaisteessa.

En kerro:

Se hetki, kun oksennan puolen tunnin ajan verta vessanpönttöön juoksulenkin jälkeen ja vannon, ettei enää ikinä harrasta liikuntaa.

Kerron:

Se hetki, kun olen valmistanut koko perheelleni herkullisen mehevän, täydellisesti onnistuneen pitsan. He kaikki kehuvat sitä ja syövät sitä hyvällä ruokahalulla. Tilanteesta syntyy täydellinen Instagram-tunnelmakuva!

En kerro:

Se hetki, kun kaverini ihmettelevät kommenttipalstalla, mistä perheestä minä oikein puhun, eihän minulla ole koskaan ollut perhettä, tai tyttöystävääkään, jos sitä yhtä isoa nukkea ei lasketa, ja jos minulta kysytään, niin sehän vittu lasketaan.

Kerron:

Se hetki, kun kuvaan minulle avokadoleivän myyneen kahvilan antaman kuitin, jossa näkyy avokadoleivän hinta. Kaksitoista euroa. Kyllä, kaksitoista euroa avokadoleivästä. Ei tunnu missään, koska rahaahan meikäläisellä on!

En kerro:

Rahaa sen avokadoleivän maksamiseen siis on, kunhan dyykkaan pari viikkoa roskiksia ja yritän periä rahaa roskiksista löytämiltäni ihmisiltä, joiden kanssa harrastan seksiä. Ja siltä isolta pelottavalta nukelta. Kyllä siltä seksiä saa, mutta ei rahaa.

En kerro:

Jonkun pitäisi pestä se nukke. Se on todella mähmäinen.

Kerron:

Se hetki, kun olen loihtinut lapsille upeat avokadoleivät ja he ovat juuri muikeine hymyineen ja loistavine hampaineen haukkaamassa sitä.

En kerro:

Se hetki, kun lapseni sylkevät avokadoleipääni pois suustaan ja sanovat sen maistuvan paskalta.

En kerro:

Se hetki, kun ensin raivoan lapsilleni kiittämättömyydestä mutta sitten maistan tekemääni leipää ja huomaan, että se ihan oikeasti maistuu paskalta.

Kerron:

Kehittämäni teorian, että avokado on oikeasti paskaa, joka sattuu vain olemaan vihreää ja kallista.

En kerro:

Sitä hetkeä, kun kävin paskalla ja äkkiä tajusin, että en ollutkaan ulostanut paskaa vaan vain ruskeaa avokadoa, joka on lisäksi täysin ilmaista. Nyt kun avokadot eivät enää olekaan sikakalliita, voin alkaa valmistamaan perheelleni avokadoleipiä ulosteestani vaikka joka päivä! Siitä kyllä riittää.

Kerron:

Sen hetken, jolloin tajuan, että kaikki nämä vuodet tajuan trendiresepteissä olleen vain kirjoitusvirheen. Sehän ei olekaan avokadopastaa, vaan avokadopaskaa! Miksi en koskaan tajunnut tätä?

Kerron:

Et luultavasti enää koskaan voi syödä avokadoa ajattelematta, että se onkin vihreää paskaa. Hah haa, olen pilannut avokadot kaikilta!

Hyvä mansikkasmoothie piristää kummasti harmaintakin aamua ja antaa voimaa tarttua päivän haasteisiin! Minä aloitan aamuni aina seuraavan reseptin mukaisella smoothiella.

  1. Hyvät ainesosat ovat kaiken a ja o. Valitse laadukkaita marjoja ja jogurttia.
  2. Soseuta kohmeiset mansikat, banaani, jogurtti ja maito tai mehu sauvasekoittimella tasaiseksi.
  3. Älä anna ainesosille armoa. Vaikka se alkaa olla aika tasaista, soseuta sitä vielä lisää. Soseuta sitä niin, että se sattuu. Huuda smoothielle kovaan äänen ja vaadi saada tietää, millainen sen ensimmäinen poikaystävä oli. Mitä kaikkea se tunki sinuun? Mihin sinun on koskettu, huora?! Läähätä se minun korvaani!
  4. Kaada smoothie laseihin. Tarjoile.

Tyylikäs pukeutuminen antaa ihmiselle itseluottamusta. Kun tietää olevansa pukeutuneena hyviin vaatteisiin, sitä kantaa itseään paljon ryhdikkäämmin. Tässä ovat suosikkivinkkini pukeutumiseen.

  1.  Kaikki alkaa kengistä. Jos panostaa kunnolla yhteen asusteeseen, kannattaa panostaa kenkiin. Kengät tekevät miehen. Ja ne tekevät naisenkin. Minun tekisi mieli vähän ”panostaa” naisia.
  2. Paita on asusteen silmiinpistävin yksityiskohta. Paita auttaa sinua erottumaan. Kannattaa suosia laadukkaita materiaaleja ja klassisia värejä. Niitä voi yhdistää pieniin, värikkäisiin yksityiskohtiin.
  3. Paidan voi myös varoittamatta repiä pois naisen päältä, koska sillä tavalla naisesta saa irti aidon reaktion. Plus tissit näkyvät.
  4. Huonosti istuvat housut pilaavat koko asusteen. Vähän samalla tavalla kuin huonosti istuvat naiset pilaavat elokuvan. Naisten pitää istua viettelevästi. Heidän pitää ajatella minua. Mieluiten alasti.
  5. Jos kaulassasi on rusetti, teet jotain väärin.

Rentoutuminen päivän päätteeksi on luonnollisesti tärkeää, mutta yhtä tärkeää on osata rentoutua työpäivän aikanakin. Tässä ovat  niksini siihen.

  1. Sanon muille meneväni huoneeseen kirjoittamaan pari sähköpostia. Sen sijaan oikaisen pitkäkseni ja otan 10 minuutin power napin huoneessani. Sen jälkeen olo tuntuu uudelta.
  2. Sanon muille meneväni huoneeseen kirjoittamaan pari sähköpostia. Sen sijaan vien sinne naisnäyttelijän, jonka rinnat haukun vääränkokoisiksi. Sanon hänelle, että hän voi korjata virheensä vain, jos saan lisätä hänen rooliinsa kolme alastonkohtausta.
  3. Kun naisnäyttelijä kysyy, minkä takia kukaan menisi Stockmannille ostoksille alasti ja miten se voi liittyä sisällissotaa käsittelevän elokuvan juoneen, sanon hänelle vain, että näyttelijän tehtävä ei ole kyseenalaistaa suuren taiteilijan visiota vaan vain poseerata alasti.
  4. Hyvän mielen voi saada, kun vaikka vain soittaa jollekulle ja sanoo hänelle jotain mukavaa. Esimerkiksi soittamalla äidilleen ja kyselemällä hänen kuulumisia. Tai soittamalla Minna Haapkylälle ja sanomalla, että jos seuraavassa leffassa hän ei suostu vähintään viiteen panokohtaukseen, hänet leikataan kokonaan pois elokuvasta ja korvataan käsinukella. Kyllä, kuulit oikein, panokohtaukseen! Ja ei mitään suojuksia sukupuolielinten päälle! Mitä panemista se sellainen on? Silloin kun pannaan, sitten pannaan ihan pornona! Tietysti takaapäin! Ehkä myös raiskauskohtaus. Se toisi leffaan syvyyttä. Ja tissejä.
  5. Muista hymy. Se kaunistaa.