Harmaa hattu

Haaluvippan ja haluvilulei! Eiku hetkinen… Haaluvippan ja pilupalulei!

Ajattelin hieman kirjoittaa anaaliseksistä. Eräänlaisen anaaliseksioppaan, jos sallitte. Mennään suoraan asiaan siihen hetkeen, jolloin siitin sykkii kuumana lähellä anus…

Hoh hoh hoo! Olen aina halunnut aloittaa blogipostauksen noin. Mutta mennään nyt oikeaan asiaan. Ajattelin vähän tilittää.

Yleensähän minä en liiemmin tilitä asioitani. Mutta luen mielelläni muiden tilitysblogeja. Yksi suosikkini on ollut Hallituskatu. Siellä on usein kunnon tilitystä, jopa kommenttiosastolla. Mikäs siinä - joskus pitää tehdä tilit selviksi, ja kuten siinä blogissa tehdään, niin aika usein.

Syy siihen, miksi itse tilitän vähän on se, että en oikein pidä siitä, kun muut ihmiset tilittävät asioitaan. Usein esimerkiksi katsoessani kotona sohvalla telkkaria minua alkaa ihan vakavasti vituttamaan, kun TV-uutisten juontaja tulee ruutuun tilittämään asioita Ruandan sodasta ja finanssikriisistä.

“Saisi tuokin tilittäminen loppua, vittu!” mutisen vihaisesti ja katson viereeni.

Tällöin huomaan, että vieressäni istuu valtava minotauri, jonka sieraimista leyhähtelee liekkejä ja joka kysyy käheästi: “Wanna fuck?“

“O-kei...” sanon epäröiden ja jatkan television katsomista toivoen, että minotaurus katoaisi itsekseen ja että niiden tilalle ilmestyisivät Vt ja PA.

Mutta he eivät koskaan ilmesty.

Mistä tilittäisin? Hmm… Annareetta tilitti blogissaan, että ihmiset heti joko pitävät hänestä - tai vihaavat häntä. Minulla on sellainen tilanne, että aina kun tapaan ihmisiä, he kaikki suhtautuvat minuun välinpitämättömästi. Niin kuin minua ei olisi olemassakaan. Kukaan ei osoita minulle puheenvuoroa tai katso minuun päin. Usein ihmiset kääntyvät selin minuun, tai heittävät minua kengällä.

Tämä ei sinänsä haittaa, koska ihmisten välinpitämättömyyden turvin voin tehdä kaikenlaista, johon muuten en pystyisi. Pystyn soluttautumaan intiimeille illalliskutsuille ihmisten koteihin - kukaan ei noteeraa minua! Pystyn jopa harrastamaan seksiä naisten kanssa, he hädin tuskin huomaavat mitään, heilauttavat vain kevyen ärtyneesti kättään!

Syy ihmisten välinpitämättömyyteen on ehkä se, että minä en koskaan sano suoraan omia mielipiteitäni. En koskaan. Ylipäänsä välttelen keskusteluihin osallistumista, ja jos joku kysyy minulta mielipidettä, sanon jotain ympäripyöreää tai vielä mieluummin jotain täysin asiaan liittymätöntä. Tai sitten minä valehtelen. Oikeastaan minä valehtelen aina. En ikinä puhu totta, missään. Tämä on melkoinen taito, joskin se tekee elämästä ajoittain aika vaikeaa. On vaikea pitää mielessään kaikkia valheitaan johdonmukaisina, etenkin kun kaikissa valheissani Keski-Maan mytologia ja kääpiökielet näyttelevät merkittävää osaa - ja lisäksi puhun aina hyvin epäselvästi ja nopeasti, kun valehtelen.

Hoh hoh hoo, kaikki menee kustannusyhtiöiltä saamieni hylkäyskirjeiden mukaan!

Mitäs muuta? Minä voisin tilittää esimerkiksi rakkauselämästäni. Siitähän kuuluu asiaan tilittää. Ynnäilin nimittäin tässä hiljattain kokemuksiani tässä ilmiössä, jota te Maan asukkaat nimitätte ‘rakkaudeksi’, ja täytyy kyllä sanoa, että vituiksi on mennyt meikäläisellä.

Ajattelin ensimmäistä oikeaa seurustelusuhdettani. Meillä meni hyvin; olimme yhdessä vuosia, vuosia. Hän oli mukava, ystävällinen, hyväsydäminen. Kaiken kaikkiaan hyvä ihminen. Okei, hän oli ajoittain hieman lahna, mutta niin nuo kaikki naiset tuntuvat olevan - ja se on minunlaiselleni ihmiselle ongelma, koska itse olen melkoinen hauki! (Mitä vittua?? .-editori) Joka tapauksessa, meillä meni ihan hyvin loppuun asti, kunnes sitten päätin ihastua erääseen toiseen naiseen. Joka oli jonkinlainen kotka. (Nuori, tosin.) Ja täysin kajahtanut, kävi ilmi. Tein sitten bänät tämän seurustelusuhteeni kanssa, ja varsin pian sen jälkeen ilmeni, että tämä toinen nainen ei ollut minusta oikeastaan kiinnostunut - ja sitä paitsi täysi sekoboltsi, joten mistään ei kuitenkaan olisi tullut mitään.

Tämä kaikki tapahtui vuosia sitten, aikana, jolloin en vielä edes kirjoittanut blogeja ja jolloin vielä ajoittain jaksoin kiinnostua muista ihmisistä.

Siitä tuli mieleeni… ensirakkauteni. Kyllä, vietin koko lukioikäni ihastuneena erääseen tyttöseen - kuitenkin hyvin onnettomasti, ja ilmaisin mielentilaani siten, että aina ollessani hänen seurassaan soitin The Smithsin levyjä niin kovalla, etten saanut hänen puheestaan mitään selvää. Se homma ei koskaan lähtenyt liikkeelle. Mutta! Vuosia myöhemmin, sattui kosminen sattuma, että me molemmat olimme yhtä aikaa sinkkuja. Ja eräällä kerralla hän suorastaan tyrkytti itseään minulle. Tämähän kuulostaa kuin sadulta, te ehkä ajattelette. Valitettavasti olin tuolloin niin tuhannen tuiterissa, etten kyennyt performoitumaan, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Siitä illasta vasta jäi hauskoja muistoja! Edelleen kun katson peilikuvaani, vinkkaan itselleni silmää ja sanon: “Hyviä siirtoja, mies! Hyviä siirtoja!” ja sitten olkapääni alkavat hytkyä möreästä naurusta.

Muistot alkavat tulvia mieleeni… Olen tänä iltana hyvin rehellisellä tilitystuulella. Tilitetään nyt sitten, kun kerran aloitettiin. Aloin pohtia, kuka oikeastaan on ollut elämäni suurin rakkaus - siis kategoriassa the one that got away. Eräs nuori nainen palaa mieleen lähes kymmenen vuoden takaa. Hänen kanssaan jaoin parhaan suudelmani ikinä - aivan totaalisen tuiterissa, muuten. Luulen, että esimieheni töistä näki sen… Ja jotkut muutkin… No jaa. Hänen kanssaan minulla oli mahdollisuuteni, mutta minä mokasin. Pääsin hänestä jokseenkin yli muutamassa vuodessa. Mutta edelleen, kun joskus käyn tsekkaamassa hänen Facebook-profiiliaan, polveni notkahtavat… No jaa, hän on äiti nyt. Se juna on tainnut liikkua eteenpäin. Mutta saahan ihminen haaveilla. Sitä varten menneisyys on olemassa. Ehkä voisin kidnapata hänen lapsensa, ja kun hän tulee poliisien kanssa hakemaan sitä, hän huomaa, miten armollisesti olenkaan ikääntynyt, ja hän tajuaisi rakastaneensa vain minua kaikki nämä vuodet, ja sitten hän alkaisi riisua vaatteitaan, ja… Ja mitä sitten? Olen unohtanut.

Minä olen niin vanhakin… Missä välissä minä tulin näin vanhaksi? Oliko se silloin, kun sorruin menemään eräällä lounastauolla syömään siihen kebab-mestaan? Mutta en minä ollut siellä kuin puoli tuntia. Minun iässäni niin moni ovi on sulkeutunut, mikä ilmeisesti selittää sen, miksi kärsin nykyisin niin paljon ummetukses… Pitäisikö sanoa tuo sana loppuun? Ta. Joo, kyllä se toimi.

Pitää muuten mainita, että työpaikallani on ollut jonkun aikaa aivan uskomattoman kaunis nuori nainen. Aivan tajuton. Aluksi hän näytti aivan tavalliselta gimmalta - sellaiselta, joista kirjoitan ivalliseen ja ylimieliseen sävyyn jossain monista, monista blogeistani. Mutta nyt olen tajunnut, että hän on hervottoman kaunis.

Olisi huono idea yrittää mitään, tietysti. Mutta joskus tulee kiusaus sanoa hänelle jotain… flirttailevaa. Esimerkiksi tänään olin juuri menossa miesten vessaan, kun hän tuli ulos naisten vessasta. Pysähdyin ja yritin keksiä jotain tilanteeseen liittyvää hauskaa sanottavaa. Mutta se ei ollutkan ihan helppoa. Mitä hauskaa oikeastaan voi sanoa siinä tilanteessa naiselle, kun hän tulossa vessasta ja itse menossa sinne? Olen varma, että jokin täydellinen sutkautus on olemassa, mutta en vain keksi sitä. Jäin miettimään sopivaa vitsiä pitkäksi aikaa, niin että hän ehti jo lähteä takaisin omiin töihinsä. Lopulta keksin vain, että olisi ehkä pitänyt sanoa: “Tulossa paskalta, vai?” ja sitten vinkata silmää. Mutta ehkä se ei olisi hänen mielestään erityisen hauskaa. Ehkä se ei olisi hänen mielestään ollenkaan hauskaa.

Hei, tällainen tilittäminenhän on oikeastaan aika kivaa! Alan ymmärtää, miksi bloggaajat tekevät sitä. Näköjään eri blogeissa on viime aikoina tilitetty myös suhtautumista omaan kehoonsa. Se olisi ihan toisen postauksen paikka ja nyt minulla ei ole aikaa sellaiseen. Sanottakoon vain, että kehoni on kätevä työväline, jolla voin siirtää ajatuksiani paikasta toiseen, mutta en ymmärrä, miksi pakarani seuraavat minua kaikkiall